Nykyisin on täysin luontevaa, että Sibeliuksen viulukonserttoa tulkitsee Suomalainen barokkiorkesteri tai että Schumannin Genoveva-oopperan esittää Helsingin barokkiorkesteri, miksei siis Mendelssohnin musiikki voisi olla Svamulin blogin aiheena. Säveltäjä Luukas Hiltunen valottaa äskettäin päättynyttä projektiaan Mendelssohnin keskeneräiseksi jääneen sinfonian täydennystyön parissa sekä sitä, millainen sävellys vielä toistaiseksi esittämätön Mendelssohnin kuudes sinfonia on.
Kesällä 2020 Luukas Hiltunen (s. 1996) luki R. Larry Toddin (s. 1952) Felix Mendelssohnia (1809–1847) käsitteleviä esseitä. Todd kirjoittaa muun muassa Mendelssohnin keskeneräisistä teoksista, joista yksi oli sinfonia C-duurissa. Kirjassaan Todd esitteli sävellystä lukuisin nuottiesimerkein, ja lukemansa pohjalta Hiltunen ymmärsi nuottimateriaalia olevan sen verran paljon, että luonnoksista voisi olla mahdollista koostaa sinfonia esityskuntoon.
Niinpä syksyllä 2020 Hiltunen oli yhteydessä Oxfordin yliopiston Bodleian-kirjastoon nuottimateriaalin saamiseksi. Tästä hetkestä nuottimateriaalin vastaanottamiseen digitoituna meni kuitenkin pandemiasta johtuen lähes kaksi vuotta. Mutta kun sinfonian täydennystyö käynnistyi, se eteni vahdilla. Nyt Mendelssohnin keskeneräiseksi jäänyt Sinfonia nro 6 on julkaistu ja valmiina esitettäväksi, mikä herättää kuitenkin kysymyksen, mistä syistä sävellys oli jäänyt Mendelssohnilta itseltään aikoinaan kesken.
Keskeneräisyyden syyt
Mendelssohnilla on yhteensä viisi säilynyttä sinfoniaa orkesterille (1824–1842) ja näiden lisäksi kaksitoista sinfoniaa jousiorkesterille, mitkä Mendelssohn sävelsi 12–14-vuotiaana. Tieto siitä, että Mendelssohnilla olisi myös kuudes sinfonia, pohjautuu Mendelssohnin kirjeenvaihtoon vuosilta 1842–1846 ja se on ollut pitkään lähinnä Mendelssohn-tutkijoiden tiedossa, mainintoja yleisesityksissä tai elämäkerroissa ei juuri ole.
Miksei Mendelssohn sitten saanut kuudetta sinfoniaansa valmiiksi? Hiltusen mukaan tähän vaikutti pitkälti elämäntilanne. Samoihin aikoihin sinfonian sävellystyön kanssa Mendelssohn valmisteli mittavaa, kaksiosaista Elias-oratoriota (1845–1846), joka kantaesitettiin menestyksekkäästi Mendelssohnin johdolla Birminghamissa 26. elokuuta 1846. Tämän lisäksi Mendelssohn johti orkestereita Lontoossa ja Berliinissä sekä esiintyi pianistina. Töitä oli siis paljon, mutta myös henkilökohtaisia suruja: Fanny-sisko (1805–1847) oli kuollut äkillisesti aivoverenvuotoon vain 41-vuotiaana Berliinissä Mendelssohnin Valpurin yö -kantaatin harjoituksissa 14. toukokuuta 1847. Syitä keskeneräisyyteen voisi etsiä edelleen ankarasta itsekritiikistä, mutta matkustelu, heikentynyt terveys ja lukuisat työvelvoitteet kaikki omalta osaltaan jo riittivät siihen, että kuudennen sinfonian sävellystyö ei edennyt luonnosvaihetta pidemmälle.
