Helsingin työväenopistossa syksyllä 2023 esitetty John Gayn Kerjäläisooppera on Vanhan musiikin teko 2023 -palkintoehdokkaiden esittelyvuorossa viimeisenä. Mitä kaikkea kolme tuntia kestänyt Kerjäläisooppera piti sisällään ja millainen prosessi sen valmistaminen oli? Tähän ja muihin kysymyksiin vastaavat esityksen tuottaja Satu Luomajoki, kapellimestari Anni Elonen ja laulajien valmennuksesta vastannut Mervi Sipola-Maliniemi.

Millainen esittäjäjoukko Kerjäläisoopperaa oli toteuttamassa ja millainen sävellys on kyseessä?

Kerjäläisoopperan esiintyjät olivat koelaulujen ja motivaatiokirjeen kautta haettuja Helsingin työväenopiston laulun ja tanssin opiskelijoita. Mukaan kutsuttiin lisäksi kaksi ammattisolistia (Tomi Metsäketo ja Rolf Broman) sekä muutamia laulun ammattiopiskelijoita. Tanssiryhmään valitut henkilöt olivat kaikki opiston opiskelijoita. Ohjaaja Ville Saukkonen on tehnyt Helsingin työväenopiston kanssa yhteistyötä aiemminkin, mm. Suppén operetissa Kymmenen kaunotarta kaipaa kosijaa v. 2020. Laulajien ja tanssijoiden opetuksesta ja valmennuksesta vastasivat opiston tuntiopettajat Mervi Sipola-Maliniemi sekä Laura Humppila ja Venla Sandgren. Orkesterin johtajaksi pyydettiin vanhan musiikin ammattilainen, barokkiviulisti Anni Elonen, joka puolestaan pyysi mukaan continuo-työparikseen kosketinsoittaja Laura Ollberg-Ekmanin sekä vanhan musiikin aikuisista harrastajista koostuvan Amore Barocco -orkesterin. Elonen ja Ollberg-Ekman vastasivat yhdessä musiikin sovittamisesta ja harjoituttamisesta ja Elonen myös musiikillisen kokonaisuuden johtamisesta.

Kerjäläisooppera tuotettiin osana Helsingin työväenopiston musiikin opetuskokonaisuutta, ja sen harjoitukset järjestettiin opiston opetuskausina syksy 2022 – syksy 2023. Esitykset olivat pe 1.9.2023, su 3.9.2023, ke 6.9.2023, pe 8.9.2023  ja  la 9.9.2023 Opistotalon Juhlasalissa, jonne mahtuu noin 500 katsojaa. Maksuttomia esityksiä oli viisi, ja tällä haluttiin tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus päästä nauttimaan kulttuurista ilman pääsymaksua. Näytökset olivatkin kaikki täynnä. Juhlasalin vasta uusittu valotekniikka antoi esityksille myös hyvät puitteet. Valosuunnittelusta ja projisoinneista vastasivat opiston omat salitekniikan suunnittelijat Mikko Lappalainen ja Janne Nurmi.

Nimestään huolimatta englantilaisen näytelmäkirjailija John Gayn balladiooppera The Beggar’s Opera, eli Kerjäläisooppera on pikemminkin kolminäytöksinen musiikkinäytelmä, pastissiteos, joka yhdistelee vuoropuhelua, laulua ja tanssia. Se sai ensiesityksensä Lontoossa 1728 ja saavutti heti valtavan suosion: sitä esitettiin ennätykselliset 62 kertaa peräkkäin. Teoksen alkuperäiset 69 sävelmää (ooppera-aarioita, virsiä, kansanlauluja, balladeja) olivat tuttuja 1700-luvun englantilaisyleisölle, joka tiettävästi hyräili mukana näytelmää katsoessaan. The Beggar’s Opera koostuu siis useiden eri säveltäjien musiikista, minkä vuoksi sen tekijäksi ilmoitetaan etunenässä John Gay, joka sanoitti laulut uudelleen näytelmäänsä sopiviksi. Säveltäjä Johann Christoph Pepusch sovitti laulut ja sävelsi niiden teemoista teokseen alkusoiton.

