Kategoria: Blogi
-
Nokkahuilun renessanssi
—
in BlogiNokkahuilu elää maineenpalautuksen aikaa! Nokkahuilisti Sini Vahervuo halusi Pienellä nokkahuilukirjallaan oikoa soittimeen liittyviä väärinkäsityksiä, antaa parhaat mahdolliset eväät nokkahuilun innostavaan käyttöön koulusoittimena sekä rohkaista aikuisharrastajia. Aloitin nokkahuilunsoiton 6-vuotiaana Espoon Musiikkiopistossa Petra Aminoffin oppilaana. Soittimen ääni lumosi alusta alkaen, ja kuin huomaamatta soittoharrastuksesta tuli ammatti. Mukavampia nokkismuistoja lapsuudesta olivat Karjaan vanhan musiikin leirit (nyk. Hartolan) ja…
-
Monipuolisuus tekee vanhan musiikin osaajan
—
in BlogiSibelius-Akatemian vanhan musiikin opinnoissa näkyvät vanhan musiikin valtavirtaistuminen sekä nykyajan musiikkielämän monipuolisuuden vaatimukset. Vanhan musiikin ainejohtaja Jari S. Puhakka kertoo opintojen sisällöistä sekä siitä, mikä on tällä hetkellä vanhan musiikin opinnoille tyypillistä. Mistä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vanhan musiikin opinnot koostuvat? ”Sibelius-Akatemiassa vanhan musiikin koulutusta annetaan sekä kandidaatin että maisterin tutkinnoissa. Jatko-opintoja on mahdollista tehdä DocMus-tohtorikoulussa. Vanhan…
-
Vuoden vanhan musiikin teko 2018: Concerto Grosso ja Collegiumin 10-vuotinen työ
—
in BlogiConcerto Grosso – Viking Barokk oli neljän pohjoismaisen barokkiorkesterin ja yhdeksän musiikkiopiston yhteinen orkesteriprojekti teemalla ”viikingit kohtaavat barokin”. Projektiin kuului tapahtumapäivät neljässä Pohjoismaassa, Norjassa ja Suomessa marraskuussa 2018, Ruotsissa tammikuussa 2019 ja Islannissa helmikuussa 2019. Tapahtuman koko ja muoto vaihteli paikallisten voimavarojen mukaan jonkin verran, mutta joka paikassa nähtiin ja kuultiin konsertti, joka sisälsi jokaisen…
-
Barokki kutsuu Kälviälle
—
in BlogiElinvoimaisen kulttuurimaakunnan Keski-Pohjanmaan kesäkalenteriin on tänä vuonna tullut yksi kutkuttavan kiinnostava tapahtumauutuus: Kälviän barokkileiri. Musiikkileiri Kälviällä ei suinkaan ole mikään uusi juttu, sillä kesäkuun alun perinteinen orkesterileiri järjestetään tänä vuonna jo 50. kerran. Sen sijaan juhannuksen jälkeisellä viikolla samoissa maisemissa päästään kylpemään kokonaisvaltaisesti barokinajan musiikkiin ja kulttuuriin soittaen, laulaen ja kokien. Idea Kälviän barokkileiristä on…
-
Vuoden vanhan musiikin teko 2018 on FiBO Collegiumin Viking Barokk
—
in BlogiSuomen vanhan musiikin liiton myöntämän Vuoden vanhan musiikin teko -tunnustuksen sai tänään Eurooppalaisena vanhan musiikin päivänä FiBO Collegiumin Viking Barokk -hanke ja Concerto Grosso -toiminta kokonaisuudessaan. Kentältä kerätyistä ehdotuksista oli Svamulin hallitus valinnut viisi ehdokasta, joista lopullisen valinnan teki toimittaja Hannu Taanila. Viking Barokk oli järjestyksessä viides Concerto Grosso -suurprojekti, jossa lapset ja nuoret ovat…