Musiikillisesti kuudes sinfonia on Hiltusen mukaan hyvin erityylinen verrattuna Mendelssohnin viiteen valmistuneeseen sinfoniaan. Ensimmäisen Allegro ma non troppo -osan juhlavat, fanfaareja sisältävät voimakkaat jaksot saavat vastapainokseen laulavaa, virran lailla soljuvaa tekstuuria. Andante-osa muistuttaa taas hiljaisessa, intiimissä herkkyydessään Mendelssohnin Sanattomia lauluja pianolle. Hiltunen vertaa sinfonian tunneilmaisua Mendelssohnin suureelliseen ja dramaattiseen Elias-oratorioon. Mikäli sinfonia olisi valmistunut, siitä olisi voinut tulla Hiltusen mukaan myös hyvin samankaltainen kuin esimerkiksi Franz Schubertin (1797–1828) Sinfoniasta nro 9 C-duuri (1824–1826), lisänimeltään Suuri yli 60-minuuttisen kestonsa vuoksi. Mendelssohn tunsikin Schubertin sinfonian hyvin, sillä oli johtanut sen kantaesityksen Leipzigissa Gewandhausorchesterin kanssa 21. maaliskuuta 1839. Vastaavan ilmeen tavoittelu olisi siis saattanut olla Hiltusen mielestä hyvinkin mahdollista, ja samaan päätelmään on tullut myös Todd Mendelssohn-kirjassaan.
Keskeneräiset sävellykset ja täydentämisen etiikka
Keskeneräisiksi jääneet sävellykset ovat aivan oma, kiehtova ja samalla traaginen lukunsa musiikinhistoriassa. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Schubertin Keskeneräisenä tunnettu h-molli-sinfonia (1822), W. A. Mozartin (1756–1791) Requiem (1791) tai J. S. Bachin (1685–1750) Kunst der Fuge (n. 1740–1750). Hiltunen lisää listaan vielä Ludwig van Beethovenin (1770–1827) ja Gustav Mahlerin (1860–1911) kymmenennet sinfoniat (1826–27 ja 1910).
Keskeneräisistä tai ”puuttuvista” sinfonioista puhuttaessa ei voi ohittaa kysymystä Jean Sibeliuksen (1865–1957) 8. sinfoniasta (n. 1926–1938). Tällä esimerkillä on kuitenkin Hiltusen mukaan keskeinen ero juuri Mendelssohnin kuudenteen sinfoniaan. Sibeliuksella oli halu tuhota sinfoniansa ja siitä löytyy vain vähäisesti luonnoksia, joista kaikista ei edes ole varmuutta, onko kyse kahdeksannesta sinfoniasta. Sen sijaan Mendelssohn jätti kuudennesta sinfoniastaan runsaasti materiaalia, ja ainakin Mendelssohnilla olisi ollut mahdollisuus ja todennäköisesti myös aikomus palata siihen myöhemmin. Juuri tämä ero oli Hiltuselle yksi keskeisistä syistä ryhtyä rekonstruktioprojektiin ja teki työstä myös eettisesti perusteltua, tavallaan Mendelssohnin omien pyrkimysten loppuun saattamista.
Prosessista ja käsikirjoituksista
Kuudennen sinfonian ensimmäisestä osasta Mendelssohn oli saanut orkestroiduksi valmiiksi noin 11 sivua, minkä jälkeen sävellys jatkuu nuottikäsikirjoituksissa melodia-basso-periaatteella ja sisältää vain hajanaisia merkintöjä orkestraatiosta.
Toddin kirjan perusteella Hiltunen oli osannut varautua nuottimateriaalin suureen määrään, mutta ei ehkä ihan niin suureen kuin sitä lopulta oli.
Erityisesti ensimmäisen osan täydennystyössä kehittelyjakso aiheutti päänvaivaa, sillä se Hiltusen täytyi luoda itse. Toisen osan kohdalla taas pääteema ja ensimmäisen taitteen toinen teema ovat säilyneet, mutta käytännössä materiaalia täytyi silti säveltää. Tästä huolimatta Hiltunen toteaa, ettei suurempia yllätyksiä projektin aikana tullut. Mendelssohnin sävelkieli on Hiltuselle tuttua ja läheistä, ja vaikka luonnokset olivat fragmentaarisia palasia, ne kertoivat Hiltusen sanoin määräänsä enemmän asioita.
