Outi Paanasen Narrin aamulaulu -ohjelmassa on uusintana ollut esittelyssä John Eliot Gardinerin kirja Musiikkia taivaan holveissa, jonka alkuperäinen nimi on Music in the Castle of Heaven. Gardinerin kirja on paikoitellen hieman raskas lukukokemus, mutta ymmärrykseni Bachista persoonana ja hänen kantaattituotannostaan avartui sen myötä merkittävästi.
On pari muutakin kirjaa, joita huomaan suosittelevani aika-ajoin. Valitettavsti kumpaakaan ei ole suomennettu. Ensimmäinen on James R. Gainesin kirja Evening in the Palace of Reason. Kirjan polttopiste on se hetki, kun Johann Sebastian Bach vierailee Fredrik Suuren hovissa Potsdamissa 1747. Tämä hetki koittaa kirjan lopussa. Sitä ennen seuraillaan näiden kahden merkkihenkilön elämäntarinoita.
Kirjan jännite syntyy siitä, että se esittää kohtaamisen tyystin toisenlaisessa valossa kuin perinteinen historiankirjoitus. Yleensä ajatellaan, että Bachia kohdeltiin kunnioittavasti ja hänen nerouttaan ylistäen. Gaines väittää päinvastaista. Hänen mukaansa Bach edusti Fredrik Suurelle kaikkea valistuksen ideaalien vastaista: vanhaa paikoilleen jähmettynyttä maailmankuvaa. Bachin intohimo ja taituruus monimutkaisen kontrapunktin kirjoittamisessa oli juuri tätä.
Tapaamisessa Potsdamissa Fredrik Suuri antoi Bachille teeman ja pyysi tätä improvisoimaan siitä kuusiäänisen fuugan cembalolla. Näin monimutkaista fuugaa ei cembalolle ollut kukaan vielä edes säveltäjänä tehnyt saati improvisoinut. Bach joutui kieltäytymään tehtävästä. Kyse oli Gainesin mukaan tarkoituksellisesta nöyryyttämisestä hoviväen seuratessa tilannetta. Voisiko tosiaan olla näin?
Palattuaan kotiin Bach sävelsi ja julkaisi omalla kustannuksellaan ylivertaisen kontrapunktisen teossarjan Das Musikalische Opfer, jonka jokaisessa osassa hän käyttää kuninkaan hänelle Potsdamissa antamaa teemaa.
Gaines ei ole musiikin alan koulutusta saanut henkilö eikä kirja ole tieteellinen julkaisu, mutta hänen tietämyksensä on laajaa ja hänen näkökulmansa on kutkuttava sekä vakuuttavasti perusteltu.
Toinen kirja, jota nyt juuri luen toiseen kertaa, on tieteellinen ja lukukokemuksena vähemmän sujuva. David Yearsley on urkuri ja musiikkitieteilijä ja hänen kirjansa nimi on Bach and the Meanings of Counterpoint.
Kirjassa perehdytään musiikin tyylin murrokseen Bachin elinaikana. Itse asiassa kyse on samasta maailmankuvien törmäyksestä, jota Bachin ja Fredrik Suuren tapaaminen symboloi. Yearsley on musiikkitieteilijänä mennyt niinkin syvälle vanhan kontrapunktisen tyylin merkityksiin, että väittää kontrapunktin harjoittajien olleen musiikillisia alkemisteja. Erityisesti alkemiaan verrataan ns. arvoituskaanoneita. Kyse on musiikillisista arvoituksista, joiden laatiminen ja ratkaiseminen on kuin monimutkaisten matemaattisten kaavojen kanssa askartelua.
Arvoituskaanon on tyypillisesti lyhyt melodia, joka pitää osata avata moniääniseksi teokseksi, jossa ääniä voi olla kymmeniä. Teos saadaan aikaiseksi kuin Jaakko kulta -kaanon, mutta melodia voidaan soittaa esim. takaperin, ylösalaisin tai kaksi kertaa hitaammin ja se voi alkaa eri äänestä kuin alunperin jne. Ja nämä siis kaikki samaan aikaan tai oikeammin porrastetusti toinen toisensa jälkeen musiikilliseen kudokseen mukaan liittyen. Arvoituskaanonit myös tyypillisesti kerran alettuaan kertaavat itseään loputtomasti päättymättä koskaan.
Murros ei siis ollut pelkästään musiikillisten mieltymysten muuttuminen, vaan kokonaisen maailmankuvan perinpohjainen muutos, joka heijastui musiikissa.
Kuinka perehtynyt tai kiinnostunut alkemiasta Bach itse oli, jää arvoitukseksi, mutta hänen aikalaisisaan on aivan ilmeisesti ollut säveltäjiä ja musiikinteoreetikoita, jotka ovat alkemian ja kaanonit toisiinsa yhdistäneet. Ja olleet siis joko tämän tradition kannattajia tai äänekkäitä vastustajia.
Näiden kahden kirjan alustukseksi suosittelen lukemaan Sara Norjan kiehtovan ja varsin tuoreen kirjan alkemian historiasta.
Narrin aamulaulun neljä jaksoa ovat vielä hetken aikaa kuultavissa Ylen Areenassa.
Sastamalassa 15.4.2024,
Jugi Rautasalo
