Christine Bürklin: Suomalaista vanhan musiikin historiaa tämäkin

Vanhan musiikin liike Suomessa -kirjassa on lause: ”Jyväskylässä vaikuttaa gambansoittajana Christine Bürklin-Schwarzmeier”. Mitä kaikkea tämän taakse kätkeytyy? Jyväskylässä pitkän uran vanhan musiikin parissa tehnyt gambisti Christine Bürklin kertoo toiminnastaan Jyväskylässä, ajastaan ennen sinne muuttoa sekä poikkeuksellisen musiikkipitoisesta lapsuudestaan.

Olen ollut tiiviisti mukana vanhan musiikin opettajana sekä opiskelun ja harrastuksen edistämisessä Jyväskylässä. Koska nimeni on mainittu Vanhan musiikin liike Suomessa -kirjassa (s. 190), halusin laatia täydentävän katsauksen toiminnastamme. Mielestäni on tärkeää kuvata kehitystä myös Jyväskylässä ja kertoa, mitä ammattikorkeakoulussa tapahtui vuosina 1996–2012. Ja toisaalta kertoa myös siitä, että huolimatta hyvin kehittyneestä opetuksesta ja lisääntyvistä opiskelijamääristä, ilman ennakkovaroitusta ja perusteluja, työsopimukseni irtisanottiin laittomasti kesken valmistautumisemme oppilaskonserttiin – ja kuinka vanhan musiikin opetus päättyi siihen.

Taustani

Synnyin kolmantena lapsena vuonna 1953 musikaaliseen perheeseen Saksassa.

Äitini oli laulaja, mutta hänen opiskelunsa sattui aikaan, jolloin ilmahälytykset olivat arkipäivää. Hän vietti lähes kaikki laulun oppitunnit pommisuojassa eikä laulun opetuksella ollut kovin korkeaa prioriteettia. Näin hän kehitti luonnollista lauluääntään ja kävi myöhemmin oppitunneilla mm. Martha Fuchsin johdolla.

Isämme oli diplomi-insinööri, mutta hänen tavoitteenaan oli rakentaa kanssamme perhemusiikkiryhmä. Tämä merkitsi meille lapsille hyvin musiikkipainotteista lapsuutta ja koko perheelle paljon esiintymisiä, paljon konsertteja, paljon konserttikiertueita.

Soittamamme instrumentit olivat: spinetti (Sperrhake, valm. 1959), joka oli aina matkassamme, puinen Böhm-poikkihuilu, kaksi viulua, luuttu, nokkahuilukvartetti, gamba-trio, viisiääninen a capella -laulu. Äitini lauloi myös soololaulajana ja lisäksi hän lauloi kotona päivittäin säestäen itseään Steinweg-pianolla – mieluiten Mozartia, mutta myös muuta, kuten Schumannia, Schubertia ja kaikkia ooppera-aarioita.

Lapsuusaika

Viisivuotiaana isäni antoi minulle nokkahuilun ja alkoi myös opettaa sen soittamista. 8-vuotiaana sain opetusta viulunsoitossa ja 16-vuotiaana sain gamban. Esikuvinani olivat vanhemmat sisarukseni, joita katselin oppiakseni “kuinka soitetaan”. Soitimme renessanssin, keskiajan, barokin ja 1900-luvun musiikkia.

Opiskeluaika

Opiskeluni aloitin vuonna 1970 opiskelemalla rytmiikkaa sekä gamban- ja nokkahuilunsoittoa pääaineenani. Perhemusiikin päättymisen jälkeen soittoni jatkui saumattomasti erilaisissa vanhan musiikin yhdistyksissä. Jo opiskeluaikoina aloin opettamaan kahdessa kaupungissa lapsille kaikkia kolmea opiskelemaani ainetta. Ajan myötä mukaan tuli niin paljon oppilaita, että pian tarvittiin lisää nokkahuilunopettajia.

