Marraskuussa Suvilahdessa nähdään esitys, jossa yhdistyvät uusi sävellys barokkisoittimille, Rameaun oopperamusiikki, nykytanssi ja elektroniikka. Barokkisoittimista inspiraatiota löytävä säveltäjä Juha T. Koskinen kertoo, miten Superborea syntyi.
Jean-Philippe Rameaun viimeiseksi jääneeseen oopperaan Les Boréades (1763) kiinteästi liittyvä Superborea (2017) sai alkunsa suunnitellessani uutta sävellystä Cornucopia-barokkiyhtyeelle yhdessä nokkahuilisti Pekka Silénin kanssa. Pekalla oli jo mielessä ajatus sovittaa oopperan tanssimusiikista valittuja paloja yhtyeelleen ja päädyimme lopulta ideoimaan paljon laajempaa ja monitasoisempaa teosta.
Superborean musiikki koostuu seuraavanlaisista ainesosasista:
1) Valitut tanssinumerot Rameaun oopperasta Pekka Silénin ja Cornucopian sovittamina.
2) Alphisen ariette Un horizon serain, le doux calme des airs omana sovituksenani.
3) Omat sävellykseni, jotka perustuvat Rameaun oopperan myrskymusiikkiin sekä Abariksen aariaan Lieux désolez.
4) Jaakko Kulomaan live-elektroniikka, joka perustuu teoksen harjoituksissa äänitetyille otteille sekä minun että Rameaun musiikista
Superborean suurmuoto jakautuu neljään osaan, jotka saivat nimensä eri elementeiltä: ilma, vesi, tuli ja maa. Jokainen neljästä osasta rakentuu yllä mainituista musiikillisista ainesosasista, joka kerta eri tavoin sommiteltuina. Jokaisella kolmesta ensimmäisestä osasta on oma myrskynsä: ilma-osassa neljälle barokkisoittimelle (nokkahuilu, viulu, viola da gamba ja cembalo) Rameaun oopperasta sovitettu Suite des vents, vesi-osassa Orage-Sakagami jossa muokkaamani otteet Rameaun myrskymusiikista kohtaavat nô-teatterin ilmaisun, sekä tuli-osassa Rameaun kuorokohtauksen Vents souterrains harmonioiden pohjalta säveltämäni chaconne. Maa-osassa myrsky on ohi ja yksinäinen bassonokkahuilu meditoi keskellä tuhoutunutta maisemaa.
Superborea-teoksessa oma sävellykseni kasvoi orgaanisesti esiin Rameaun oopperan musiikista. Sama pätee nô-teatterin suhteen: Rameaun musiikin dynaaminen rytminkäsittely ja likeinen yhteys tanssiin ikään kuin houkuttelivat luomaan yhteyksiä nô-teatterin muodontaan ja rytmiikkaan, jotka perustuvat jatkuvasti varioituville dynaamisille kaavoille. Les Boréades jäi esittämättä Rameaun elinaikana. Tietyt osiot partituurissa ovat musiikin tekstuurin ja rytminkäsittelyn suhteen aivan yllättävän moderneja, hyvänä esimerkkinä 5. näytöksen alku ”pointillistisuudessaan”.
Niinpä en kokenut erityistä ”kohtaamattomuuden kuilua” suhteessa Rameaun musiikilliseen ilmaisuun, minun oli päin vastoin hyvin luontevaa antaa sävellysideoiden versota sen pohjalta.
Olen löytänyt barokkisoittimet uusia teoksia tilaavien muusikoiden kautta. Tutustuttuani paremmin näiden soitinten mahdollisuuksiin ja rajoituksiin, olen osannut yhä enemmän ottaa huomioon niiden vahvan ominaisluonteen sävellystyössäni. Eli en yritä pakottaa barokkisoitinta jonkun abstraktin idean palvelukseen, vaan annan päin vastoin ideoiden kummuta instrumentin olemuksesta ja sille ominaisista tavoista soida ja artikuloida. Juuri tämäntyyppinen lähestymistapa yhdistää kaksi kiinnostustani: barokkimusiikki ja japanilainen nô-teatteri, joissa molemmissa esittäjän artikulointi liittyy kehollisuuteen. Jokainen nô-näyttelijä on myös tanssija, laulu ja tanssi liittyvät erottomattomasti toisiinsa. Juuri tästä näkökulmasta Superborean holistinen, Gesamtkunstwerk-tyyppinen näkökulma tuntui täysin luontevalta. Harjoitusperiodin aikana huomasin lähestymistavan hedelmällisyyden: jokainen työryhmän jäsen saattoi kommentoida ja ideoida myös oman erityisalueensa ulkopuolella.
Juha T. Koskinen
Kirjoittaja on Berliinissä asuva säveltäjä.
Superborea
Cirko, Maneesi
9.11.-12.11 2017 Lisätietoja täältä
sävellys Juha T. Koskinen & Jean-Philippe Rameau
sovitus Pekka Silén & Juha T. Koskinen
koreografia Kaisa Torkkel & Janne Marja-aho
visuaalinen suunnittelu Kimmo Karjunen
äänisuunnittelu Jaakko Kulomaa
Janne Marja-aho, tanssi
Barokkiyhtye Cornucopia
Pekka Silén, nokkahuilu
Hannu Vasara, viulu
Louna Hosia, viola da gamba
Marianna Henriksson, cembalo