Kerjäläisooppera esitettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, periodisoittimin ja suomen kielellä. Teoksen alkuperäinen käsikirjoitus sisältää tekstin ja Pepuschin säveltämän alkusoiton partituurin lisäksi vain laulujen melodiat (muutamia hajanaisia soitinnusohjeita lukuun ottamatta), joten oopperan sovittaminen vanhan musiikin harrastajaorkesterille oli oma prosessinsa. Produktion valmisteluvaiheessa tutkimme vuosikymmenten varrella eri maissa Kerjäläisoopperasta tehtyjä versioita ja sovituksia, joista ei juurikaan ollut nuotinnoksia saatavilla. Lopulta päädyimme tilaamaan vuonna 1990 tehdyn orkesteripartituurin amerikkalaiselta vanhan musiikin esittäjältä ja sovittajalta Jonathan Dobinilta. Anni Elonen ja Laura Ollberg-Ekman sovittivat tämän jälkeen oopperan kappaleet Dobinin orkestraatiota pohjana käyttäen, mutta myös alkuperäiselle käsikirjoitukselle ja vanhan musiikin esityskäytännöille uskollisesti uuri tässä produktiossa käytössä olleille soittajille ja laulajille instrumentoiden. Musiikkiin tehtiin ohjauksellisista syistä myös joitakin lisäyksiä, joten alkuperäisten kappaleiden lisäksi esityksessä kuultiin mm. Kassu Halosen ja Vexi Halmeen Rentun ruusu sekä Abban Money, money, money barokkiorkesterille/yhtyeelle sovitettuna.

Produktiota varten ooppera käännettiin suomen kielelle kaikkine lauluosuuksineen. Suomennoksen teki käännöstyön ammattilainen Saara Pääkkönen, joka myös esiintyi yhtenä teoksen laulusolisteista. Pääkkönen sai runsaasti kiitosta erinomaisesta käännöstyöstään. Hän paitsi käänsi tekstit, toi ne myös osin nykypäivään ja osaksi Helsingin katujen elämää. Esityksessä vilahtelikin tuttuja paikkoja, kuten Orlan sauna (vrt. Arlan sauna), Roskapankin prinsessat ja Brahen pojat -jengi.

Esityksen kokonaiskesto oli yli kolme tuntia sisältäen 78 eri musiikkikappaletta. Pituudestaan huolimatta ohjaus kantoi hyvin ja juoni piti katsojat otteessaan loppuun saakka. Moni katsoja kommentoikin, että aika ei tuntunut lainkaan pitkältä, kun lavalla nähty visuaalinen ilotulitus ja monipuolinen, hienosti esitetty musiikki vievät tarinaa koko ajan eteenpäin.

Mistä idea Kerjäläisoopperan esittämisestä sai alkunsa? Ja kuinka pitkä prosessi ideasta esityksiin oli?

Opiston laulunopettaja Mervi Sipola-Maliniemi ja hänen kanssaan aiemminkin työskennellyt ohjaaja Ville Saukkonen ehdottivat taideaineiden koulutuspäällikkö Satu Luomajoelle Kerjäläisooppera-produktioon ryhtymistä vuoden 2021 syksyllä. Poikkeuksellisen suuren produktion vaatima työ- ja henkilömäärä vaati jonkin verran esivalmistelua ja rahoituksen varmistamista, mutta opiston rehtori Ville Ylikahrin  myötävaikutuksella sille saatiin lupa. Koulutuspäällikkö järjesti esiintyjien hakuun ja laulajien, tanssijoiden sekä muusikoiden opetustunteihin vaaditut tunnit ja kurssit, jotta osallistujat pääsivät harjoittelemaan osuuksiaan opettajien ohjauksessa. Kaikkiaan teoksen valmistelu suunnittelusta esitysvaiheeseen vei kaksi ja puoli vuotta.

