Svamulin blogissa esittäytyvät Vanhan musiikin teko 2022 -finalistit, joista ensimmäisenä vuorossa on imatralainen Vanhassa vara parempi! -festivaali. Johannes Vesterinen toimii perustamansa festivaalin taiteellisena – ja omien sanojensa mukaan myös käytännöllisenä – johtajana. Festivaalin järjestäminen vaatii suunnitelmallisuutta ja sinnikkyyttä, mutta millainen olisi Vanhassa vara parempi! -festivaali, jos resurssit olisivat rajattomat?
Vanhassa vara parempi! -festivaalia on järjestetty jo 20 vuoden ajan – onneksi olkoon! Mistä kaikki sai alkunsa?
Johannes Vesterinen: ”Kiitos onnitteluista! Vanhan musiikin festivaali ”Vanhassa vara parempi!” järjestettiin ensin 3–5 konserttia sisältäneenä konserttisarjana aina elokuisin vuosina 2001–2004. Esiintyjäkaarti oli parina ensimmäisenä vuonna täysin ”omavarainen”, mukana oli lisäkseni luotsaamani Sonus Borealis -yhtye. Vuosikymmenten mittaan festivaalilla ovat ehtineet konsertoida useimmat maamme eturivin vanhan musiikin osaajat ja yhtyeet. Resurssipulan vuoksi ainakaan toistaiseksi emme kuitenkaan ole saaneet isompia orkestereita.
Vuodesta 2005 tapahtumaa ryhdyttiin järjestämään 3–4-päiväisenä festivaalina. Aloituspäivä on aina ollut sunnuntai, mutta tulevana syksynä kokeillaan perjantaista sunnuntaihin -aikataulua. Ajatuksena on ollut alusta lähtien tuoda ihmisten kuultavaksi musiikkia keskiajalta 1700-luvulle, sellaista musiikkia, jota ei muutoin näillä nurkilla ainakaan liikaa kuule. Olin koko homman alullepanija, ja tässä taiteellisen ja hyvin pitkälti myös käytännöllisen johtajan ominaisuudessa olen toiminut näin ollen jo kohta 22 vuoden ajan.
Oma musiikillinen polkuni on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että innostuin n. 10-vuotiaana keskiajan musiikista, vuotta-paria myöhemmin renessanssista ja lopulta barokista noin 13-vuotiaana. Vasta lukion ensimmäisellä luokalla kiinnostuin ensin jazzista, sitten lukioaikoina vähän kerrallaan mukaan hiipivät kansanmusiikki, maailmanmusiikki, proge, 1900-luvun musiikki ja nykymusiikki, Sostakovits, Penderecki, Ligeti, Gorecki, Messiaen, Pärt, Tiensuu…”
Onko festivaali muuttunut 20 vuoden aikana? Miten yleisö on löytänyt konsertit? Entä millaista muuta vanhan musiikin konserttitarjontaa Imatran seudulla tai Itä-Suomessa on festivaalin ulkopuolella?
”Suurin muutos oli se, kun siirryimme konserttisarjasta muutaman päivän mittaiseen festivaaliin vuonna 2005. Aluksi myös kaikki konsertit olivat Alvar Aallon suunnittelemassa Kolmen Ristin Kirkossa, sittemmin konsertteja alettiin pitää kaikissa kolmessa Imatran seurakunnan kirkossa. Vähitellen konserttipaikat moninaistuivat huomattavasti; tapahtumia on pidetty upeassa Neitsytniemen kartanossa, Konserttihovissa, kahviloissa, kulttuuritalo Virran ulkoauditoriossa sekä Kari ja Leena Nousiaisen kodissa, jossa sijaitsevat Karin kolmisenkymmentä vuotta sitten rakentamat kotiurut. Sittemminhän sekä Kolmen Ristin Kirkko että Imatrankosken kirkko on asetettu käyttökieltoon sisäilmaongelmien takia, joten viime vuonna kirkkokonsertit pidettiin Tainionkosken kirkossa.
Yleisömääräthän eivät koskaan ole olleet mitenkään erityisen valtaisia, mutta kuitenkin parhaimmillaan kirkossa ja Konserttihovissa on ollut parisataa kuulijaa. Kartano-, kahvila- ja kotikonserteissa tupa on jo täynnä, jos paikalla on 20–30 henkeä.
Imatran ja lähiseutujen vanhan musiikin tarjonnasta on yli 20 vuoden ajan vastannut hyvin pitkälti vuonna 1999 perustamani vanhan musiikin laulu- ja soitinyhtye Sonus Borealis, jonka kokoonpano on vaihdellut ohjelmistosta riippuen kolmen ja vajaan viidenkymmenen hengen välillä. Suurimmillaan taisimme olla, kun esitimme Giovanni Gabrielin musiikkia vuonna 2010, jolloin mukana oli aikamoinen rivi sinkkejä, barokkipasuunoita, gamboja, viuluja ynnä muita… Yleensä meillä on ollut kaksi proggista vuodessa (tavallisesti joulun ja pääsiäisen seudulla) isommalla porukalla, jolloin mukana on noin 25–35 laulajaa ja soittajaa. Lisäksi pienemmällä kokoonpanolla on ollut muutama konsertti Imatralla tai muualla. Aiempien vuosien kesäinen Häme-kiertue ehti muodostua jo perinteeksi, mutta kun muusikot alkoivat saada perheenlisäystä, niin tuo perinne pääsi katkeamaan.”
