Viulisti Kreeta-Maria Kentala on tehnyt suomalaista vanhan musiikin kenttää tietoiseksi barokki- ja kansanmusiikin sisarussuhteesta. Miten pelimannius kietoutuu hänen muusikkouteensa?
Barokilla ja kansanmusiikilla on paljon yhteistä: tanssisvengi, koristelut, basso continuo / tämmäys, nuottikuvan viitteellisyys ja siihen liittyvä tyylien tuntemus. Taisin itse keksiä folkbarokki-sanan vuonna 2004 nimeksi ensimmäiselle sekä barokkia että kansanmusiikkia sisältävälle konserttiohjelmallemme Ville Kankaan ja Eero Palviaisen kanssa. Nythän näiden kahden genren fuusio-ohjelmat ovat yleisiä ja suosittuja. Kansanmusiikki taittuu hienosti barokkisoittimilla – tietenkin! Barokkisoittimillahan sitä kansanmusiikkiakin on soiteltu ennen vanhaan.
Villen ja Eeron kanssa tehty Folkbarokki-ohjelma myös levytettiin, ja levy on loppuunmyyty. Sitä seurasi yhteistyö Folkbarokkiyhtye SAMAn ja Tanssiteatteri ERIn kanssa, tanssiesitys ”Tanssiva Rakkaus ja Folkbarokkaus”. Barokkisoittimilla soittava Folkbarokkiyhtye SAMA on jatkanut fuusio-ohjelmien tekoa, ja esittänyt myös kantaesitykset Timo Alakotilalta, Ville Kankaalta ja Sebastian Fagerlundilta.
Kolme vuotta sitten toteutin pitkäaikaisen haaveeni, jossa etsin J.S Bachin viulupartitojen tansseille parit kaustislaisesta kansanmusiikista, ja syntyi palkintoja pokannut levy Side by Side. Kesällä 2017 kävimme Anu Komsin, Milla Viljamaan, Andrew Lawrence-Kingin ja Eero Palviaisen kanssa Lontoon Proms-festivaalilla esittämässä ohjelman, jossa oli suomalaista kansanmusiikkia ja barokkimusiikkia, ja viime kesänä olimme cembalisti Matias Häkkisen kanssa Kuopiossa ja Belgiassa soittamassa Luonnon ääniä -folkbarokkiohjelmaa. Cembalisti-tämmäri Tea Polson kanssa on suunnitteilla ensi kesäksi ohjelma eteläpohjalaisista polskista ja Pandolfi Meallin musiikista. Viime aikoina tapetilla on ollut sooloviuluohjelmani Barokin ja kansanmusiikin tanssahtelevat tyylit, jossa soittelen barokin tanssisarjoja ja kaustislaisia tansseja ja höystän soittoa jutuilla vanhoista pelimanneista ja barokkisäveltäjistä. Myös viime kesän tuore duo-ohjelma barokkiviulisti Siiri Virkkalan kanssa sisältää molempia genrejä.
Vuona 2013 perustettu pohjalainen barokkikokoonpano Barocco Boreale on myös pelimanniuteen kallellaan. Vakituisesta soittajakaartista noin puolella on pelimannitausta. Se varmasti kuuluu yhtyeen soitossa, menoa on kommentoitu räväkäksi ja svengikkääksi. Kaustisella tavataan sanoa: ”panhan nuotti pysthön”, kun ruvetaan spontaanisti soittelemaan. Tämä asenne on ollut kovassa käytössä, kun järjestämme yhtyeen toimintaa ilman intendenttiä ja nuotistonhoitajaa. Spontaanilla soittoinnostuksella ja talkootyöllä mennään edelleen, niin kuin pelimannihommissakin, mutta kuinka kauan?
Paluumuutto Kaustiselle vuonna 2008 oli minulle muusikkona käänteentekevä juttu. En usko, että olisin tehnyt näin paljon folkbarokkiaiheisia konserttiohjelmia, jos pelimannien yhteiset jami-illat ravintola Pelimannissa ja lapsena opittujen kappaleiden uudelleenlämmittäminen eivät olisi saaneet kihelmöiviä ideoita liikkeelle. Arkistojen avulla on selvinnyt, että minulla on katkeamattomat musiikilliset juuret kansanmusiikin kautta 1700-luvulle, jonka alku oli vielä barokkimusiikin aikaa. Tämä on tosi kiehtova ajatus, olla yksi lenkki näin pitkässä pelimannisukupolvien ketjussa.
Uskallan väittää, että pohjalaisen viuluperinteen juuret juontavat ainakin osaksi Tukholman barokkihoviin: 1700-luvulla musiikki ja muotitanssit liikkuivat sukkelasti hovista kapakkaan ja ehkä päinvastoinkin. Uskon, että jos on kotonaan valssien ja jenkkojen kanssa, on helppoa olla kotonaan myös chaconnejen ja gavottien seurassa. Luulen, että juuri tämä kansanmusiikista tuttu piirre, että kuultavissa oleva soitto ja soiton tyyli ovat jotain aivan muuta kuin nuotit paperilla, on opettanut vapautta ja antanut mielikuvitukselle siipiä eri tavalla kuin jos olisi ollut nuotteihin kahlittu heti pienestä pitäen.
Kreeta-Maria Kentala
Kirjoittaja on barokkiviulisti.