Barokkiyhtye Battalia on yksi Suomen vanhan musiikin liikkeen ensimmäisen aallon tarmokkaita tienraivaajia. Taisteluun liittyvä nimikin kuvastaa, millä asenteella nuoret muusikot lähtivät valtaamaan alaa historiatietoiselle barokkimusiikille ja ammattimaiselle freelance-kentälle. Yhtyeen ydinjäsenet, cembalisti Annamari Pölhö, viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja gambisti Mika Suihkonen muistelevat Svamulin blogissa Battalian kiihkeitä alkuvuosia, joiden aikana luotiin perusta nykyiselle vanhan musiikin kentälle.

Suomen vanhan musiikin piirit ovat yhä tiiviit, ja vielä pienemmät ne olivat silloin, kun 80-luvun lopussa periodimusisoinnin buumi alkoi rantautua Suomeen. Battalian ydinjäsenet, joista sittemmin tuli kustakin erikseen suomalaisen barokkiammattikentän voimahahmoja, tapasivat toisensa osittain jo lukiossa. Annamari Pölhö ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch olivat silloisessa Kruununhaan lukiossa, nykyisessä Sibelius-lukiossa samalla luokalla, Mika Suihkonen rinnakkaisluokalla.

”Mika oli se, jolla oli eniten kuuntelusivistystä, ja hän kuuntelutti meillä kaikenlaisia juttuja, Rameaun oopperoita ja kirkkomusiikkia”, Sirkka-Liisa muistelee. Hän ja Annamari alkoivat jo lukioikäisinä soittaa paljon yhdessä, ja kun mukaan lasketaan Helsingin Juniorijousten toiminta, johon kuului paljon vanhaa musiikkia, alkoi muovautua kaveripiiri, jossa muhi vanhan musiikin liikkeen tulevaisuus.

Kaveriporukasta tiivistyi barokkiyhtye

”Kun olimme abeja, syntyi Helsingin kamarijouset, joiden legendaarinen Bach-viikko 1985 liittyi erittäin vahvasti barokkibuumin syntymiseen”, Annamari kertoo. Hänelle oli syntynyt lukioaikana myös tiivis soittoyhteys traversisti Petra Aminoffin kanssa. ”Vuoden 1985 keväänä menimme Petran siskon mökille, cembalo roudattiin sinne losseilla ja soittelimme viikon ajan kaikenlaisia nuotteja, pidimme konsertinkin Tammisaaressa.”

Mukana oli mm. juniorijouselaisia kuten Jukka Rautasalo ja John Storgårds, nokkahuilistit Pekka Silén ja Janek Öller sekä luutisti Eero Palviainen, johon tulevat battalialaistet tutustuivat Sibelius-Akatemian opintojensa alkaessa vuonna 1984. Näissä porukoissa oli syntynyt La Compagnie Inégale -yhtye, ja monia yhdisti myös uuden musiikin kamariorkesteri Avanti!.

”Konsertoimme yhdessä, mutta Mika, joka suunnitteli ohjelmistoja, alkoi innostua yhä enemmän kahden viulun ja continuon repertuaarista”, Annamari kertoo. Akatemian alkuvuosina mukaan liittyi toiseksi viulistiksi Susanne Helasvuo ja luutistiksi Eero Palviainen, ja näin vuoteen 1989 mennessä Battalia oli virallisesti syntynyt La Compagnie Inégalesta erilliseksi yhtyeeksi.

Ensimmäinen projekti olivat Couperinin Les Nations -sarjat Porvoon Suvisoitossa. Keikkaa alkoi tulla välittömästi myös muille merkittäville festivaaleille, kuten Helsingin juhlaviikoille.