Mistä ammennatte ideoita ja millaiset seikat motivoivat toimintaanne? Mitä festivaalin järjestäminen vaatii tai on opettanut?
”Kiinnostus vanhaan musiikkiin sekä yleisön lämmin palaute ovat varmaankin ne tärkeimmät kannustajat. Ideoita olisi enemmänkin kuin ehtii toteuttaa: välillä festivaalin teema on rakentunut tietyn säveltäjän tai tiettyjen säveltäjien ympärille, esimerkiksi kun säveltäjän syntymästä on kulunut pyöreitä vuosia jne. Joskus teemana on ollut esimerkiksi vanhan musiikin ja kansanmusiikin kohtaaminen tai vanha musiikki ja improvisaatio.
Vaatiihan tämäntyyppinen toiminta sitkeyttä ja kovaa tahtoa sekä erityisesti pitkän tähtäimen suunnittelua, jonka opettelu onkin itselleni edelleen hyvin vaikeaa!”
Onko vanhassa vara parempi – vai käykö myös uudempi musiikki festivaalin ohjelmaan?
”On meillä esitetty välillä muutamia yksittäisiä uudemman musiikin teoksia, mutta tuota voisi olla enemmänkin. Itse asiassa hyvä teema festivaalille – vanhan musiikin soittimillehan on viime vuosikymmeninä sävelletty enenevässä määrin erittäin hienoa uutta musiikkia, itsekin säveltäjänä olen tehnyt muutamia kamarimusiikkikappaleita renessanssin ja barokin ajan soittimille.”
Voiko tulevia festivaalisuunnitelmia jo paljastaa? Mitä on luvassa seuraavaksi ja milloin?
”Ensi syksynä, tarkemmin sanottuna 8.–10.9.2023 teemana on vanha musiikki Suomessa. Silloin kuullaan musiikkia gregoriaanisesta kirkkolaulusta Piae Cantiones -kokoelman ja Porin triviaalikoulun nuottikirjan kautta aina 1800-luvun alkuun saakka.”
Mikäli käytettävissä olisivat rajattomat taloudelliset ja muut resurssit, millainen festivaali vuonna 2024 järjestettäisiin?
”Jos budjetti ja resurssit olisivat rajattomat, niin ilman muuta palkkaisimme henkilökuntaa hoitamaan esimerkiksi markkinointia ja buukkaisimme suurimmat ja mahtavimmat vanhan musiikin yhtyeet eri puolilta maailmaa, etunenässä legendaarinen Hesperion XXI, mikäli Jordi Savall olisi vielä kunnossa… Ja onhan noita loistavia bändejä toki nykyään ihan mahdottoman paljon olemassa. En halua tässä kuitenkaan tarkemmin mainita edes omia suosikkejani nimeltä, koska kuitenkin joku varmasti unohtuisi listalta.
Sellaiset kokoonpanot, jotka käyttävät 1500–1600-lukujen kaksoisruokolehdykkäsoittimia, kolahtavat erityisesti. Niitä ei ole suinkaan liikaa. Nämä krumhornit, ranketit, skalmeijat, pommerit, sordunat, cornamusat, dulcianit ja rauschpfeifet edustavat minusta niin hienoa sointimaailmaa, että oksat pois. Monelle tulee kenties yllätyksenä, että esimerkiksi vielä 1680-luvulla Diderik Buxtehuden toimesta Lyypekin Mariankirkkoon hankittiin 3 pommeria ja ”Doppelregal” eli regaali, joka sisälsi luultavasti sekä 8- että 16-jalkaiset äänikerrat. Tuo kertoo hyvin paljon aikakauden sointiestetiikasta. Samasta kertovat myös urkujen dispositiot. Isojen urkujen käyttäminen continuosoittimena onkin sitten ihan eri kysymys…”
Ja lopuksi vielä, jos pitäisi ennustaa, niin mitä Vanhassa vara parempi! -festivaalille kuuluu 10 vuoden kuluttua?
”Toivottavasti 10 vuoden päästä festivaali elää ja voi hyvin.”
****
Vanhassa vara parempi! -festivaalin ja Sonus Borealiksen kotisivut:
https://vanhassavaraparempi.fi/2022/
https://www.sonusborealis.fi/esittely/
Katkelma Isaac Wasbohmin nuottikirjasta (1694) vuoden 2022 festivaalilta:
****
Minna Hovi,
Svamulin viestintäkoordinaattori