Kreeta-Julia Heikkilän Bach Hour -konsertit ovat houkutelleen Hiljaisuuden kappeliin uudenlaista yleisöä ja antaneet viulistille eväitä heittäytyneempään soittoon.
Bachin viulumusiikki on ollut viulutekniikkani ja kauniin äänenmuodostuksen opettelun yksi peruskivijalka. Se on hyvin paljastavaa, monet maneerit tulevat helposti esille häiritsemään sen puhdasta linjakkuutta. Ehkäpä juuri tämän takia Bachia kysytään tutkinto- ja kilpailuohjelmissa ja siksi Bachiin liittyy myös valitettavan suorituskeskeisiä muistoja. Pahin pelkoni on ollut unohtaa jokin variaatio ensimmäisen viulusonaatin Fuga-osassa ja palata aina vain alkuun pääsemättä koskaan loppuun… (Näin juuri kävi mm. eräälle tunnetulle sellistille Kuhmossa.) Bachin musiikki on selkeän kerrontansa vuoksi mielestäni eräänlainen universaali kieli, koen hyvin luontevaksi kertoa omaa tarinaani sitä soittaessani.
Yksi toiveeni ja tavoitteeni on ollut päästä eroon opiskeluaikani suorituskeskeisestä ja sitä kautta jännittyneestä mielentilasta Bachia soittaessani. Se oli yksi syy, miksi aloitin elokuussa Bach Hour -konserttisarjan Kampin Hiljaisuuden kappelissa. Soitan konserteissa kaikki Bachin sooloviulusarjat ja -partitat. Tässä projektissa olen halunnut jättää tilaa improvisaatiolle ja flowlle ja uskaltaa ottaa riskejä ja heittäytyä esiintymistilanteessa. Se on ollut todella vapauttavaa. Ehkäpä myös lapsen saaminen juuri tähän samaan syssyyn on tuonut perspektiiviä elämään ja Bachiin…ja toivottavasti hitusen kypsyyttä omaan soittoonikin. Bachin sooloviuluteosten parissa on tarkoitus jatkaa seuraavatkin vuodet, esittää isompia konserttikokonaisuuksia ja lisätä mukaan Telemannin fantasiatkin. Eli tämä suhde on onneksi vasta alussa!
Tunnelma konserteissa on ollut kotoisa. Korkea katto tekee kappelista kaikuisan, mikä sopii oikein hyvin sooloviulumusiikkiin ja tuo myös tilan tuntua. Ei siis yhtään klaustrofobinen tila vaikka voisi ulkoapäin luulla! Ihmisiä on saapunut eri puolilta pääkaupunkiseutua sekä tietenkin paljon turisteja, jotka ovat tulleet pyytämään hupaisasti nimikirjoituksia. Konserttien lyhyt kesto on houkutellut paikalle myös nuoria, jotka tuntevat Bachin lähinnä nimeltä. Olen tästä tietenkin kovin ilahtunut! On ollut hauska nähdä myös samoja kasvoja konserteissa uudestaan. Ostin Facebookin kautta sisäkasveja tuntemattomalta vanhemmalta pariskunnalta naapurustossamme ja hekin olivat tiensä sinne löytäneet vaikken edes ollut maininnut olevani viulisti.
Vanha musiikki on minulla hyvin läheistä, ja haluaisin työskennellä sen kanssa enemmän. Tanskan kamariorkesterissa työskennellessäni soitimme barokkikonsertteja (mm. lentokoneessa ja kirahvin karsinassa!) luutisti Rolf Lislevandin kanssa, mikä oli hyvin inspiroivaa. Toinen opettajistani Tuomas Haapanen otti Bachin sooloviulusonaatit- ja partitat jo musiikkiopistoikäisenä ohjelmistooni. Varhainen kasvatus vanhan musiikin pariin on ollut arvokasta ja tuonut paljon ymmärrystä fraaseista ja kerronnasta. Koen vanhan musiikin hyvin runollisena ja puhuttelevana. Se voi olla parhaimmillaan humoristista, villiä, hassua, meditatiivista ja jopa hypnotisoivaa. En ole koskaan päässyt kokeilemaan barokkiviulua enkä omista barokkijousta, mutta toivoisin pääseväni tulevaisuudessa liidaamaan ihan oikeaa barokkiorkesteria ja oppia tuntemaan myös vähemmän tunnettuja vanhan musiikin säveltäjiä ja repertuaaria.
Kreeta-Julia Heikkilä
Kirjoittaja on kansainvälisesti kysytty konserttimestari, solisti ja kamarimuusikko, joka toimii mm. Helsinki Chamber Music Festivalin taiteellisena johtajana ja kaudella 2018 Minimalia-konserttisarjan taiteellisena johtajana.
Bach Hour -sarjan seuraavat konsertit Hiljaisuuden kappelissa 4.11., 2.12. ja 6.1. klo 15