Jaye consort Helsinki on gambisti Markus Kuikan pitkäjänteisen työn tulos ja unelman toteutuma. Kokoonpanoa sitoo yhteen 1600-luvulla eläneen rakentajan Henry Jayen alkuperäissoittimien pohjalta rakennettu gambasetti. Tällä hetkellä Jaye consort Helsinki keskittyy William Lawesin gambamusiikkiin Alfred Kordelinin säätiön myöntämän apurahan turvin. Yhtyeessä soittavat Kuikan lisäksi Varpu Haavisto, Anthony Marini, Johanna Kilpijärvi, Louna Hosia, Arvo Haasma ja Mikko Perkola. Urkupositiivia ovat soittaneet eri konserteissa Ilpo Laspas, Marianna Henriksson ja Mitra Virtaperko.
Ajatus omasta consortista syntyi Kuopiossa, jossa sain yllättäen opetettavakseni viiden hengen gambaluokan. Yhdessä soittaminen oli koko ajan mukana tunneilla, ensin toki vain bassogamboilla. Pian paikallisen amatööriviulunrakentaja Unto Hakkaraisen kanssa sovittiin gambakvartetin rakentamisesta – basson piirustukset saatiin Hollannista ja tenorin ja diskantin piirustukset tehtiin kopiokoneen prosenttipienennyksellä.
Gambaluokan oppilaat olivat etevää sakkia: he olivat sekä musiikkilukiossa että konservatoriossa opiskelevia sellistejä. Varsin pian soitimme jo aika vaativaa musiikkia, kuten Lockea ja Purcellia. Unton soitinten rajat tulivat kuitenkin pian vastaan ja sain ajatuksen kysyä Tilman Muthesiukselta, rakentaisiko hän meille tenorin ja diskantin. Saimme apurahaa ja ensimmäiset Tilmanin soittimet valmistuivat 2002. Tilasin itselleni Purcell-soitosta saatujen kokemusten pohjalta high treble -diskantin, joka valmistui vähän myöhemmin. Parissa Purcellin fantasiassa pitää nimittäin soittaa hyvin korkealta, tavallisella soittimella nauhojen yläpuolelta, joten ajattelin, että korkeammassa virityksessä olevalla pelillä se voisi soida nätimmin.
Lukionsa käytyä hieno gambaluokka hajosi ammattiopintoihinsa eri puolille Suomea ja melkein kaikista tuli aikoinaan päteviä ammattilaisia esim. Oopperaan, Tapiola sinfoniettaan, Baseliin, Kouvolaan – ja Tilmanin rakentamat gambat jäivät minun haltuuni. Hankin seuraavaksi toisen tenorin ja pikkubasson. Jälkimmäinen toimi mainiosti myös lyyragambana (pienikokoinen basssogamba, jolle on olemassa laaja 1600-luvun soolo-ohjelmisto ja jolle ovat tyypillisiä myös monet erilaiset viritykset), jonka pienen koon ansiosta sillä saattoi soittaa esim. Ferraboscon tabulatuureja kätevästi. Nyt haaveissa oli enää iso basso. Sain kerättyä pennoset, Tilman rakensi soittimen ja niin oli kuuden gamban Jaye-setti valmis. Pian mukaan liittyy vielä yksi soitin, toinen, hieman pienempi diskantti. Se valmistunee vuoden 2017 lopussa. Periaatteessa setissä voisi olla vielä yksi basso lyyragamban ja ison basson välissä, mutta en kyllä keksi (vielä) mihin niitä voisi tarvita!
Jaye consortin soittimet perustuvat 1600-luvulla eläneen englantilaismestari Henry Jayen rakentamiin soittimiin. Ne ovat kaikki erikokoisia, soivan kielen pituudet mitattuna otelaudan alusta tallaan asti ovat pienimmästä alkaen seuraavat: 33 (tulossa 38), 40, 52, 58, 66 ja 80cm. Käytämme kiinteäfrossisia Muthesiuksen valmistamia jousia, jotka sopivat erityisen hyvin käyttämiimme kieliin. Niissä ei ole lainkaan kiristysruuvia, vaan jousi kiristetään tarvittaessa kiilaamalla pikku nahanpalasilla. Kaikki käyttämämme kielet ovat päällystämättömiä plain gut -kieliä, mikä tukee yhtenäisen soinnin muodostamista. Mustat jouhet bassojen jousissa sopivat paksujen päällystämättömien kielten – tai narujen, kuten niitä leikkisästi kutsutaan – soittamiseen. Valkoisilla jouhilla kieli lähtee varsin huonosti värähtelemään. Tilman Muthesius on kirjoittanut Jayen consort-gamboja käsittelevän artikkelin Chelys-julkaisuun (vol. 28/2000).
Lawesin 5- ja 6-äänisissä seteissä (tai sarjoissa) on mukana myös urut. Yleensä käytetään urkupositiivia, mutta konserttiprojektissamme olen päätynyt digitaaliseen Roland C-30 –soittimeen, jonka urkuäänikerta on sekä omasta että parin kollegan mielestä hämmästyttävän lähellä oikean positiivin ääntä. Roland mahtuu myös hyvin pienempäänkin autoon, eikä hankintahinta ollut esteenä. Sittemmin olen kuullut sen käytön olevan varsin tavanomaista esim. kiertueilla. Sähkösoittimessa on vielä yksi mainio ominaisuus: sen viritys on käytännössä muuttumaton olosuhteista huolimatta. Oikea urkupositiivi yleensä lämmetessään nousee ja gambat laskevat – ääriolosuhteissa on joskus varsin haasteellista selvitä edes kappaleen loppuun siedettävällä virityksellä. Rolandin seurassa vain gambat laskevat ja virityksen onnistumiselle on huomattavan paremmat edellytykset. Soittimen kosketus ei tosin muistuta juurikaan oikeaa positiivia, mutta yleensä urkuri leppyy, kun virittäminen tapahtuu napista painamalla.
Kun aloin suunnitella Lawes-projektia, ketään ei tarvinnut pitkään puhua ympäri, vaan pelkkä säveltäjän mainitseminen riitti. Vanhan musiikin ammattilaiset osaavat arvostaa säveltäjän persoonallista sävelkieltä. Teosten asema consort-ohjelmistossa lienee samaa luokkaa kuin Beethovenin kvartettojen asema jousikvarteteille, eli ohjelmiston kulmakivestä on kysymys. Yhtyeemme tunnoista viimeisimmän, syyskuussa järjestetyn konsertin jälkeen voisi tulkita, että teimme yhdessä aikamoisen matkan. Meillä oli hyviä harjoituksia, ja apurahan avulla saimme tehtyä ohjelmakokonaisuuksistamme niitä tärkeitä uusintoja. Niiden merkitystä ei todellakaan voi vähätellä. Toinen konsertti on joka kerta ollut rennompi ja onnistuneempi tuoden mukanaan selvän tunteen syvemmälle pääsystä.
Ensi kesänä ohjelmassa on mm. Byrdin 5-äänisiä fantasioita sekä lauluja sopraano Debi Wongin kanssa. Suunnitelmissa on esittää myös Alfonso Ferrabosco II:n ja William Byrdin 6-äänisiä teoksia. Ohjelmistoa riittää: Purcellin fantasiat, Dowlandin Lachrimae, Coperario, Lupo, Tomkins, Tye, Ward… Aika kivaa!
Markus Kuikka
Kirjoittaja on gambisti, barytonisti, arpeggionisti, BarokkiKuopio-festivaalin tsuppari ja SibAn DocMus-tohtorikoulun koordinaattori.