Helsingin vanhan musiikin seuran kesäkurssi – pitkä perinne on voimissaan

Helsingin vanhan musiikin seura (Collegium Musicae Antiqvae Helsingiense, CMAH) perustettiin vuonna 1977 ”yhdistämään keskiaikaisesta, renessanssin tai barokin musiikista kiinnostuneita ihmisiä, lisäämään kiinnostusta vanhaan musiikkiin ja jakamaan tietoa vanhasta musiikista”.

Seuran kurssitoiminta alkoi pian sen jälkeen täyttämään ilmiselvää aukkoa vanhan musiikin opetustarjonnassa. Ensimmäisellä viikonloppukurssilla vuonna 1979 opettajana oli nokkahuilisti Rabbe Forsman. Vähitellen kurssi laajeni – ensin mukaan tuli muutamia muitakin opettajia ja vuonna 1981 oli ensimmäinen koko viikon mittainen kurssi, jolla opettajina olivat Leena Siniranta (nokkahuilu), Leif Karlson (luuttu), Timo Juntura (viola da gamba) ja Per Åberg Ruotsista (keskiajan musiikki).

Pitkäaikaisin kurssipaikka on ollut Lärkkullan opisto Karjaalla, jossa kurssi pidettiin vuosina 1989 -2018. Kurssi onkin laajalti tunnettu nimenomaan Karjaan kurssina. Oppiaineiden määrä nousi vähitellen kahdeksaan ja kurssilaisten määrä lähelle viittäkymmentä. Yhtyeopetus kehittyi vähitellen yhä paremmin organisoiduksi, jolloin uudetkin kurssilaiset ovat päässeet nopeammin mukaan yhteismusisointiin. Parina kesänä oltiin Itä-Hämeen opistolla Hartolassa ja tulevana kesänä kurssitellaan Oriveden Kampuksella. 

Periaatteena seuran kurssitoiminnassa on, että opettajat ovat huippuammattilaisia, mutta järjestäjät – tuottajat – ovat vapaaehtoisia, jotka itse tulevat kurssille oppilaiksi. Nykymuotoisella kesäkurssilla on laaja oppiainevalikoima, joka hiukan vaihtelee vuosittain. Tulevana kesänä oppiaineet ovat barokkioboe, barokkisello/ viola da gamba, barokkiviulu, cembalo, laulu, luuttu, nokkahuilu ja renessanssin ruokolehtipuhaltimet. Traverso-opetusta tarjotaan taas tulevana vuonna. Lisäksi joskus on ollut barokkifagotin opetusta. Kurssilaiset ovat niin eritasoisia harrastajia, musiikin opiskelijoita kuin ammattilaisiakin – tarkoituksenaan oppia lisää vanhan musiikin soittimista ja esityskäytännöistä. Mukana on pääosin aikuisia, mutta myös teinejä. Monet tulevat aina uudestaan, mutta jokaisella kurssilla on myös uusia tulijoita.

Useimmat kurssilaiset tulevat mukaan näistä syistä

Opettajat ovat loistavia. Kurssin opettajat ovat sekä vanhan musiikin ja instrumenttiensa erityistuntijoita että hyviä pedagogeja. Useimmat opettajat tulevat kurssille aina uudestaan. Ilmeisesti kurssi on antoisa heillekin.

Kurssilla on erinomaiset mahdollisuudet yhtyesoittoon. Kurssilla on barokkiorkesteri, renessanssiorkesteri, keskiaikayhtye ja kuoro, jotka kaikki harjoittelevat päivittäin. Lisäksi kaikki kurssilaiset ovat mukana pienemmissä yhtyeissä, jotka pääosin suunnitellaan etukäteen vastaamaan kurssilaisten toiveita ja osaamista.

Kurssille voi tulla niin saamaan ammattitasoista ohjausta omassa instrumentissaan kuin opettelemaan alkeita. Yhtyesoittoon kannattaa kuitenkin osallistua instrumentilla, jossa hallitsee vähintään perustaidot. Monet tulevatkin opettelemaan uutta soitinta samalla kun soittavat pääsoittimellaan yhtyeissä.

Kurssin tunnelma on lämmin ja kannustava. Tämä antaa hyvän ympäristön myös esiintymiskokemuksen kasvattamiseen. Ikinä missään ei saa niin raikuvia aplodeja kuin esittäessään vähän vielä rosoisen version tunneilla käsitellystä kappaleesta kurssin kahvihetken aikana tai loppukonserteissa.

Kaikki kurssipaikat ovat tarjonneet hyvät olosuhteet leppoisaan oleskeluun, keskusteluihin ja pohdiskeluihin niin kurssilaisten kesken kuin opettajien kanssa. 

Ajankohtaiset tiedot kurssista löytyvät seuran verkkosivulta www.cmah.org. Ilmoittautuminen on käynnissä toukokuun loppuun asti ja useimmissa aineissa on vielä muutamia paikkoja vapaana.

Armi Temmes, CMAH:n kesäkurssivastaava