Arkkityypit-kollektiivi oli yksi viime vuoden Vanhan musiikin teko -palkintoehdokkaista.
Kaisamaija Uljas kuvaa melko tuoretta kollektiivia mieluummin määritelmiä pakenevana joukkona ja tekemisen tapana kuin henkilöiden kautta. Arkkityypeillä on ehtinyt olla Arkkityypit-niminen konserttisarja ja tekeillä on ooppera. Millainen produktio on luvassa?
Kertoisitko aluksi taustaa, mikä tai ketkä on Arkkityypit-kollektiivi? Entä miten Carl Gustav Jungin (1875–1961) arkkityypit liittyvät tähän?
Kaisamaija Uljas: Arkkityypit-kollektiivi on oikeastaan melko harhaanjohtava nimi tälle epämääräiselle ja epäyhtenäiselle joukolle, mutta arkikielessä kollektiivi-sana oli ensimmäinen mieleen tullut ymmärrettävä termi jonkinlaiselle taidejoukkueelle. Arkkityyppien tapauksessa joukkue ei ole kollektiivi siinä mielessä, että se toimisi kollektiivisesti sanan varsinaisessa merkityksessä. Arkkityypit päätyi joukkueen nimeksi juuri sen määrittelyjä pakenevan luonteen vuoksi ja herkullisten sekaannusten mahdollisuuksien takia, kun ensimmäinen projektimme oli myös nimeltään Arkkityypit. Idea Jungin arkkityypeistä tuli Kaisamaijan päästä, mutta mikä siihen johti, on ehtinyt unohtua. Matkan varrella erilaisia ja eri mittaisia aasinsiltoja Jungin arkkityyppien, populaarikulttuurin arkkityyppien ja vanhan musiikin ja sen esityskäytäntöjen välille löytyi vaikka kuinka paljon ja yllättävistäkin paikoista.
Arkkityyppien viime vuonna pidetyn konserttisarjan niminä olivat Ego, Järjestys, Sosiaalisuus ja Vapaus. Mitä kaikkea esitykset pitivät sisällään?
Kaisamaija Uljas: Tapahtumien otsikot tulivat Jungin ryhmittelystä, ja kuhunkin ryhmään ja tapahtumaan kuului kolme eri arkkityyppiä, joita kutakin kuvitettiin barokki- (ja vähän muunkin) musiikin, barokkitanssin, nykytanssin, kuvataiteen ja sanataiteen keinoin. Jokaisessa tapahtumassa oli myös Jungin psykologian asiantuntijoita valottamassa kunkin tapahtuman arkkityyppejä jungilaisittain.
Narri-arkkityypin kohdalla pohditte, voiko romantiikan konsertti-ihanteista päästä pois. Millainen on Arkkityyppit-kollektiivin suhde HIP:iin?
Kaisamaija Uljas: Arkkityypeillä ei ole mitään yhteistä suhdetta HIP:iin, joukkoon mahtuu varsin erilaisia lähestymistapoja ja kriittisyyden asteita. Projekteja yhdistää kuitenkin vanhan musiikin yhdistely erilaisiin nykytaiteen ja -näyttämön elementteihin.
Mitä Arkkityypeiltä on luvassa seuraavaksi?
Kaisamaija Uljas: Teemme parhaillaan nykynäyttämöversiota Francesca Caccinin oopperasta La liberazione di Ruggiero dall’isola d’Alcina, joka Arkkityyppien toteutuksena on nimeltään Alcinan saari. Esitykset ovat Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Alminsalissa 1.-3.2.2024.
Miten löysitte Caccinin oopperan – ja oikeastaan miksi juuri ooppera? Oliko vaikea valita Alcinan saari kaikkien vaihtoehtojen joukosta?
Kaisamaija Uljas: Ajatus oopperan tekemisestä syntyi oikeastaan vähän poliittisesti epäkorrektisti toisen oopperatuotannon yhteydessä halusta tehdä asioita eri tavalla. Caccinin teos valikoitui säveltäjän ja raadollisesti teoksen pituuden vuoksi: materiaali on sen verran lyhyt, että se on mahdollista ehtiä harjoitella lyhyessäkin harjoitusperiodissa, johon vapaan kentän produktio on pakotettu budjettisyistä.