”Ranskalaisella musiikilla siis lähdettiin liikkeelle, ja barokilla oli paljon kysyntää silloisilla areenoilla!” Annamari sanoo. ”Ei meillä päätä kyllä palellut, vaan tällaisia isoja kokonaisuuksia lähdettiin heti tekemään.” Kun Battalia vuonna 2009 täytti 20 vuotta, se palasi Les Nations -sarjojen pariin, jotka esitettiin neljässä konsertissa Saksalaisessa kirkossa ja Helsingin lähetyskirkossa.

Kansainvälistä yhtyeyhteistyötä

Battalia on soittanut vuosien varrella barokkia monipuolisesti eri maista, ja sen pirtaan on aina kuulunut myös rohkeus hypätä nykymusiikin, jazzin tai progen pariin. Ytimenä on kuitenkin ollut 1600-luvun musiikki. Ohjelmistojen suunnittelusta vastasi pitkään gambisti Mika Suihkonen. Hän oli alkanut innostua teininä barokkimusiikista Bachin myötä, ja jo tuolloin Suomessa oli mahdollista kuulla vanhaa musiikkia paitsi levyiltä myös konserteissa.

”Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri soitti hienosti Händelin concerto grossoja”, Mika muistelee. ”Oli mahdollisuus tutustua, ja kun oli mahdollisuus ja tarve, niin alkoi kiinnostua yhä enemmän. Sitten se oli kirjastoissa istumista ja levyjen kuuntelemista. Oli valtava määrä musiikkia, josta kukaan ei tiennyt yhtään mitään – muutama kanttori ehkä.”

Battalian alkuaikoihin kuului tiivis yhteistyö laulajien, etenkin Päivi Järviön, kanssa. Laulajien kanssa tehtiin esimerkiksi pohjoissaksalaista kantaattiohjelmistoa kuten Buxtehudea ja Tunderia sekä italialaista varhaisbarokkia, ja muutenkin vokaali- ja jopa näyttömömusiikilla oli Battalian alkuaikoina iso rooli.

”1600-luku on yhä se missä Battalia on tutuimmillaan, ne harvat kerrat kun kokoonnutaan soittamaan”, Sirkka-Liisa sanoo. Esimerkiksi Biberiä Battalian ydin on levyttänyt Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin continuoryhmänä 2014, ja viimeksi vuonna 2018 Battalia soitti Biberiä Solistiyhdistyksen konserttisarjassa.

Battalian aktiivista 1990-lukua leimasi myös erittäin vilkas kansainvälinen yhteistyö. Verkostoitumista tapahtui alusta asti, ja sen mahdollisuuksiin tartuttiin. Luutisti Steven Stubbsin ja harpisti Andrew Lawrence-Kingin kanssa tehtiin monenmoista, jälkimmäisen johdolla mm. Purcellin Dido ja Aeneas sekä Monteverdin Maria-vespereiden Suomen-ensiesitys. Tragicomedia-yhtyeen kanssa tehtiin paljon yhteistyötä, ja Battalian jäsenet ovat mukana esimerkiksi Tragicomedian englantilaista 1600-luvun alun musiikkia sisältävällä ”Orpheus, I am” -levyllä (1991). Muita yhteistyöyhtyeitä olivat Concerto Palatino ja Trio Sonnerie.

Keikkakalenteri oli uskomattoman tiivis. Ulkomailla konsertoitiin Englannista Egyptiin ja Puolaan, välillä pelkkänä continuo-ryhmänä.

”Suomessa kiersimme käytännössä kaikki mahdolliset festarit. Se oli ihan hullua, kun kesälomaa saattoi olla neljä päivää”, Annamari Pölhö päivittelee. ”Siellä on urkupositiivia työnnetty pitkin junalaitureita.”

Tutkimusmatkoja tyyleihin ja arkistoihin

2000-luvun alussa toiminta alkoi hankaloitua, kun elämäntilanteet muuttuivat. Tuli perhettä ja työsuhteita, kaikki eivät enää olleet yhtä aikaa Suomessa, ja harjoitusaikataulujen sovittamisesta alkoi tulla hankalaa.

