Arto Juusela: Brüggesta Sonores Antiquiin

Yksi Vanhan musiikin liike Suomessa -kirjassakin mainituista pioneeriyhtyeistä on vuonna 1967 toimintansa aloittanut Sonores Antiqui. Kitaristi, luutisti Arto Juusela (s. 1939) liittyi yhtyeeseen vuonna 1971 ja soitti siitä lähtien Sonoreksen jäsenenä aina sen viimeiseksi jääneeseen konserttiin, vuoteen 2008 asti. Juusela oli kuitenkin aloittanut luutistina jo 1960-luvulla, aikana, jolloin kitara oli vielä marginaalinen instrumentti ja luuttumusiikkiakin oli mahdollisesti soitettu Suomessa edeltävän kerran 1500-luvun puolivälissä Turun linnassa. Arto Juusela lupautui valottamaan tarkemmin opinto- ja esiintymismahdollisuuksiaan ennen Sonorekseen liittymistään sekä hieman myös Sonores Antiquin vaiheita.

Miten luuttu ylipäätään valikoitui Arto Juuselan soittimeksi kitaran rinnalle? Juusela toteaa tutustuneensa luuttumusiikkiin aluksi kitarasovituksina, mistä oli herännyt kiinnostus renessanssimusiikkiin. Viitteitä luutun valikoitumisesta soittimeksi voi saada Juuselan mukaan myös kuuntelemalla esimerkiksi John Dowlandin My Lady’s Hunsdon’s Puffe –kappaleen, joka on hänen vuosien 1958–1975 nauhoituksia sisältävän CD-levynsä aloituskappaleena. 

Koska luuttusävellyksiä ei voi aivan suoraan soittaa kitaralla soitinten virityserojen vuoksi, vaihtoehtoina on joko virittää kitaran kolmas kieli puolisävelaskelta matalammaksi – tai hankkia luuttu. Tämän valinnan seurauksena Juusela päätyi luutun pariin ja vanhan musiikin seminaareihin Belgiaan 1960-luvun alussa. Brüggessa järjestettyyn seminaariin oli osallistunut jo aiemmin Sibelius-Akatemian vararehtori Veikko Helasvuo, ja Juusela muistaa yllättyneensä iloisesti Helasvuon soittaessa ja tarjotessa mahdollisuutta lähteä kyseiseen seminaariin. Opiskelijan kannalta oli myös ilahduttavaa, että matkakustannukset katettiin opetusministeriön matka-apurahalla ja vastaavasti Belgian opetusministeriö vastasi kuluista Brüggessa. 

Brüggen seminaaria oli ollut ideoimassa Amerikassa syntynyt säveltäjä, kapellimestari, musiikkitieteilijä sekä Pro Musica Antiqua (Bryssel) -yhtyeen johtaja Safford Cape (1906–1973). Cape toimi opettajana Juuselan seminaarivuosina 1960–62. Opetuksen lisäksi seminaariviikkoihin sisältyi erilaisia aktiviteetteja sekä hieman kateutta herättäviä yksityiskohtiakin:

”Aamut alkoivat Safford Capen kahden tunnin luennoilla ranskaksi ja sama amerikanenglanniksi.  

Jonkun kerran joku muu spesialisti kävi luennoimassa meille, mutta siitä, keitä ulkopuolisia Brüggessa kävi puhumassa, ei ole jäänyt muistijälkeä. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet sittemmin kuuluisuuteen nousseet Gustav Leonhardt, Kuijkenin veljekset tai muut, jotka opettivat esimerkiksi Breuklenin vanhan musiikin huippuviikolla vuonna 1972.

Lounaan jälkeen oli vapaata harjoittelua tai muuta vastaavaa ja iltapäivisin kaksi tuntia ohjattua yhteismusisointia, edelleen Safford Capen johdolla. Monta kertaa kurssin aikana kävimme retkeilemässä ympäristössä, tutustuimme Knokken merenrantadyyneihin, lähikaupunkien museoihin ja esim. vanhan alankomaalaisen taiteen näyttelyihin tai risteilimme moottoriveneellä Brüggen kanaaleissa. En voi olla mainitsematta, että ylläpito oli luksusluokkaa, varsinkin opiskelijan näkökulmasta. Kaikki ateriat aamupalaa myöten tarjoiltiin pöytiin, joissa oli valkoiset pöytäliinat, ja kurssin sihteeri huolehti siitä, että pöytäseura vaihtui vähän väliä. Kun jätti illalla kengät oven ulkopuolelle, ne olivat aamulla paikallaan puhdistettuina ja kiillotettuina. Yöjuomaksi oli jätetty korillinen belgialaista olutta janoisia varten.