Harrastajapohjalta mukana olleiden laulajien ja tanssijoiden kohdalla haluttiin varata riittävästi aikaa omaksua pitkän, kokoillan esityksen sisältö. Harjoitukset olivat osa opiston kurssitoimintaa, ja ne käynnistyivät syyskuussa 2022 kerran viikossa pidettävillä harjoituksilla. Kapellimestari/konserttimestari Elonen ja cembalisti/korrepetiittori Ollberg-Ekman tekivät talvella 2023 oopperan musiikista harjoitusnauhat laulajille ja tanssijoille, ja touko-kesäkuussa 2023 ohjaaja Saukkonen veti laulajille ja tanssijoille kolmen viikon tehoperiodi-harjoitukset jokaisena arki-iltana. Orkesteri harjoitteli omia osuuksiaan useammassa harjoituksessa keväällä 2023 sekä intensiiviperiodilla yhdessä laulajien kanssa elokuun alussa 2023. Elokuussa 2023 esitys viimeisteltiin koko esiintyjäporukan kanssa kolmen viikon harjoitusperiodilla. Teoksen harjoitteleminen vaati kaikilta mukana olleilta sitoutumista ja hyvää yhteistyökykyä.

Mikä oli yllättävintä, haastavinta ja kiehtovinta tekemisessä?

Yllättävintä oli nähdä, miten mahtava yhteishenki koko produktiota valmistavalla ryhmällä oli. Esiintyjistä muotoutui tiivis ryhmä, jossa jokainen sai kokea olevansa tärkeä osa esitystä. Niin pienempien roolien tekijöiden kuin pääsolistienkin välillä tuntui vallinneen poikkeuksellisen hyvä ryhmädynamiikka ja yhteishenki.

Haasteita asettivat tiukahkot harjoitusaikataulut ja kesäsateiden aiheuttamat yllätykset juuri ennen ensi-iltaa. Rankkasateet saivat Opistotalon kellarissa sijainneet esiintyjien pukuhuoneet tulvimaan, ja osa esityksessä käytetyistä asusta ja rekvisiitasta kastuivat vain pari päivää ennen ensimmäistä esitystä. Tästä kuitenkin selvittiin pienillä järjestelyillä ja siivouksella. Lisäksi viimeisten esitysten aikana esiintyjäkuntaa verotti flunssakausi, mutta joustavilla ratkaisuilla ja esiintyjien venymisellä kaikki esitykset saatiin vietyä kunnialla loppuun saakka.

Musiikillisesti kiehtovinta oli alkuperäisen, musiikillisesti hyvin niukan käsikirjoituksen saattaminen soivaan muotoon ja toimivaksi juuri tässä produktiossa käytössä olleille soittajille ja laulajille vanhan musiikin esityskäytäntöjen mukaisesti. Kiehtovaa oli myös nähdä, miten esityksen puvustus syntyi osaavan puvustajan/visualisoijan Hanna Hakkaraisen käsissä. Hanna laati puvustussuunnitelman ohjaajan näkemysten pohjalta, ja osa puvuista valmistettiin työväenopiston käsityökurssilla. Valtaosa puvustuksessa hyödynnetyistä materiaaleista olivat kierrätystekstiilejä. Myös Opistotalon mittavan kokoista teatteripuvustoa pystyttiin käyttämään hyödyksi erilaisia vaateparsia haettaessa. Puvustuksessa yhdistyikin iloisesti niin barokkiasut, neonvärit kuin punk-henkiset nahkaliivitkin.

Hauskaa oli myös Kerjäläisoopperan aiheuttaman ”hypen” leviäminen valtameren tuolle puolen saakka. Orkesteripartituurin tekijä Jonathan Dobin innostui valtavasti siitä, että Suomessa alettaisiin harjoitella esitystä ja vieläpä hänen orkestraatiotaan musiikillisen sovitustyön apuna käyttäen. Lopulta Dobin saapui itse Suomeen Opistotalon ensi-iltaan ja viipyi maassamme viikon ajan tutustuen myös kaupungin muuhun kulttuuritarjontaan. Tiivis yhteydenpito hänen kanssaan on jatkunut edelleen.

