Ensi viikonloppuna Helsingin Paavalinkirkon täyttää jälleen renessanssimusiikki, kun Aurore-renessanssimusiikkijuhlat järjestetään nyt jo viidettä kertaa. Improvisaatioistaan tunnettu urkuri-cembalisti Ilpo Laspas on ollut mukana lähes jokaisena festivaalivuonna. Nyt hän esiintyy improvisoijana sunnuntain päätöskonsertissa. Hän kertoo suhteestaan soittimiinsa, improvisaatiosta sekä historiallisista uruista.

Innostuin vanhasta musiikista jo lapsena. Kiinnostuin uruista, kun kuulin niitä ensimmäisen kerran kotikirkossani Urjalassa 8-vuotiaana. En vielä tuolloin tiennyt kuulleeni Martti Porthanin urkurakentamon upeita barokkityylisiä urkuja. Parisen vuotta myöhemmin aloitin pianotunnit ja 11-vuotiaana kuulin ensimmäisen kerran cembaloa Tallinn Baroque -yhtyeen konsertissa. Ostin konsertin jälkeen yhtyeen kasetin, jolta aloin opetella korvakuulolta yhtä Frobergerin Gigue-osaa. Innostukseni barokkimusiikkiin tämän konsertin jälkeen oli valtava eikä paluuta entiseen ollut. Pianonsoiton ohella aloin sitten ottaa myös urku- ja cembalotunteja Lounais-Hämeen musiikkiopistossa ja vähän myöhemmin Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla. Kävin monena vuonna Karjaan vanhan musiikin kesäkursseilla, joilla oli suuri merkitys koko muusikkoudelleni. Oli fantastista päästä opiskelemaan Elina Mustosen johdolla cembalonsoittoa sekä tavata monia samanhenkisiä, vanhasta musiikista vähintäänkin hyvin innostuneita ihmisiä.

Sekä urut että cembalo ovat omalla tavallaan äärimmäisen kiinnostavia ja myös keskenään aivan erilaisia. Cembalossa kiehtovaa on toisaalta sen käytännöllisyys vaikkapa kamarimusisoinnissa, toisaalta erilaisten cembaloiden omanlainen sointi ja kosketus. Ja tietysti laaja ja monipuolinen repertuaari… Urut taas ovat aina hyvinkin erilaisia, mikä on monella tapaa kiehtovaa ja joskus haastavaakin. Soittajana täytyy aina olla valmis muuttamaan monia asioita: rekisteröintejä, sormiojakoja, motorisia liikeratoja, sormituksia, jalkiojärjestyksiä… Samalla kun on tärkeää olla varsin tarkka näkemys esitettävästä musiikista, täytyy myös olla valmis muuttamaan varsinkin sointikuvaa kunkin soittimen ja akustiikan mukaan, mikä väistämättä vaikuttaa myös tulkintaan. Kaikissa uruissa on omat erityisominaisuutensa niin soinnillisesti kuin soittoteknisestikin, joiden mukaan täytyy sitten valita sopiva ohjelmisto ja toimiva esitystapa. Myös akustiikka vaikuttaa valtavan paljon urkusointiin ja parhaimmillaan sekin voi inspiroida soittimen ohella tulkintoja, joskus vaikkapa ihan vain taukojen venyttämisenä pidemmiksi kuin kuivemmassa akustiikassa.