Brüggen seminaarista muodostui yhdistävä tekijä Juuselan ja Sonoreksen jäsenten välille, vaikka yhtä aikaa nämä eivät siihen osallistuneetkaan; Sonoreksen jäsenistä Olli Ruottinen ja Roy Asplund olivat Brüggessa vasta seitsemän vuotta Juuselan jälkeen, vuosina 1968–71. 

Kuten näkyy, minulla oli alkusonoreslaisten kanssa sama Brüggen seminaari takana. Minä vain en ollut löytänyt Belgian jälkeen itselleni soittokavereita, ennen kuin huomasin vuonna 1970 Sonores-poikien radio- ja TV-esiintymisen ja keväällä 1971 ensimmäisen Ritarihuoneen konsertin, jossa en valitettavasti ollut läsnä. Muistikirjani mukaan rupesin treenaamaan sonoreslaisten kanssa vuoden 1971 joulukuussa. Konserttien ohjelmisto oli minulle ennestään tuttua Brüggesta, ja yhteistyömme toimi hyvin.

Luuttukonsertteja 1960-luvulla

Vaikka Juusela toteaakin, ettei ollut löytänyt juuri soittokavereita Brüggen seminaarien jälkeen, niin esiintymistilaisuuksia ennen Sonorekseen liittymistä oli erityisesti laulajien kanssa. Usein ohjelmistossa oli John Dowlandin luuttulauluja, kuten Inkeri Rantasalon (1917–2010) konsertissa Helsingin konservatoriolla vuonna 1965. John Dowlandin laulut Shall I sue, Come heavy sleep, When Phoebus first did Daphne love ja Come again löytyvät käsiohjelmasta Bartókin, Madetojan, Wolfin ja Straussin laulujen rinnalta.

  • Käsiohjelma vuodelta 1965. Kuva: A. Juusela.

Myös sopraano Marja Toppinen-Schumacher (1940–2016) oli valinnut ensikonserttiinsa (15.10.1967) neljä luuttulaulua, ja lisäksi Juusela mainitsee heidän Rovaniemen Raanupirtissä pidetyn konsertin ohjelmassa olleen espanjalaisia vihuelasävellyksiä, englantilaisia luuttusooloja sekä ranskalaisia ja englantilaisia luuttulauluja 1500–1600-luvuilta. Luuttulauluja saattoi 1960-70-lukujen taitteessa kuulla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, sillä sopraano Aune Rättyä (1936–80) ja Juusela esiintyivät Helsingin konservatoriolla pidetyn Suomen solistiyhdistyksen konsertin (21.11.1971) sekä Espoon Tarvaspään museokonsertin lisäksi useissa maaseutukaupungeissa vuosina 1969-71 (mm. Hyvinkäällä, tilaussarjakonsertissa Lappeenrannassa, Ylivieskassa) ja tekivät lisäksi radionauhoituksia.

Yhdistelmä Yleisradio, Ritarihuone ja vanha musiikki tunnettiin myös 1960-luvulla. Juusela mainitsee soittaneensa kahdessa konsertissa Ritarihuoneella, mitkä Yle taltioi tai välitti suorana. Radion Renessanssikonsertissa (28.3.1962) esiintyi Radion kamarikuoro ja mukana olivat Fabian Dahlström, Matti Kilpiö (alttoviulu) ja Heljä Parviainen (gamba) sekä Juusela, joka esitti luutulla kolme vihuelasooloa. Ylen taltioimassa Englantilaisen laulun illassa (14.10.1968) kuultiin mm. englantilaisia luuttulauluja ja -duettoja sekä John Dowlandin luuttumusiikkia. Muina esiintyjinä olivat laulajat Tuula Nienstedt-Wegner (1941–2013) ja Martti Miettinen (1934–2018) sekä sellisti Károly Garam (s. 1941). Radionauhoituksia Juusela teki lisäksi muun muassa mezzosopraano Tellervo Pajamiehen (1935–2021) ja myöhemmin esimerkiksi Johanna Tuomen kanssa (s. 1954).