Mikä merkitys ammattilaisten ja harrastajien yhteisellä produktiolla on? Onko tällaisia mahdollisuuksia riittävästi?

Tässä tuotannossa onnistuttiin löytämään upeasti yhteen hitsautunut joukko tekijöitä. Niin ammattilaiset kuin harrastajat olivat mukana täysillä ja jokainen antoi oman panoksensa yhteiseen tekemiseen. Aikuisilla harrastajillakin on valtava pääoma omassa osaamisessaan, tulivatpa he esittäviltä aloilta tai olipa heidän päivätyönsä tai taustansa millä tahansa muulla alalla. Ammattitason laulajat antoivat lauluopinnoissaan pienemmän matkaa edenneille luottamusta omaan osaamiseensa, samoin kuin orkesterissa ammattilaiset eri tasoisille harrastajille. Esiintymisvarmuus lisääntyy toisilta ja yhdessä oppiessa, mikä osaltaan tukee myös ammattilaisia omassa työskentelyssään. Ammattiohjaajan näkemyksellisyys ja tiukka, mutta tarpeen vaatiessa kuitenkin joustava etenemistahti piti jokaisen osallistujan valppaana.

Vapaan sivistystyön aikuisoppilaitoksessa jokainen opiskelija on mukana omasta halustaan, mikä asettaa tekemiselle omat raaminsa. Osallistujat kokivat Kerjäläisoopperan tuotantoryhmässä olonsa turvalliseksi, opetuksen ja ohjauksen ammattimaiseksi ja osaavaksi, oman panoksensa tärkeäksi ja tähtäsivät yhteisen ponnistuksensa esitysten onnistumiseen. Samaa perustyötä opistoissa tehdään toki pienemmässä mittakaavassa jatkuvasti eri puolilla maata, mutta kulttuuripuolen rahoituksen supistaminen uhkaa vastaavien isompien tuotantojen tekemistä.

Minkälaista palautetta Kerjäläisooppera sai tekijöiltä ja yleisöltä, ja onko jo suunnitteilla uusia oopperaesityksiä tai muita produktiota?

Kerjäläisooppera koettiin tekijäjoukon osalta onnistuneeksi ja erityisesti täydet katsomot sekä yleisöltä saadut runsaat kiitokset jäivät varmasti kaikkien mukana olleiden mieliin. Helsingin työväenopisto haluaa jatkossakin olla tekemässä kulttuuritekoja, joilla voi kannustaa eri esiintyvien alojen harrastajia ja tekijöitä tuomaan esiin osaamistaan. Opiston musiikki- ja teatterikurssit järjestävät vuosittain useita pienempiä esityksiä eri tyylilajeista ja -kausilta. Talo haluaakin näyttäytyä kaupunkilaisille paitsi oppilaitoksena, myös kulttuuritalona. Seuraava musiikkiteatteriesityskin on jo harkinnassa. Siitä lisää myöhemmin!

Satu Luomajoki, Anni Elonen ja Mervi Sipola-Maliniemi

***

Kuva: Venla Sandgren

Lisätietoja Kerjäläisooppera-produktiosta

Teosesittely:

