Vanhan musiikin teko 2025 -tunnustuspalkinto jaetaan 21.3.2026. Voittajan valitsee musiikkitieteilijä, tietokirjailija Topi Linjama. Tässä kisassa tärkeintä ei ole voitto eikä ehkä matkakaan, vaan mahdollisuus tehdä näkyväksi korkeatasoista ja monipuolista vanhan musiikin toimintaa sekä omistautuneita tekijöitä.
Esittelyvuorossa ensimmäisenä viiden finalistin joukosta on luutisti Eero Palviainen.
Palkintoehdotusten joukosta löytyi seuraavanlainen ehdotus:
- Eero Palviainen on melkeinpä yksin pitänyt yllä suomalaista luutismia muutaman vuosikymmenen […] Eero on ollut kaikkien Suomen nykyisten ammattiluutistien opettaja, joten hänen merkityksensä skenessä on valtava. Hän ansaitsisi ehdottomasti elämäntyöpalkinnon.
Mikä on tehnyt Palviaisesta kysytyn luutistin, jonka nimeen ei todennäköisesti ole voinut välttyä törmäämästä? Entä millainen “kaikkien nykyisten ammattiluutistien” opettaja on? Vastauksia on tiedusteltu Palviaisen sijaan muilta muusikoilta, koska Olli Hyyrysen sanoin Palviainen “vähättelee kaikissa keskusteluissa omaa soittoaan ja välillä suorastaan pimittää tekemisiään”. Samoilla linjoilla on myös sopraano Tuuli Lindeberg, jonka mukaan ”Eero ei koskaan tee itsestään numeroa ja puhuessaan puhuu yleensä vain asiaa, tiivistetysti ja naulan kantaan”.
Kitarasta, mandoliinin ja pianon kautta luuttuun eli taustatiedot
Palviainen on kuvannut ajautumistaan luutun pariin FiBOn blogissa:
Muusikon urani alkoi jo viisivuotiaana, kun rikoin lapsuudenkodissani Pispalassa kitaran. Myöhemmin teininä soittelin ensin mandoliinia ja pianoa, ja kitaratunnit aloitin 12-vuotiaana Turun konservatoriossa. Opettajani harmitteli, kun en harjoitellut muita kuin barokki- ja renessanssikappaleita ja sanoi: ”Soittaisit luuttua.” Ja niin tein.
Sibelius-Akatemian jälkeen opinnot jatkuivat Baselin Schola Cantorumissa viiden vuoden ajan. Sen jälkeen soolo- ja yhtyekonsertteja (mm. Arpeggiata, Baccano, HeBo, FiBO ja Battalia), kantanauhoja ja levytyksiä on kertynyt siihen tahtiin, että niistä on ollut kenties haastavaa pitää kirjaa. Palviaisen oman CV:n päivitykset päättyvät vuoteen 2014. Kansalliskirjaston Finna-tietokannassa Palviainen mainitaan tekijänä 145 teoksessa (ennen vuotta 2018). Määrä ei ole kuitenkaan korvannut laatua, sillä kollegat luonnehtivat Eeroa ”uranuurtajaksi kotimaisen vanhan musiikin kentällä ja kansainvälistä tasoa olevaksi muusikoksi”.
Eero Palviaisen salaisuus?
Olli Hyyrysen mukaan Eero kuulostaa erilaiselta kuin muut näppäilysoittajat. Syyksi hän arvelee, että valtaosa aktiiviluutisteista on myös kitaristeja ja siksi kontaminoituneita erityyppisellä musiikillisella ajattelulla.
Poikkeuksellista hänen soitossaan on jokin erilainen vapauden ja kitkattoman improvisoinnin taito. Kaikki on aina linjakasta ja soljuvaa. Aivan kuin Eero puhuisi luuttua äidinkielenään, ja meillä muilla on taas jokin outo aksentti tai jäämme kiinni kirjakielenkaltaiseen jäykkyyteen. Yllätyn säännöllisesti positiivisesti hänen ratkaisuistaan soittotilanteissa, ja se pakottaa kerta toisensa jälkeen kyseenalaistamaan omat maneerit muusikkona.
Eeron kanssa vuosikymmenten ajan yhteistyötä tehnyt Tuuli Lindeberg pitää tätä aivan erinomaisena continuosoittajana, jolla on myös erityinen, myhäilevä huumorintaju. Samoin Kaisamaija Uljas luonnehtii Palviaista maagiseksi continuosoittajaksi ja toteaa myös, että sellaista on lähes mahdotonta kuvailla:
Sitäkin hauskempaa olisi pystyä näkemään, mitä siellä aivoissa tapahtuu, kun hän on continuostemmojen kimpussa. Vastaavaa suvereeniutta näkee tosi harvoin.
Millaisia ominaisuuksia erinomaiseen continuosoittoon sitten liittyy? Annamari Pölhön mukaan:
Eeron väripaletti näppäilijä-continuosoittajana on aivan harvinaislaatuisen rikas, hänen mielikuvituksensa pohjaton ja tyylitajunsa ja rytmiikkansa pettämätön – hänen kanssaan on aina sekä inspiroivaa että turvallista soittaa.
Mieleen painuvimmat hetket konserteissa ovat niitä, joissa Palviainen irrottautuu nuottikuvasta ja uppoutuu entistä syvemmin musiikkiin, Hyyrynen mainitsee.
Esimerkiksi kun hän improvisoi ylimääräisiä variaatioita Robert de Viséen Passacailleen ja pahoittelee jälkikäteen, että “meni liian Vivaldiksi”. Tai jos hän soittaa Weissin nimissä fuugan, jota ei koskaan tunnusta itse säveltäneensä. Kynttilä on aina vakan alla tai piilossa luutun takana. Samalla hän kuitenkin pakottaa meidät nuoremmat aloittelijat kurottamaan paljon korkeammalle omalla esimerkillään.
Opettaja ja soitinrakentaja
Konsertoimisen ohella Palviainen on toiminut soitinrakentajana, jonka luona monien luutistien soittimet ovat myös käyneet korjattavina tai paranneltavina. Ja kuten palkintoehdotuksessakin mainittiin, Eero on ollut kaikkien kotimaisten ammattiluutistien opettaja, jolta löytyy esimerkiksi laajat kokoelmat itse tehtyjä sovituksia.
Musisoimisessa on myös aina valtavasti hiljaiseksi jäävää tietoa. Sitä Eeroon on kertynyt enemmän kuin useimpiin muihin muusikoihin instrumentista riippumatta, koska hän on ollut niin ainutlaatuisessa asemassa musiikin kentällä. Mitä pidemmälle omat opinnot etenivät, sitä enemmän tälle herkistyi ja oppi lukemaan soittotilanteita eri tavalla Eeron lukuisten esimerkkien kautta. Hyvälle soitolle altistuminen on merkityksellinen asia henkilökohtaisen kehityksen kannalta, ja siinä mielessä Eero on ollut yksi anteliaimmista opettajista.
Muusikon elämäntyö ei typisty muutamaan virkkeeseen eikä siitä saa kattavaa kuvaa yksin saavutusten listalla. Se on elävä perintö ja sanojen ulottumattomissa olevia, yhteisesti jaettuja hetkiä. Niitä voi kokea myös aivan lähitulevaisuudessa esimerkiksi:
- Lahden pääkirjastossa 10.3.2026 Barokkia ennen Vivaldia -konsertissa
- Hyvinkäällä 17.4.2026 Barokin lumoa -konsertissa
Klassinen Hietsu -konserttitaltioinnissa ohjelmassa oli Sylvius Leopold Weissin (1687–1750) soolosävellyksiä.