Vakinaisten kokoonpanojen sijaan yhteissoittomahdollisuuksia tarjoutui lisäksi 1960–70-luvuilla Sibelius-Akatemian laulunopiskelijoiden päätöskonserteissa ja koulumusiikkiosaston laulajien tutkinnoissa sekä Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisarjassa. Toisin sanoen melko pitkälti samoissa yhteyksissä kuin nykyisinkin.

Konserttiohjelmiin valikoitui runsaasti englantilaista musiikkia, mikä johtui Juuselan mukaan siitä, että hän pääsi luuttutabulatuurien maailmaan ennen muuta The Lute Societyn kurssien ja julkaisutoiminnan ansiosta. 

Aineistoa oli riittämiin Englannista, ja lähes vuosittain julkaistiin faksimileina uusia käsikirjoituslöytöjä eri linnojen kirjastoista. Kyllä ranskalaisiakin tabulatuureja alkoi löytyä, mutta en koskaan oppinut ymmärtämään ranskalaisen luuttumusiikin olemusta niin kuin esimerkiksi Leif Karlson (1946–2022) tai Kari Vaattovaara.”

Sonoreksen kaudet

Sonores Antiqui profiloitui erityisesti barokkia ja renessanssiakin varhaisemman musiikin esittäjänä, ja syyt olivat Juuselan sanoin pitkälti käytännölliset. ”Vähä vähältä kävi selväksi, että renessanssimusiikki onnistui yhtyeeltä hyvin, ja barokin haastavammat kuvioinnit traversolla ja gamboilla jätettiin sovussa sivuun.” Toinen tyypillinen piirre Sonoreksen toiminnassa oli konserttien puhe- tai luento-osuudet, mistä on mainintoja usein Helsingin Sanomien konserttiarvioissa. Tämä tapa juontui Juuselan mukaan koululaiskonserttien pitämisestä: 

Koululaiskonsertit olivat Sonorekselle jokapäiväistä leipää, sillä kiertueilla oli päivisin pari koulukeikkaa yhdessä tai kahdessa koulussa ja illalla konsertti. Kouluissa varattiin paljon aikaa kysymyksiin ja soitinten lähiesittelyyn. Koska kiinnostus oli suurta myös illalla, tuli näitä puheosuuksia ja esittelyjä myös iltaisin.

 

  • Sonores Antiqui -yhtyeen jäsenistä Olli Ruottinen (1934–1986) oli vuonna 1964 perustetun Vantaan musiikkiopiston johtaja, myöhemmin rehtori ja Teppo Tuominen (1933–2009) toimi vuodesta 1964 opistossa sellonsoitonopettajana ja rehtorina vuodet 1979–94. Roy Asplund (s. 1935) oli Sibelius-Akatemian viulunsoiton lehtori sekä koulumusiikkiosaston johtaja ja diplomipianisti Kimmo Hakasalo (1934–2016) lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Lisäksi molemmat opettivat myös Vantaan musiikkiopistossa vuodesta 1967 alkaen. Arto Juusela opetti puolestaan Länsi-Helsingin musiikkiopistossa ja työskenteli yksityissilmälääkärinä. 

Jälkikäteen katsoen Juusela jakaisi Sonoreksen toiminnan kolmeen jaksoon. Vuodet 1967–69 olivat yhtyeen käynnistymisen aikaa, jolloin Kimmo Hakasalo tuli kosketinsoittajaksi ja yhtye etsi uutta nimeä, kun ensimmäinen jouduttiin vaihtamaan samannimisen yhtyeen vuoksi. Toista vaihetta, vuosia 1970–1986 Juusela nimittäisi leikillisesti kultakaudeksi, ja se on ajanjakso, mistä Sonores tunnetaan nykyisin parhaiten. Olli Ruottisen kuoleman jälkeen Kari Jerkku tuli puhallinsoittajaksi yhtyeeseen sen viimeisiksi vuosikymmeniksi. Herman Rechberger (1947–2022) oli liittynyt toimintaan jo aiemmin, vuonna 1983 Sonoreksen toisen levyn sovittajaksi ja soittajaksi. Sivuhuomiona Juusela myös täsmentää, että Rechberger ei ollut mukana yhtyeen kolmannella levyllä (1986) aikataulusyistä johtuen, mutta neljännellä levyllä kylläkin. 