Englantilaisen näytelmäkirjailija John Gayn balladiooppera The Beggar’s Opera, joka tunnetaan Suomessa nimellä Kerjäläisooppera, sai ensiesityksensä Lontoossa 1728. Teos saavutti heti valtavan suosion, ja sitä esitettiin ennätykselliset 62 kertaa peräkkäin. Nimestään huolimatta The Beggar’s Opera on pikemminkin kolminäytöksinen musiikkinäytelmä, pastissiteos, joka yhdistelee vuoropuhelua, laulua ja tanssia. Sen 69 sävelmää (ooppera-aarioita, virsiä, kansanlauluja, balladeja) olivat tuttuja 1700-luvun englantilaisyleisölle, joka tiettävästi hyräili mukana näytelmää katsoessaan. The Beggar’s Opera koostuu siis useiden eri säveltäjien musiikista, minkä vuoksi sen tekijäksi ilmoitetaan etunenässä John Gay, joka sanoitti laulut uudelleen näytelmäänsä sopiviksi. Säveltäjä Johann Christoph Pepusch sovitti laulut ja sävelsi niiden teemoista teokseen alkusoiton.

The Beggar’s Operan juoni on sekoitus romanttista veijarinäytelmää ja irvokasta satiiria. Tapahtumat sijoittuvat Lontoon alamaailmaan, jota hallitsevat rikolliset ja prostituoidut. Korruptio kukoistaa ja pientä ihmistä poljetaan. John Gay valitsi teoksensa aiheen, miljöön ja henkilöt tietoisena, parodisena kontrastina perinteiselle italialaistyyppiselle opera serialle, joka oli kovassa huudossa 1600- ja 1700-lukujen Lontoossa. Perinteisen oopperan ylätyylisten, herooisten ja runollisten aiheiden sijaan Gayn näyttämöllä nähtiin groteskia kansankuvausta ja kainostelematonta huumoria, eivätkä tapahtumat sijoittuneet mihinkään etäiseen maailmankolkkaan vaan yleisön kotikulmille. Myyttisten kuninkaiden ja sankareiden sijaan John Gay kansoitti näytelmänsä rääsyläisillä ja alaluokkaisilla pikkurikollisilla. Hän ei suinkaan tuominnut hahmojensa moraalittomuutta – päin vastoin, yleisö houkutellaan suorastaan nauttimaan näytelmän huijareiden, huorien ja rosvojen neuvokkaasta turmeltuneisuudesta. Gayn yhteiskunnallinen satiiri ja kärkevä päivänpolitiikan kritiikki oli valistusajan valveutuneelle lontoolaisyleisölle mieleen. The Beggar’s Opera nauratti, pöyristytti, ja herätti paljon keskustelua. Rinnastukset päähenkilöiden moraalisen rappion ja aikansa englantilaisen yläluokan välillä tuskin jäivät keneltäkään aikalaiselta huomaamatta.

Teatteri- ja musiikkihistorian näkökulmasta Gayn uraauurtava teos tuli aloittaneeksi uuden draamalajin eli balladioopperan. 1800-luvulla balladioopperasta kehittyi englantilainen koominen ooppera, jonka tunnetuimmat edustajat ovat Gilbert & Sullivan. Heidän tuotantonsa puolestaan on yksi virstanpylväs kehityskulussa kohti 1900-luvulla kukkaan puhjennutta musikaaliperinnettä. The Beggar’s Opera on pitkään innoittanut taiteilijoita suoraankin: 1700-luvulla sitä jäljiteltiin Britteinsaarilla viljalti, vuonna 1928 Bertolt Brecht ja Kurt Weill kirjoittivat sen pohjalta kuuluisan musiikkinäytelmänsä Die Dreigroschenoper (Kolmen pennin ooppera), ja 1948 Benjamin Britten loi oman sovituksensa The Beggar’s Operasta. Ei siis ole liioiteltua sanoa, että The Beggar’s Opera on hyvin merkittävä teos musiikkiteatterin historiassa.

Kerjäläisooppera nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa alkuperäisine lauluineen. Suomennos ei vastaa alkuperäistekstiä yksi yhteen, vaan näytelmää on jonkin verran lyhennetty ja kotoutettu nykypäivän Suomeen, erityisesti Helsingin Kallioon. 1700-luvun alun Englannissa esimerkiksi varasteltiin pikemminkin taskunauriita ja hienoja nenäliinoja kuin kännyköitä ja merkkilaukkuja. Lisäksi kokonaisuutta on ryyditetty muutamalla suomalaisella sävelmällä – olkaa hyvät ja hyräilkää mukana, John Gay ilahtuisi!