Nuorena improvisoin varsin paljon, yleensä hyvinkin vapaasti. Myöhemmin Sibelius-Akatemiassa opiskelin mm. urkuimprovisointia, jolloin tuli tietysti tehtyä joitakin melko tarkasti muotoon ja tyyliinkin sidottuja improvisaatioita. Improvisointeihini vaikuttaa hyvin paljon tilanne ja soitin sekä myös oma mielentila. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut erityistä metodia improvisointiin, ei ainakaan yhtä ainoaa. Joskus improvisaatio on luontevin tapa tutustua uuteen soittimeen ja kartoittaa sen mahdollisuuksia. Toisaalta impovisaatio voi olla kuin sävellettyä musiikkia, sekä muodollisesti ja tyylillisesti että kestoltaan tiettyyn kontekstiin tarkasti sovitettua. Improvisaationi vaihtelevatkin soittimen, ohjelman ja tilanteen mukaan täysin spontaanista (ja joskus enemmän tai vähemmän tarkoituksella harhapoluillekin ajautuvista…) improvisaatioista mentaalisesti tarkemmin etukäteen mietittyihin esityksiin. Varsinkin uruilla on joskus tarpeen valmistaa improvisaationkin rekisteröinnit etukäteen, vaikka teeman saisikin vasta konsertissa juuri ennen improvisaatiota. Suunnitelmat voivat tilanteesta riippuen muuttua joskus hyvinkin radikaalisti improvisaation aikana. Silloin tällöin on kuitenkin hyvä olla ainakin pohjasuunnitelma.

Vanhan musiikin kohdalla parhaita improvisaatiomalleja ovat mielestäni säilyneet kosketinsoitinsävellykset, joista suuri osa lienee ollut ylöskirjoitettuja improvisaatioita tai improvisaation malleja. Nykyaikainen repertuaariorientoituminen olisi varmaankin ollut monille renessanssi- ja barokkiajankin kosketinsoittajille varsin vieras. Myös diminuutioiden tekeminen on eräänlaista improvisointia, joka vapauttaa nuottikuvan orjallisesta noudattamisesta ja antaa tulkinnalle persoonallisuutta.

Barokin aikana eri maissa oli hyvin erilaisia kansallisia urkutyyppejä, jotka palvelivat varsinkin omassa ympäristössään aikansa musiikki-ihanteita. Esimerkiksi italialaiset urut ovat paitsi tyylikkäitä erilaisten polyfonisten tekstuurien toteuttamiseen myös erinomaisia yhtyemusisointiin, vaikkapa puuttuvien laulu- tai soitinstemmojen korvaamiseen sekä peruscontinuoon. Pohjoissaksalaiset barokkiurut ovat puolestaan erittäin monipuolisia yhtyemusisoinnin ohella myös solistiseen urkujensoittoon, mm. laajan ja paljon äänikertoja sisältävän jalkion sekä useiden sormioiden mahdollistamien erilaisten sointivärien ansiosta. Yksi vanhojen urkujen erityispiirre ovat erilaiset viritysjärjestelmät. Varsinkin 1500- ja 1600-luvuilla vallitsevana ollut keskisävelviritys erilaisine muunnoksineen antaa urkusoinnille aivan omanlaisen leimansa toisaalta hyvin puhtaasti soivien duurisointujen ja toisaalta villin kromatiikan ansiosta.

Paavalinkirkko on monella tapaa ihanteellinen esityspaikka renessansimusiikille. Kuoriurut ovat Martti Porthanin urkurakentamon valmistamat, ja niiden tyylillisenä esikuvana ovat 1700-luvun pohjoisitalialaiset urut. Keskisävelvirityksensä ja pehmeän artikuloivan sointinsa ansiosta ne sopivat erinomaisesti monenlaiseen renessanssi- ja barokkiajan urkumusiikkiin sekä varsinkin ison soitin- tai lauluyhtyeen kanssa musisointiin. Tämän vuoden Aurore-konsertissani luultavasti pelkästään improvisoin. Olen saanut lähinnä sävellajeja tai moodeja koskevaa informaatiota sekä joitain tematiikkaan ja soittojen karaktereihin liittyviä yleisluontoisia ohjeita. Osa soitoista on välisoiton tai intonaation tapaisia, osa vähän isompia, ikään kuin urkusooloja ohjelman teosten pohjalta.

Ilpo Laspas

Kirjoittaja on urkuri ja cembalisti sekä musiikin tohtori.

Aurore-renessanssimusiikkijuhlat Paavalinkirkossa 18.-21.1.

http://renessanssimusiikkijuhlat.fi/