  • Sonores Antiquin 30-vuotisjuhlakonsertissa soitti Herman Rechbergerin lisäksi Teppo Tuominen, Roy Asplund, Kimmo Hakasalo ja Arto Juusela. Kuva. A. Juusela.

Sonores Antiqui oli pitkäikäinen yhtye, joka soitti 20-vuotisjuhlakonserttinsa Helsingissä ja Vantaalla vuonna 1987 – ja voisi sanoa, ettei siinä vielä kaikki, vaan vasta puolietappi, sillä 40-vuotiskonsertti pidettiin Myyrmäen kirkossa vuonna 2007. Tästä vuoden päästä oli yhtyeen viimeiseksi jäänyt esiintyminen. Varsinaista lopettamispäätöstä ei Juuselan mukaan kuitenkaan tehty, vaan toiminta hiipui vähitellen, kun Ruottisen ja Tuomisen jälkeen samanlaista innostusta konserttien järjestämiseen ei ollut. Tuominen oli myös vastannut likipitäen Sonoreksen kaikkien konserttien organisoinnista. 

Nyt Sonores Antiquin viimeisestä konsertista on kulunut jo yli vuosikymmen ja luuttumusiikkia on ehditty kuulla Suomessa 1900–2000-luvuilla todennäköisesti enemmän kuin 1500–1600-luvuilla yhteensä. Miltä 2020-luvun musiikkielämä ja vanhan musiikin toiminta näyttää mielestäsi tällä hetkellä?  

Ymmärtääkseni kehitys vanhassa musiikissa täällä on ollut huimaa. Ollaan täysin kansainvälisellä tasolla. Sen lisäksi suomalaisia soittajia on kansainvälisten vanhan musiikin yhtyeiden soittajistoissa. Useimpia vanhan musiikin soittimia, samaten kuin mm. laulua, voi opiskella Suomessa. Amatöörisoittajia on runsaasti, mikä takaa jatkuvuuden ja leveän rintaman harrastajien parissa. Samanlainen huima kehitys on ollut myös klassisessa kitarassa sen jälkeen kun se saatiin opetusaineeksi Sibelius-Akatemiaan vuonna 1967. Kansainväliset yhteydet toimivat ja suomalaiset kitaristit ovat arvostettuja muualla Euroopassa.  

2020-luvun musiikkielämä Suomessa on korkealla tasolla. Sekä RSO että HKO ovat kehittyneet valtavasti sen jälkeen kun Musiikkitalo valmistui. Vielä suuremman muutoksen huomaa uudessa oopperatalossa, missä valaistus- ja muu näyttämötekniikka ovat tehneet ohjaajien uskomattomat toiveet mahdollisiksi toteuttaa, viimeisimpänä osoituksena Wagnerin tetralogian Jumalten tuhon ensi-ilta viime viikolla.”

Kiitos, Arto Juusela! Voikin vain toivoa, että kulttuuri säilyy edelleen elinvoimaisena eikä uusia 400 vuoden mittaisia taukoja esimerkiksi luuttumusiikin kuulemiseen tule. Ainakin äskettäin päättyneet Kyläkirkon Luuttupäivät pitävät tästä omalta osaltaan huolen.

Sonores Antiquin neljän äänilevyn lisäksi Arto Juuselan soittoa voi kuunnella nyt myös Finlandia Classics -merkin vuoden 2023 lopulla julkaisemalta tupla-CD:ltä. Se sisältää nauhoituksia vuosilta 1958–1975 ja kitaramusiikin ohella on sävellyksiä mm. Dowlandilta, Frescobaldilta ja Galileilta.

***

Aiheesta lisää:

Sarantola, Markus. 2023. Vanhan musiikin yhtyeet ja orkesterit 1960-luvun lopulta 2000-luvun alkuun – miten historiatietoinen musiikintekeminen saapui Suomeen? Kirjassa Vanhan musiikin liike Suomessa. S. 19–82.

Vaattovaara, Kari. 2023. Luuttu ja suomalainen vanha musiikki. Kirjassa Vanhan musiikin liike Suomessa. S. 295–304.

Aarrevaara, H. 1987. Sonores Antiqui 1967–1987.

Kursiivit Arto Juuselan sähköpostiviesteistä Minna Hoville.