Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Ristiveto: Rödberg Leipzigissa

5.2.2020 klo 19:0021:00

Ristiveto-festivaalin ensimmäinen konsertti keskittyy Leipzigin musiikkielämään ja on samalla Rödberg-trion levynjulkaisukonsertti! Antti Tikkasen, Markus Hohdin ja Joonas Ahosen muodostama trio on ollut pystyssä vuodesta 2010, jolloin se debytoi Vantaan musiikkijuhlilla ja on sen jälkeen esiintynyt aina kun sen jäsenten aikataulut sallivat. Trio keskittyy nimenomaan suolikielin ja fortepianoin esitettävään ohjelmistoon.

Felix ja Fanny Mendelssohn olivat molemmat lahjakkaita säveltäjiä, ja arvostivat suuresti toisiaan. Ajalle tyypillisesti Fannyn säveltäjänuraa ei katsottu yhtä hyvällä kuin veljensä, ja Fannyn sävellyksiä julkaistiin Felixin nimissä. Felix asettui 26-vuotiaana Leipzigiin ja hänestä tuli suuri hahmo paikallisessa musikkielämässä. Hän johti Gewandhaus-orkesteria sekä perusti konservatorion, jonne keräsi samanhenkisiä kollegoita opettajiksi.

Festivaalin teemasäveltäjien ympärillä pyöri tärkeitä viulistihahmoja: Ferdinand David esitti Felixin viulukonserttoa, Joseph Joachim oli hieman yllättäen Lisztin orkesterin konserttimestari Weimarissa, vaikka oli Schumannien ja Mendelssohnien läheinen ystävä. Clara Schumann oli kaupungin pianistisupertähti, joka valitsi Mendelssohnin leirin ja vihasi intohimoisesti Lisztiä!

Ohjelma:

Fanny Mendelssohn: Pianotrio d-molli, op. 11
Ferdinand David: Romanssi, op. 28 nro 4
Clara Schumann: Romanssi, op. 22 nro 3
Joseph Joachim: Romanssi, op. 2 nro 1
Felix Mendelssohn: Pianotrio c-molli, op. 66

Antti Tikkanen, viulu
Markus Hohti, sello
Joonas Ahonen, piano

Eriikka Maalismaa, viulu
Emil Holmström, piano
Lotta Emanuelsson, teosten esittely

Liput 15€ / 10€ (opiskelijat ja alle 18-v)
https://holvi.com/shop/shonemusic/section/ristiveto/

Tiedot

Päivämäärä:
5.2.2020
Aika:
19:00 – 21:00

Tapahtumapaikka

Balderin sali
Aleksanterinkatu 12, Helsinki
Helsinki, Suomi
+ Google Map