Kategoria: Blogi

  • Keskiaikayhtye on mielellään outolintu

    —

    in

    Lauluyhtye Cavalier sai alkunsa Turun konservatoriolla vuosituhannen alussa. Uli Kontu-Korhonen opetti jo tuolloin vanhaa musiikkia Turussa, ja samoissa tiloissa keskenään toimivien konservatorion ja ammattikorkeakoulun musiikkipuolen oppilaille oli juuri perustettu Ulin johdolla kaksi vanhan musiikin harjoituslauluyhtyettä, kun tulin konservatoriolle opiskelemaan syksyllä 2001. Cavalier oli niistä keskiaikaiseen musiikkiin erikoistunut, toinen keskittyi renessanssiin ja barokkiin. Havahduin asiaan vasta…

  • Ikuinen oppija kielen ja äänen äärillä

    —

    in

    David Hackstonia ovat monet sattumat johdattaneet. Oman äänen tutkiminen vei hänet kontratenoriksi, ja intohimo kieliin on kuljettanut kääntäjänuralle. Molemmissa rooleissaan hän kokee olevansa välittäjä taiteilijan ja yleisön keskellä. David Hackston saattaisi olla tällä hetkellä ihan jossain muussakin maassa kuin Suomessa, jollei sattuma olisi aikoinaan vienyt häntä Turkuun vaihto-oppilaaksi. Tai tällä hetkellä hänet löytää itse asiassa…

  • Tietopaketti barokkitanssin maailmaan

    —

    in

    Maria Hostikan, Tiina Suhosen ja Elina Gundersenin kokoama ”Kaikuja Peilisalista: Barokkitanssin perusteita” on ensimmäinen suomenkielinen barokkitansseihin johdattava oppikirja, joka ilmestyi vastikään Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa. Tanssipedagogi Maria Hostikka kertoo kirjahankkeen taustoista ja tavoitteista. Suomenkielisen barokin ajan hovi- ja näyttämötansseihin keskittyvän tanssioppaan laatiminen oli monivuotinen haaveeni. Se sai innoituksensa 90-luvulla alkaneesta historiallisen tanssin taipaleestani sekä opetustyön kautta esiin…

  • Ensemble Nylandia täyttää 10 vuotta

    —

    in

    Nyt, kun muinaisesta 30.9.2009 pidetystä bändinaloituskokouksesta jo aikaa sitten edesmenneessä prometheushenkisessä kahvila Soihdussa Nervanderinkadun ja Aurorankadun kulmassa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, on aika sekä juhlien että vanhojen muistelun. Ensimmäisessä kokouksessa olivat läsnä sen hetken innokkaimmat musiikillisen kodin etsijät, jotka päättivät perustaa oman yhtyeen, jotta pääsisivät oppimaan, kokeilemaan ja näyttämään omia musiikillisia ja taiteellisia siipiään. Gli…

  • Barokkia lapsille

    —

    in

    Anni Elosella on monipuolinen kokemus lapsille ja nuorille suunnattujen barokkikonserttien järjestämisestä. Ankkabarock-festivaalilla Vantaan Korsossa nähdään tulevana lauantaina Prinsessa ja Sikopaimen -satukonsertti jossa hän toimii kertojana ja muusikkona. Anni Elonen kertoo nyt, miten syntyy hyvä lastenkonsertti ja mitä erityisesti barokkimusiikilla on annettavana nuorille kuulijoille ja yleisötyöhön. Olen tehnyt erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja barokkimusiikkiprojekteja vuodesta 2007…

  • Gambisti ja suotutkija – Maija Lampelan kaksoiselämä

    —

    in

    Kiirettä on kesällä pitänyt: gambakeikkaa on riittänyt niin Porvoon Suvisoitossa, Janakkalan Karokissa, BarokkiKuopiossa kuin Sastamala Gregorianassakin, ja lisäksi on ollut vielä muita konsertteja. Joskus gamba on väistynyt Maija Lampelan elämässä sivummalle, kun hän on suhannut Indonesiassa tutkimassa trooppisia soita. Viime jouluna hän väitteli Helsingin Yliopistossa trooppisten soiden ennallistamisesta. Sekä gambansoitto että soiden tutkimus ovat kuitenkin…

  • Suuntana Eurooppa

    —

    in

    Vanhan musiikin ammattilaisuus on tyypillisesti free-muusikkoutta, ja pelikenttä on kansainvälinen. Monet suomalaiset vanhan musiikin muusikot ovat luoneet tiiviit siteet Eurooppaan opiskelujen ja kontaktien myötä ja keikkailevat myös ulkomaisissa yhtyeissä. Moni on asettunut pysyvästi Eurooppaan. Tässä heistä kaksi. Viulisti Lotta Suvanto pitää tällä hetkellä majaansa Freiburgissa Saksassa. Hän opiskeli alunperin modernia viulua Kokkolassa, Malmössa ja Tampereella.…

  • Miten opettaa vanhan musiikin teoriaa – ja miksi? 2/2

    —

    in

    Länsi-Helsingin musiikkiopistossa järjestettyyn Vanhan musiikin historia, teoria ja esityskäytännöt -opintokokonaisuuteen kuului myös Vera Plosilan antamaa heksakordisolfan opetusta. Hän kertoo nyt taustalla olevasta tutkimuksestaan sekä opetuskokemuksen herättämistä ajatuksista. Laulamisesta traversonsoiton opetuksessa Heksakordisolfan opetusharjoittelu sai alkunsa Sibelius-Akatemian pedagogisesta maisterintyöstäni. Halusin tutkia arkipäiväisen työkaluni, eli laulamisen merkitystä traversonsoiton opetuksessa. Lähtökohtana oli laulu yleisesti, mutta tutkimusprojektin myötä mukaan tulivat…

  • Miten opettaa vanhan musiikin teoriaa – ja miksi? 1/2

    —

    in

    Länsi-Helsingin musiikkiopistossa järjestettiin uutena avauksena opintokokonaisuus ”Vanhan musiikin historia, teoria ja esityskäytännöt”. Kurssin opettajat Olli Hyyrynen ja Vera Plosila kertovat kaksiosaisessa blogitekstissä, mitä ajatuksia uusi opetusnäkökulma herätti ja mitä vanhan musiikin teoreettinen opiskelu voi antaa. Ensimmäisessä tekstissä äänessä luutisti Olli Hyyrynen. Vanhan musiikin historia, teoria ja esityskäytännöt -opintokokonaisuus sai alkunsa Länsi-Helsingin musiikkiopiston rehtorin Riitta Poutasen…

  • Cembalo on mainio ensisoitin – ajatuksia kosketinsoitinpedagogiikasta

    —

    in

    Päivi Vesalainen on luonut Pakilan musiikkiopistoon todellisen cembaloilmiön. Hän on huomannut, miten paljon musiikillisia valmiuksia monipuolinen kosketinsoitinopiskelu voi antaa pienille soittajille. Olen koulutukseltani musiikkipedagogi, ja omia instrumenttejani ovat piano ja cembalo, joiden lisäksi soitan myös urkuja ja klavikordia. Olen opettanut pari vuosikymmentä Helsingin Konservatoriossa ja Pakilan musiikkiopistossa lapsia ja nuoria, mutta cembalo-oppilainani on myös aikuisia.…