Erään oppilaan äiti otti hoitaakseen kirjanpidon ja minä saatoin (ennen muuttoani Suomeen) jättää vakiintuneen ja riittävän oppilasmäärän musiikkikoulua varten. Molemmat musiikkikoulut toimivat edelleenkin aktiivisesti (Waldenbuch ja Süssen, Baden-Württemberg).

Vuosina 1970–1976 opiskellessani Stuttgartissa ilmestyi musiikin maailmaan Nikolaus Harnoncourt, Kuijkenin veljekset ja Jordi Savall. Tuolloin klassisen musiikin maailma meni tornadon lailla miltei sekaisin.

Gambistina Saksassa

Opiskelujeni jälkeen vuosina 1984–1985 osallistuin Sveitsissä Wieland Kuijkenin kursseille. Kolme kertaa osallistuin opiskelijana Innsbruckin kesäakatemiaan, jossa opettivat mm. Wieland Kuijken ja Christophe Coen, René Jacobs, Hans Martin Linde ja Emma Kirkby. Tutustuin myös Rabbe Forsmaniin Innsbruckissa, missä olimme suunnitelleet yhteistyötä Helsinkiin muuttamiseni jälkeen.

Solistina soittamiseni alkoi J. S. Bachin Johannes-passiosta. Sen jälkeen oli vuorossa Matteus-passio. Samaan aikaan olin päässyt mukaan moniin kamarimusiikkiryhmiin. Vuosina 1984–1985 olin yhden lukukauden Jordi Savallin vierasoppilaana Baselissa.

Muutto Suomeen vuonna 1986

Suomeen muutettuani aloimme suunnitella vanhan musiikin kamarimusiikkiyhtyettä yhdessä Rabbe Forsmanin kanssa. Yhtyeen nimeksi annoimme Arietta Consort (ks. Vanhan musiikin liike Suomessa, s. 46).  Meidän ensimmäinen cembalistimme oli Elina Mustonen ja myöhemmin Jaana Ikonen. Koko ajan mukana olivat sopraano Johanna Tuomi, nokkahuilistina ja johtajana Rabbe Forsman sekä gambistina Christine Hammaren (myöhemmin Christine Bürklin-Schwarzmeier, nykyään Bürklin). (Ks. Vanhan musiikin liike Suomessa, s. 46, 190.)

Helsingissä Ritarihuoneella järjestetyn konsertin jälkeen Timo Juntura tuli luokseni, kiitti konsertista ja kertoi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa esitettiin Marin Marais‘n musiikkia.

Vuonna 1989 muutto Jyväskylään merkitsi minulle vuosia kasvavan perheeni kanssa. Konsertit keskittyivät pääsiäisen aikaan (passiot) ja kesäisin kamarimusiikkifestivaaleihin (Kuhmo, Kuopio, Kangasniemi).

1996 – Keski-Suomen konservatorio

Juuri sinä päivänä, kun Juhani Laurila luovutti vuorotteluvapaalle lähtiessään rehtorin tehtävät Markku Pöyhöselle, minä tulin taloon esittäytymään ja tarjoamaan omaa työtäni. Helsingin alueella jo alkanut perehtyminen vanhaan musiikkiin oli Jyväskylässä vielä täysin tuntematon asia. Se oli minun kotikenttäni ja siellä halusin tarjota vanhan musiikin osaamistani. Olin tietoinen, että työni tässä talossa tulisi olemaan minulle suuri haaste. Monet opettajista olivat tulleet Venäjältä ja olivat tuoneet mukanaan oman tyylinsä opettaa ja esittää musiikkia. 

Markku Pöyhönen oli hyvin kiinnostunut ja avoin työni suhteen. Minä sainkin pitää ensimmäisen kurssini: “Bachia sellisteille ja alttoviulun soittajille. Sisältönä olivat Bachin sellosarjat ja gambasonaatit. Mukana oli erittäin kiinnostuneita oppilaita, jotka olivat avoimia ja valmiita oppimaan uutta.