Mendelssohn ei ollut ainoastaan pedantti, tarkka ihminen, vaan myös hyvä piirtäjä ja vesivärimaalari. Vastaavasti Mendelssohnin nuottikäsikirjoitukset ovat Hiltusen mukaan kaunista ja viimeisteltyä katseltavaa ja ne sisältävät hämmästyttävän vähän korjauksia, yliviivauksia tai muita merkintöjä. Ainoastaan yksittäisiä tahteja Mendelssohn on vetänyt kuudennessa sinfoniassa yli ja joistain soinnuista värittänyt yksittäisiä säveliä soinnun uudelleen rakentamiseksi. Mendelssohnin nuottikirjoituskäsiala muistuttaa Hiltusesta selkeydessään Bachin käsialaa enemmän kuin esimerkiksi Mozartin tai Beethovenin.
Lisäksi Hiltunen huomasi, että Mendelssohnin Italialaisen sinfonian (1833, uudistettu 1834) käsikirjoitus sisälsi kuudenteen sinfoniaan verrattuna huomattavasti laajempia yliviivattuja jaksoja, esimerkiksi sen ensimmäisen osan loppu on kirjoitettu kolmeen kertaan. Joko kuudetta sinfoniaa säveltäessään Mendelssohnin varmuus säveltäjänä oli korkealla eikä korjauksiin ollut aihetta – tai, kuten Hiltunen mainitsee, ei voida tietää, olisiko tarvetta laajemmille korjauksille tullut, mikäli Mendelssohn olisi viimeistellyt sinfoniansa.
Mendelssohnin 6. sinfonian tulevaisuus?
Mendelssohnin jättämän materiaalin pohjalta Hiltunen täydensi sinfonian ensimmäisen ja toisen osan puuttuvat osuudet, mutta ei esimerkiksi yrittänytkään lisätä sinfoniaan kolmatta ja neljättä osaa, koska näistä ei ole säilynyt materiaalia. Sinfonian kaksiosaisuutta voi siis pitää niin lähellä Mendelssohnin omaa visiota kuin säilyneen materiaalin kanssa on ollut mahdollista päästä.
Hiltusella – toisin kuin Mendelssohnilla – olisi ollut käytettävissään erilaisia työkaluja, kuten nuotinkirjoitusohjelmia ja äänitteitä ja tietenkin myös tekoäly, mutta siitä huolimatta Hiltunen pyrki samankaltaiseen työskentelymetodiin Mendelssohnin kanssa. Käytännössä tämä tarkoitti sävellyksen täydennettävien jaksojen luonnostelemista melodia-basso-periaatteella nuottiviivastolle perinteisesti kynän avulla sekä asioiden miettimistä mielessä mahdollisimman pitkälle. Orkesteripartituuriksi kokoaminen tapahtui kuitenkin tietokoneella.
Nyt Mendelssohnin kuudennen sinfonian nuottimateriaalin on julkaissut Universal Edition ja sävellys olisi valmiina esitettäväksi ja kuultavaksi. Missä ja milloin tämä tapahtuu? Hiltunen kertoo, että tämän vuoden puolella on tiedossa kaksi esitystä. Vaasan kaupunginorkesteri kapellimestarinaan Tomas Djupsjöbacka esittää sinfonian ensin Vaasassa 24.10.2024 ja sitten Seinäjoella 25.10.2024. Lisäesityksiäkin on luvassa, mutta näiden yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.
Aiheesta lisää:
Jari Kallion haastattelu Reconstructing Mendelssohn’s Sixth Symphony – interview with Luukas Hiltunen.
Hiltunen, Luukas. 2023. Felix Mendelssohnin sinfonian nro 6 C-duuri ensimmäisen osan rekonstruktio.
Universal Editionin kotisivujen kuvaus sinfoniasta.
Todd, Larry. R. 2007. Mendelssohn Essays. Oxfordshire, UK: Routledge. Taylor & Francis Group.