Uusi barokkioopperayhdistys uskoo vuorovaikutukseen

Syksyllä perustettu Orpheus’ Muses -yhdistys tuottaa ja ideoi barokkiooppera ja -oratorioesityksiä. Myös varhaisemmat laulu- ja näyttämömusiikin muodot ovat vahvasti ohjelmistossa mukana. Yhdistyksen perustajat, kapellimestari Edward Ananian-Cooper, sopraano Meri Metsomäki ja kontratenori David Hackston haluavat vastata barokkimusiikin kasvaneeseen kysyntään.

Suomen kukoistava vanhan musiikin kenttä on täynnä osaavia laulajia ja soittajia, kiitos viime vuosikymmeninä virinneen innostuksen ja hyvän koulutustarjonnan. Harrastuspohjaakin löytyy, ja maan mainiot barokkiorkesterit ovat kasvattaneet laajan ja perehtyneen kuulijakunnan. Kysyntää ja tekijöitä barokkioopperoille ja muille isommille vokaaliteoksille siis on. Muusikot ja yleisö toivovat perinteisten passiohittien lisäksi esitettävän lisää sellaista, jota ei Suomessa niin usein kuulla. Barokin aarteista riittää ammennettavaa.

Barokkioopperoita ja -oratorioita esitetään kuitenkin aivan liian vähän ja arastellen, joten halusimme perustaa oman barokkioopperayhdistyksen. Teosten esittämiseen tarvitaan paljon porukkaa, mikä vaatii hieman enemmän vaivaa järjestelyjen osalta. Toisaalta palkinto on hurmaava. Parhaimmillaan tuloksena on monitasoista draamaa, silmäniloa ja jumalaista musiikkia. Ohjaajalta ja visualisteilta vaaditaan kulttuurintuntemusta ja vaistoja hypätä mytologioiden runsaaseen maailmaan. Haluamme innostaa myös heitä barokinajan teosten pariin, vaikka musiikki saattaisi aluksi tuntua vieraalta.

Olemme tehneet aiemmin yhteistyötä muun muassa Claudio Monteverdin Odysseuksen kotiinpaluussa (2016) ja L’Orfeossa (2015) sekä Händelin Theodorassa (2016). Kokemukset ovat olleet myönteisiä näinkin isojen produktioiden parissa, joten emme pelkää tarttua haasteisiin. Meidän kolmen lisäksi yhdistyksessä on mukana musiikin aktiiviharrastaja Kirsi Marttinen.

Orpheus’ Muses tuottaa omia esityksiä. Sen lisäksi toimimme yhdistävänä hautomona, joka usuttaa alan toimijoita yhteen, auttaa suunnittelussa ja käytännön ongelmien ratkaisussa eli tuottaa myös muiden produktioita. Orpheus’ Muses haluaa luoda taiteellisia elämyksiä ja tuoda ne mahdollisimman monelle nautittavaksi. Yleisötyö tulee olemaan tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, samoin musiikinopiskelijoiden kanssa työskentely.

Vuosi 2017 on Monteverdin juhlavuosi. Sen kunniaksi Ville Saukkosen ohjaama Monteverdi-oopperatrilogia huipentuu Poppean kruunaukseen, jonka Orpheus’ Muses toteuttaa yhteistyössä Opera BOX:in kanssa elokuussa osana Helsingin oopperakesää. Poppean kruunauksen lisäksi vuoden 2017 ohjelmaan kuuluu Henry Purcellin Dido and Aeneas -oopperan kamariesitys yhteistyössä English Vocal Consort of Helsingin kanssa sekä pienimuotoisempia konsertteja adventin aikaan.

Yhdistyksen nimellä on kaksi merkitystä: ”Orfeuksen muusat” ja ”Orfeus tuumii”. Taiteellinen innoitus syntyy vuorovaikutuksessa. Haluamme toiminnallamme ennen kaikkea inspiroida kuulijoita. Se toteutuu, kun tekijät sytytetään.

Sinäkin voit olla muusa. Liity Orpheus’ Musesin kannattajajäseneksi! Ilmoita kiinnostuksesi lähettämällä viesti osoitteeseen orpheus@orpheusmuses.com Voit myös lähettää ideoita, unelmiasi ja toiveitasi meille. Nettisivut aukeavat pian osoitteessa www.orpheusmuses.com

Meri Metsomäki