Musiikki on runoilija Erkka Filanderille elintärkeä taiteenlaji. Hänen toinen runoteoksensa, elokuussa Poesia-kustantamolta ilmestynyt Torso on hengittänyt lukuisia musiikillisia vaikutteita Beethovenista Schnittkeen, mutta renessanssipolyfonian koruttomuus ja barokkipassioiden keinot ovat olleet erityisesti läsnä sen syntyprosessissa. Minkälaiset piirteet näissä musiikeissa kiehtovat runoilijaa, ja miten ne ovat vaikuttaneet Torson tyyliin ja muotoon?
Torson syntyyn vaikuttaneista teoksista voisi valita kolmen teoksen (tai teosluokan) muodostaman triptyykin: Bachin passiot, Beethovenin Missa Solemnis ja 1400-/1500-luvun kirkkomusiikki (Ockeghem, Deprez, Palestrina). Niiden väliin jää kolmio, jonka sisällä Torson teoksellinen keskus alkoi kehkeytyä. Musiikin vaikutus kirjoittamiseeni on kuitenkin hyvin abstraktia ja käsitteellistä. Esimerkiksi jonkun Ockeghemin vaikutusta on hyvin vaikea kuvailla: linjojen pelkkyys, joista rakentuu nousevien ja laskevien harmonioiden rikkauksia – laihasta, karusta viivasta purkautuu monikerroksista vuolautta. Miten tämä näkyy Torsossa? En tiedä.
Kirkkomusiikin vaikutus Torson syvärakenteisiin on valtava, mutta epäsuora. Bachin ja Schützin passioissa, Beethovenin Missa Solemniksessa, Monteverdin ja Rachmaninovin Vespereissä paljastuu se särkevän kauneuden, loistavan kärsimyksen maailma, josta uskonnollinen taide saa luottamuksensa. Koko tuo ”näkymätön”, jonka ihmisääni kaappaa jostain sisäänhengittämänsä ilman laskoksista antaakseen sen muinaisten, muuttumattomien sanojen palvelukseen – tuo musiikin näkymätön on passioissa naitettu rajujen tapahtumien konkretialle (ristiinnaulinta). Messumusiikin kauneimpia piirteitä on tekstin pysyvyys – kuin jokin löydetyn runon sukulainen, messuteksti toistuu vuosisadoista toiseen samanlaisena säveltäjien materiaalina. Tuo kahden rajoitteen ristivalotus: messutekstin valmiuden ja musiikin teknisten vaikeuksien päällekkäinen haaste purkaa säveltäjistä valtavia määriä inspiraatiota. Nimenomaan tuo reliefin uudelleen tuoreuttaminen kiehtoo messumusiikin pysyvässä uudistumisessa. Messutekstin luoma objektiivinen materiaali pakottaa säveltäjän luovuttamaan osan subjektiivisestä ekspressiivisyydestään jonkin muinaisen tuoreeksi tekemiseen – kuin sydän ottaisi vanhaa verta uudistakseen sen punan.
Monteverdin oopperoiden ja vesperien sekä Bachin ja Schützin passioiden mahdollistama muodollinen meditaatio taas on helpompi löytää Torson kudoksista. Passiot, esimerkiksi, jakautuvat useisiin pieniin osiin, joissa toteutuu monia erilaisia rekistereitä. Musiikin ylivoimainen etu on orkestraation mahdollistama ilmaisun vaihtelu. Bach voi vaikuttaa resitatiivin sävyyn vaihtamalla continuon soittimia, Monteverdi voi ohentaa tekstuurin askeettiseksi antaakseen solistin äänen laulaa tärkeämmästä, pakottavammasta aiheesta. Schütz voi antaa evankelistansa huutaa tyhjyyteen ja siten tyhjä alkaa puhua kärsimyksen värillä.