Sen jälkeen Konservatoriossa oli suunniteltu esitys J. S. Bachin Kahvikantaatista ja E. Wolf-Ferrarin Susannan salaisuudesta. Kahvikantaatissa ohjaajana oli Ville Saukkonen. Toteutimme Kahvikantaatin pienellä jousiorkesterilla, jolle onnistuin opettamaan uuden tyylin hyvin lyhyellä kurssilla. Yleisön palaute oli loistava ja esityksen voi sanoa olleen täydellinen menestys!

Yhä uusia oppilaita tuli luokseni pyytämään opetusta. Kaikki halusivat soittaa barokkikappaleita uudella tyylillä! Markku Pöyhönen antoi minulle mahdollisuuden lisätä opetustunteja. 

Käynnistin barokkiklinikan, mihin jokainen oppilas saattoi tulla soittimensa ja kappaleensa kanssa. 

1998 ensimmäinen konsertti oppilaitteni kanssa pidettiin Jyväskylän kaupungin kirkossa. Mukana oli 5 gambaa, nokkahuilu, laulajia ja kamarimusiikkia eri kokoonpanoilla. Olin kutsunut mukaan Kuopiosta Markus Kuikan ja hänen gambistinsa kokoonpanon laajentamiseksi.

Vastaanotto oli todella hieno.

  • Kuva. Christine Bürklin.

Barokkiluokan perustaminen oli edessä. Halusin opettaa opiskelijoita ryhmässä, missä olen voinut välittää heille tietoa historiallisesti informoiduista esittämiskäytännöistä, kansainvälisesti HIP (Historical Informed Performance Practise). Olin kehittänyt kaksi vuotta kestävän barokkiseminaarin, missä kävimme läpi monet barokkimusiikkiin kuuluvat teemat. Barokkiseminaarissa uutena aiheena olivat myös meidän konserttikriteerimme!

Myöhemmin mukaan tuli saksan fonetiikka erityisesti suomalaisille laulun opiskelijoille.

Oppilaat tulivat henkilökohtaiseen opetukseen myös heidän oman työnsä alla olevien kappaleiden kanssa. Opiskelijat halusivat syventää tietojansa ja kirjoittaa siltä pohjalta lopputyönsä. Näin lopputyöt lisääntyivät. Teemoina oli esimerkiksi. „Sopranarien in J. S. Bachs Passionen“, Joh. Seb. Bachin neliääniset inventiot tai J. S. Bachin Klaveerikonsertto d-molli, soittajana Katri Puranen. Tämän toteutimme uudella koreografialla: flyygelistä poistimme kannen ja se seisoi cembalon tavalla, kärki yleisöön päin ja pianistin kasvot katsoivat yleisöön päin. Siitä oikealle asetettiin kaksi 1. viulua ja kaksi 2. viulua, vasemmalle alttoviulut ja continuo-ryhmä, jossa oli sello ja cembalo, myös kärki yleisöön päin. Kaikki yhdessä muodostivat puolikaaren. Aluksi lautakunta kieltäytyi ottamasta tutkintoa vastaan, mutta se kuitenkin toteutettiin tällä koreografialla. Se oli vallankumouksellisen hyvä loppututkinto loistavilla arvosteluilla. 

Ohjelmassa tuli olemaan myös ooppera – Henry Purcellin Dido ja Aeneas. Minä kokosin oopperaa varten pienen orkesterin, Rita Varonen etsi laulajat ja Ville Saukkonen oli jälleen ohjaajana. Se oli suuri tapahtuma, jolla tehtiin jopa historiaa. Ensimmäisen kerran “periferiasta” tuotiin produktio pääkaupunkiin! Me esitimme oopperamme Aleksanterin teatterissa Helsingissä!

Ajan kuluessa järjestimme barokkiluokkana vuosittain vähintään kaksi opiskelijakonserttia koulun ulkopuolella.

