Barokkimuusikot elävät juuri nyt konserttivuotensa kaikkein kiireisintä aikaa. Passiokausi (eli, kuten eräs tuttuni osuvan-leikkisästi muotoili, ”passiainen”) alkoi jo pari viikkoa sitten ja kulminoituu tällä viikolla. Pääsiäinen on todellinen barokkimuusikoiden ja musiikinystävien high season, jolloin konserttikalenterit pullistelevat muhkeaa ohjelmaa kaikkialla Suomessa. Se ei ole yllättävää: pääsiäistä edeltävälle ajalle kirjoitettu musiikki sisältää, jos ei nyt koko musiikinhistorian niin ainakin kirkkomusiikkirepertuaarin ihanimmat helmet.
Miksi juuri pääsiäismusiikki? Kun vertaa vaikkapa J.S. Bachin passioita ja Jouluoratoriota, tuntuu siltä, ettei joulun iloluontoisuus yksinkertaisesti inspiroi säveltäjiä samalla lailla kuin paastonajan ja hiljaisen viikon tunnelmat: hiljentymisen ja sisäänpäinkääntymisen sävyt sekä Jeesuksen kärsimystarinan nostattamat ajallisuuden, ikuisuuden ja tuskan universaalit teemat kääntyvät vavahduttavaksi musiikilliseksi meditaatioksi, oli kyse sitten lamentaatioista, passioista, moteteista tai Stabat Matereista.
Siksi pääsiäisen suurteokset ovatkin oma lukunsa musiikkikulttuurissa. Passiokonserttiin ei mennä kuluttamaan taidetta: se on rituaali, joka useilla ihmisillä toistuu joka vuosi, oli sitten kyse esittämisestä tai kuuntelemisesta. Itse asiassa passiossa esittäjän ja kuuntelijan raja häilyy: kaikki ovat osallistujia.
Esimerkiksi Matteus-passiossa Bach rakentaa musiikillisen paikan, jossa kuulija voi aktiivisesti osallistua tunteillaan. Evankeliumikertomus rullaa eteenpäin evankelistan ja henkilöiden suulla ikään kuin suuressa alttaritaulussa. Kuvan ulkopuolella seisoo hahmoja, aarioiden solistit, jotka elävät nykyajassa – siis Bachin ajassa, missä tahansa ajassa – mutta eläytyvät tapahtumiin niin voimakkaasti, että miltei muuttuvat kertomuksen henkilöiksi: Mariaksi, Magdalan Mariaksi, Juudakseksi, Pietariksi… He ovat välittäjiä, jotka heijastavat draaman kaarelle jännittyneet tunteet, ahdistuksen, katumuksen ja vapautuneisuuden, yleisöön. Bachin aikana olikin tapa, että yleisö yhtyi kuoroon koraalien aikana. Yleisö on osa passiotapahtumaa.
Ja nykyihminen etsii pääsiäisenä, puolivälissä kevättä, henkireikää arjen keskelle. Vaikka myös uudempia teoksia, esimerkiksi Mozartin tai Brahmsin Requiemejä, soitetaan tyypillisesti tällä ”ohjelmapaikalla”, pääsiäisen äänimaisema on perustaltaan vanhaa musiikkia. Yhä useampi tuntuu kokevan sen hoitavana. On hyvä, että vankan passioperinteen rinnalla pääsiäisen seudulla kukkivat myös monenlaiset renessanssi- ja barokkimusiikin kamarikonsertit.
Auli Särkiö
Kirjoittaja on helsinkiläinen musiikkitoimittaja, harrastajagambisti ja -laulaja sekä Svamulin verkkosivujen sisältövastaava.