Saara Pääkkönen

***

Esitykseen lisättyjä musiikkinumeroita

Kerjäläisoopperan balladi  (säv. & san. Hannu Sinnemäki), Rentun ruusu (säv. Kassu Halonen, san. Vexi Salmi, sov. Anni Elonen), Mick Duggan’s Slide (trad. irlantilainen), Kurt Weill: Die Moritat von Mackie Messer, Money, money, money (säv. Benny Andersson & Björn Ulvaeus san.Universal Music publishing Group, sov. Anni Elonen), Elämän valttikortit (säv. Heikki Annala, san. Vexi Salmi, sov. Anni Elonen)

***

Synopsis

Herra Peachum, varastetun tavaran välittäjä ja rikollisten ilmiantaja, pohtii ja perustelee rikollisuran moraalista perustaa.

Peachum ja taskuvaras Voro punnitsevat Peachumin kirjoissa olevien varkaiden meriittejä. Peachum pohtii, kenet hänen kannattaisi seuraavaksi antaa ilmi.

Herra ja rouva Rouva Peachumille selviää, että heidän tyttärensä Polly on salaa avioitunut kapteeni Macheathin kanssa, joka on pahamaineinen maantierosvo, uhkapeluri ja naistennaurattaja. Liitto pöyristyttää Peachumeita, koska nyt tytärtä ei enää voi käyttää hyväksi liiketoimissa ja koska he pelkäävät kapteeni Macheathin ilmiantavan heidän rikolliset hankkeensa. Lopulta Peachumit oivaltavat, että tyttären avioliitto voi osoittautua kannattavaksi: he saavat Macheathista ilmiantopalkkion, ja kun mies on teloitettu, Polly perii hänen omaisuutensa. Peachumit lähtevät keräämään todisteita Macheathia vastaan.

Polly kehottaa Macheathia pakenemaan ja pysymään piilossa, kunnes ajojahti laantuu.

Macheath tapaa rosvokoplansa Brahe Boysin ja ilmoittaa pitävänsä matalaa profiilia jonkin aikaa. Macheath ilakoi löyhämoraalisten naisten kanssa kapakassa. Peachum on kuitenkin lahjonut kaksi naisista, jotka hälyttävät paikalle virkavallan, ja Macheath toimitetaan telkien taakse.

Vankilaa johtaa Peachumin liikekumppani, lahjuksia hamstraava herra Lockit. Lockitin tytär Lucy sättii Macheathia, koska tämä on luvannut mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta onkin pettänyt sanansa. Macheath lepyttelee Lucya, kunnes paikalle saapuu Polly, joka väittää Macheathia aviomiehekseen. Macheath vakuuttaa Lucylle, että Polly on järjiltään. Lucy näpistää isänsä avaimet ja auttaa Macheathin pakoon.

Lockit saa tietää Macheath–Polly–Lucy-kuviosta ja huolestuu: jos hänen tyttärensä ei ole Macheathin laillinen vaimo, saattaa kapteenin omaisuus saattaa päätyä teloituksen jälkeen kokonaisuudessaan Peachumien laariin. 

Lockit ja Peachum käyvät läpi yhteisten liiketoimiensa tilikirjoja. Heitä tulee tapaamaan trokari ja ilotalon madame Tiina Tahmee, joka paljastaa heille kapteeni Macheathin piilopaikan. Peachum ja Lockit sopivat jakavansa Macheathin ilmiantopalkkion tasan.

Polly vierailee Lucyn luona. Vaikka Lucy puhuu maireasti sovinnosta, hän yrittää myrkyttää Pollyn. Äkkiä naiset saavat tietää, että Macheath on jäänyt kiinni. He rukoilevat isiään säästämään Macheathin hengen.

Macheathilla riittää vieraita kuolemansellissä…

teksti Saara Pääkkönen