JAMK ammattikorkeakoulu perustettiin vuonna 1999. Tuolloin musiikin henkilökunta jaettiin. Ammattikorkeakoulu valitsi sinne siirtyvät opettajat, muut siirtyivät musiikkikouluun. Barokkiluokka jatkoi JAMKissa. Seuraavina vuosina syntyi myös intensiivistä musiikillista yhteistyötä Jyväskylän yliopiston lehtori Pekka Toivasen ja prof. Jukka Louhivuoren kanssa. Teimme paljon konserttiprojekteja yhdessä.  

Halusin näyttää opiskelijoille, että vanhan musiikin opetus on maailmassa iso liike ja Helsinkiin jo kotiutunut. Kutsuin Sibelius-Akatemiasta opettajia yksitellen pitämään kursseja Jyväskylässä. Opettajina olivat Pekka Helasvuo, viulu, Eero Palviainen, luuttu ja arkiluuttu, Kreeta-Maaria Kentala, barokkiviulu, Päivi Järviö, laulu ja Jari S. Puhakka, traverso. He opettivat barokkiluokan opiskelijoita luennoimalla ja mestarikursseilla. Onnistuin saamaan myös vuonna 2008 prof. Lorenz Duftschmidin (viola da gamba) Trossingenista eräälle kurssilleni Jyväskylään, kun olin ollut opettajavaihdossa Saksassa ja hän saapui vastavierailulle.

Vuoden 2011 syksyllä kutsuin ja sain kansainvälisiä opettajia mestarikurssiopettajiksi: prof. Bernhard Klapprott, Weimar, cembalo, prof. Susanne Scholz, Leipzig, barokkiviulu, ja Gundula Anders Leipzig, Trossingen, historiallinen laulu.

Ne olivatkin suurenmoisia päiviä kolmen professorin ja 27 opiskelijan kanssa! 

Mukana oli kahdeksan laulajaa, seitsemän jousisoittajaa, kolme puhallinsoittajaa ja vähintään yhdeksän continuo-ryhmän soittajaa. Soitimme mm. Dowlandia, Purcellia ja Händeliä – Merulaa, Scarlattia, Monteverdia, Vivaldia – Scheinia, Telemannia, Bachia … Ja lopulta meillä oli upea päätöskonsertti Hannikaissalissa.

Jatkosuunnitelmia ja loppu

Vuonna 2009 olin Etelä-Afrikassa symposiumissa pitämässä barokkikurssia, ja meillä oli Prof. Dr. Santisa Viljojen (School of Music, North-West University, Etelä-Afrikka) kanssa tarkoitus jatkaa yhteistyötämme. Samoin Vilnan korkeakoulussa pidin barokkikurssin vuonna 2011 ja halusimme Renate Lesieurin (Lithuanian Academy of Music and Theatre) kanssa jatkaa yhteistyötämme.

Vuoden 2012 helmikuussa tapahtui kuitenkin jotain käsittämätöntä. Aloitettiin yt-neuvottelut, koska koulussa oli “liikaa pianisteja”. Koulustamme irtisanottiin Lied-luokan opettaja ja teorianopettaja sekä allekirjoittanut. Ei kuitenkaan yhtään varsinaista pianonsoitonpettajaa. Veimme asian oikeuteen ja lopulta voitimme neljän ja puolen vuoden jälkeen kanteemme ylemmässä oikeusasteessa. Työpaikka kuitenkin meni. Erikoista oli, että hyvin kehittynyt (yhteensä n. 300 opiskelijaa) ja vireä vanhan musiikin opetus haluttiin jostakin minulle tuntemattomasta syystä ajaa alas. 

  • Viimeisen konsertin käsiohjelma. Kuva Christine Bürklin.

***

FM Christine Bürklin on toiminut viola da gamban soittajana ja musiikkipedagogina Jyväskylässä. Filosofian maisterin tutkinnon (2003–04) lisäksi hän on suorittanut Musiikkiterapian perusopinnot (2012) ja Ammatillisen opettajankorkeakoulutuksen (2004–06).