Mikä esimerkiksi passioiden ja Monteverdin oopperoiden sarjallisessa luonteessa puhuu Torsoon on näiden yksittäisten osien tarkasti mietitty luonne – jokainen niistä voisi vertautua fragmenttiin laajassa sirpaleista koostuvassa runoteoksessa. Tällöin Bachin passiot näyttäytyvät kiinnostavassa valossa: kärsimysnäytelmä rikottuna kubistisiin kuviin, joissa joskus solisti puhuu kertojan kaikkitietävällä äänellä, joskus Jeesus puhuu nykyhetken paineessa kaikkienteilevällä äänellä, joskus solisti on hahmoton, minätön kärsimyksen meditaation ääni. Tämä rekisterien rikkaus, mahdollisuus siirtyä kuoron yhteisöllisestä ilmaisusta, esityshetken ”nykyhetkestä” kuoron dramaattiseen, narratiiviin kuuluvan joukon syyttäväksi ääneksi kertoo paljon niistä kerronnallisista mahdollisuuksista, joita Bach (eikä tietenkään ainoastaan Bach) avaa kärsimysnäytelmänsä säteilevissä kuvissa.
Ja erityisesti juuri Bachin passioissa vaihtelu sisäänpäin kääntyneen draaman, tapahtumien ajasta erotettujen meditatiivisten aarioiden ja itse tapahtumien, väkijouokon kuoron, silmät näkymättömiin tuijottavan Jeesuksen lakonisten vastausten välillä muodostaa muotoon väkevästi potensoituja kehiä. Näiden kehien liikkeessä, muodon toteuttaessa itseään ihmisen kärsimys saa rituaalimaisen poljennon.
Ja vielä lisäten: Bachin passiot ja H-molli messu, Monteverdin vesperit ja oopperat ja Zelenkan messut toteuttavat jonkinlaista rituaalisuutta, seremoniallisuutta, joka formaalin pyörteensä sisällä (kuten ikuisuuteen toistuva messuteksti) pitää sisällään kaukaa menneisyydestä syöksyvän paineen. Tuon rituaalin tutkiminen; niin passioissa kuin Orfeuksessa, niin Mozartin sielunmessussa kuin Stravinskyn Kevätuhrissa; on ollut Torson muodon tärkeimpiä inspiraatioita.
Mutta mikä kaikki tästä on lopulta Torsossa? Voi olla, että Torso onkin vain vastaus Beethovenin viidennen sinfonian paineeseen. Voi olla, että ainut musiikillinen käsky Torson syntyyn on Eroican hautajaismarssin kaksoisfuuga. Voi olla, että se on Schnittken pelkkyys tai Lutoslawskin sinfoninen paino. Mutta se ikonien kultainen tausta, meidän maailmamme ”toinen puoli”, joka barokkimusiikin harmonioissa kohoaa ja laskeutuu ihmisäänen taustalla, on vaikuttanut myös Torson rytmiin.
Silti uskon, että Torson esteettiseen luonteeseen on vaikuttanut eniten koristamaton, instrumentiton vokaalimusiikki, kuten esimerkiksi Ockeghemin Missa prolatinum, Josquin Deprez’n Missa Hercules Dux Ferrarae, Gesualdon Responsoriat, Tomas Luis de Victorian sielunmessu ja Schützin passiot. Jokin noiden yksinkertaisten viivojen muodostamassa rakennelmassa on paineistetussa vähäeleisyydessään Torsossa etsimieni hylättyjen paikkojen kuva. Sanon yksinkertaisissa viivoissa, mutta tarkoitan sillä pelkkyyttä, puhtaaksi kaavittua viivaa, joka piirtää tietoisuuden pintaan mahtavia spiraaleja; risteilevien linjojen kohoavaa oksistoa; mielen tyhjään piirtyvää kokonaisuutta, jossa tekstuuri ohenee välillä yksittäisen äänen kannattelemaksi rukoukseksi, noustakseen toisaalla leveäksi, useiden viivojen valkohehkuisen ylistyksen nuotioksi.
Erkka Filander
Kirjoittaja on helsinkiläinen runoilija, jonka esikoisteos Heräämisen valkea myrsky sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2013 ja jonka toinen runoteos Torso ilmestyi elokuussa 2016 Poesialta.