-
Vuoden vanhan musiikin teko -ehdokkaat julkistettu
—
in BlogiSuomen vanhan musiikin liitto jakaa nyt toista kertaa Vuoden vanhan musiikin teko -tunnustuksen. Tunnustuksen saajaa on voinut avoimesti ehdottaa, ja vastaanotetuista ehdotuksista on Svamulin hallitus karsinut seuraavat ehdokkaat Vuoden 2018 vanhan musiikin teko -kunniakirjan saajaksi: FiBO Collegium: Viking barokk -tapahtuma sekä työryhmän koko 10-vuotinen toiminta Elina Mustonen: Molière – musiikin ja näyttelemisen yhdistelmä Marianna Henriksson,…
-
Cornucopia – vanhaa ja uutta runsaudensarvesta
—
in BlogiBarokkiyhtye Cornucopia on yhdeksänvuotisen olemassaolonsa aikana aina suunnitellut ohjelmakokonaisuuksia, joissa musiikin eri tyylit täydentävät toisiaan, vastakohtina tai toisiaan myötäilevinä. Tämä lienee ollut yhtyeen perustamisen sanaton ja tiedostamaton motiivi, yhtyehän syntyi yksinkertaisesti, kun tämän kirjoittaja, nokkahuilisti Pekka Silén, cembalisti Marianna Henriksson ja sellisti/gambisti Louna Hosia lähtivät suunnittelemaan ensimmäistä yhteistä konserttiohjelmaa keväällä 2010. Syntyi Sanat-On, valikoima puhuvaa…
-
Vuoden vanhan musiikin teko 2018 – Ehdota palkinnon saajaa!
—
in BlogiSuomen vanhan musiikin liitto jakaa jälleen Vuoden vanhan musiikin teko -palkinnon, ja on aika valita ehdokkaat. 2018 oli onnistunut, monipuolinen ja aktiivinen vanhan musiikin vuosi. Erilaista alan toimintaa järjestettiin kaikkialla Suomessa, ja suomalaisia esiintyi jälleen runsaasti myös ulkomailla sekä ulkomaalaisia Suomessa. Jäikö jokin esitys erityisesti mieleesi? Onko jokin viime vuonna tuotettu äänite mielestäsi ylitse muiden?…
-
Arctic Viol Book – Säveltäjä rakastui gambaan
—
in BlogiPeriodisoittimien sointimaailma ja vanhan musiikin historiatietoisen esityskäytännön estetiikka tulivat minulle tutuiksi jo varhain. Lapsuudenkodissani unimusiikkina toimivat Nicolaus Harnoncourtin Teldek-levy-yhtiön ”Das Alte Werk” -labelille tekemät levytykset J.S. Bachin kirkkomusiikkiteoksista, ja isäni 70-luvun alussa itselleen rakentaman cembalon myötä pystyin sekä kuulemaan että kokeilemaan Suomessa tuolloin vielä harvinaista kosketinsoitinta jo lapsena. Omaksi soittimekseni valikoitui sello, jonka soiton aloitin 8-vuotiaana Savonlinnan musiikkiopistossa. Myöhemmin perheeni muutettua…
-
Tilastointia Svamulin jäsenjärjestöjen toiminnasta 2017
—
in BlogiSuomen vanhan musiikin liitto ry lähetti syyskuussa 2018 kaikille jäsenjärjestöilleen kyselyn, jossa pyydettiin vastauksia järjestöjen vuoden 2017 toiminnasta. Jäsenjärjestöjä oli 31.12.2017 yhteensä 19 ja kaikki vastasivat kyselyyn marraskuun 2018 loppuun mennessä. Yleistä Puolet Suomen vanhan musiikin liiton jäsenjärjestöistä pitää kotipaikkanaan Helsinkiä ja toinen puolikas sijoittuu melko tasaisesti ympäri maata. Suurin jäsenkategoria ovat festivaalit ja konserttisarjat,…