Millaisia aineksia italialaisen Francesca Caccinin (1587–1640) Alcinan saari -oopperan juoni tarjoaa nykykatsojalla, entä musiikki soittajille?
Kaisamaija Uljas: Oopperan juoni on täysin hassu ja vähän vastenmielinenkin, mikä tarjoaa tekijöille tarpeellisia kysymyksiä siitä, mitä ja miten valitaan tarjoilla juonesta ja kenen vastuulla vanhentuneiden tai hirveiden arvojen kontekstointi on, tekijän vai yleisön. Myös katsojalle juoni tarjonnee jonkinlaisia ”mitä järkeä tässä tai missään on” -kysymyksiä. Toki juonen käsittelyllä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka suuri osa yleisön kokemuksesta liittyy teoksen juoneen ja mitä muita elementtejä on. Musiikin puolesta teos tarjoaa soittajille tilaisuuden kerääntyä varhaisbarokin ääreen, varhainen musiikki on valitettavan pienessä osassa barokkiorkesterien ohjelmistossa. Caccinin materiaali on hyvin riisuttua ja monodiapainotteista, ja soittajat kohtaavatkin haasteen, kuinka paljon uskalletaan luottaa kirjoitettuun materiaaliin ns. ”sellaisenaan” ja kuinka paljon sitä muokataan nyky-oopperayleisölle tutumpaan orkesterimaisempaan soundiin.
Millaisia lähestymistapoja Arkkityypit-kollektiivilla on ollut käytössä oopperaa tehdessä?
Kaisamaija Uljas: Keskeisiä sanoja ja asioita työskentelyssä ovat leikki, tutkiminen, ronkkiminen, keveys, laiskuus, herkkyys, hellyys ja keskustelu. Työryhmä pyrkii toimimaan keskustellen, ja teoksen muotoa haetaan yhdessä hierarkkisen ”tee näin” -ohjauksen sijaan.
Oopperan esittelytekstissä vertaatte, kuinka Caccini ja libretisti-Saracinelli liehittelivät mesenaattiaan oopperassaan ylitsevuotavilla kehuilla ja että nykyisin ”imartelun sijaan oikeaan viiteryhmään kuuluminen pyritään saavuttamaan varomalla liikaa irrottelua ja liikaa irrottelemattomuutta.” Kuinka vapaata vapaan kentän taiteellinen toiminta voi olla?
Kaisamaija Uljas: Tässä varmaan työryhmän näkemykset vaihtelevat vähintään yhtä paljon kuin suhteessa historiallisesti tiedostavaan esittämiseen. Vapauden laatu ja määrä varmasti vaihtelevat produktioittain vapaalla kentällä, ja vapaan kentän ja instituutioiden vapauden kohdat on eri alueilla. Taiteellinen vapaus on mahdollista rajatusti ja suhteellisesti, mutta vapaus kaiken kaikkiaan on vaikea ja käsitteenmäärittelyä tarvitseva teema. 🙂
Lopuksi vielä katse tulevaan, voiko jo paljastaa, mitä on luvassa oopperan jälkeen? Ja jos pitäisi ennustaa, niin mitä Arkkityypit-kollektiiville kuuluu 10 vuoden kuluttua ja miltä silloin näyttää Suomen vanhan musiikin skene?
Kaisamaija Uljas: Tulevaisuus paljastaa, onko jotain luvassa vielä oopperan jälkeen. Valistuneehko arvaus voisi olla, että 10 vuoden kuluttua Arkkityypit muiden muassa lienevät kuolleet vapaan kentän rahoituksen vaikeutumisen ja ns. hyvinvointiyhteiskunnan vähittäisen romahtamisen myötä.
***
Arkkityyppien kotisivuihin voi tutustua tästä linkistä ja Alcinan saari -oopperaan täältä.