Viimeisiä suuria projekteja oli Buxtehude-juhlavuosi vuonna 2007.
”Silloin teimme isoja konsertteja Andrew Lawrence-Kingin kanssa, ja sitten Tuuli Lindebergin, Teppo Lampelan ja Topi Lehtipuun kanssa konserttisarjat ympäri Suomea”, Annamari kertoo. ”Sinkoilimme ihan hassussa järjestyksessä halki Suomen, oli järjetön helle ja tukahduttavia junamatkoja! Mutta siellä ohjelma todella lähti lentoon. Se on musiikin tekemisen ydintä, kun se lähtee elämään hetkessä. Siitä tulee yhteenkuuluvaisuuden tunne ja jaettu ilo.”

Merkittävä hanke oli myös ”Sodan ja rakkauden laulut” -konsertti vuonna 2001. Monteverdin 8. madrigaalikirjasta inspiroituneessa projektissa tilattiin 10 nykysäveltäjältä uudet teokset – mukana olivat mm. Juhani Nuorvala ja Kirmo Lintinen.

”Nykkärin lisäksi teimme barokkiyhtyeenä esimerkiksi Jimi Hendrixiä Tavastialla! Kreppasimme hiuksia ja laitoimme hippivaatteet, mutta omien keskuudessa saatiin kyllä paljon parempi vastaanotto kuin siellä”, Annamari nauraa.

90-luvulla ohjelmiston haaliminen oli jotakin aivan toista kuin nykyisellä internet-aikakaudella.

”Siinä oli oma hohtonsa, kun interraililla matkustettiin Euroopassa ja mentiin kirjastoihin, missä piti kirjastonhoitajan edessä valkoisilla hansikkailla selata niitä nuotteja”, Sirkka-Liisa muistelee. ”Onneksi Akatemian käsikirjasto oli jo silloin hyvin kattava. Sieltä sitten tuntikaupalla kopioitiin! Silloin jaksettiin. Mutta kyllä nykyään on paljon helpompaa. Siunaan IMSLP:tä, se on fantastisen kattava vaikkei siellä olekaan kaikkea.”

Oman tutkimusretkeilyn lisäksi korvaamattomana tukena olivat Sibelius-Akatemian silloiset opettajat, kuten Rabbe Forsman, Anssi Mattila ja Kati Hämäläinen.

”Me oltiin aika hieno sukupolvi!”

”Kunnioituksella ihmettelen sitä meidän voimaa ja intoa”, Sirkka-Liisa huokaisee. ”Avanti!n työ oli ihan samanlaista tienraivaamista freelance-maailman puolesta ja sen luomiseksi. Ollaan oltu niin valtavan nuoria, ja vaikka siitä työstä ei koskaan saanut valtavasti rahaa, se aika kuitenkin muutti hyvin ratkaisevasti musiikkikulttuuria Helsingissä ja Suomessa. Oltiin me poliittisestikin barrikadeilla, mutta se kaikki nousi halusta soittaa musiikkia. Me oltiin aika hieno sukupolvi! Siinä oli tiivin yhteisöllisyyden tunne, ja yhteisöstä sai valtavasti voimaa.”

Annamari kuvailee, että pitkän yhteisen taipaleen kautta on syntynyt vahva yhteishenki ja aivan omanlaisensa huumori. Nuoruudessa omaa tietä raivatessa hitsauduttiin yhteen.

”Ihmiset, jotka ei tunne meitä niin hyvin, ihmettelee vaikkapa minun ja Palviaisen Eeron jutustelua, että te kuulostatte vanhalta pariskunnalta”, hän nauraa. ”Kun on tuntenut niin kauan, syntyy sellainen hyväntahtoinen suorapuheisuus. Välillä otettiin toki raivokkaasti yhteen, kun vietettiin kiertueilla viikkoja yhdessä. Battalia-nimi sopii meille monin tavoin hyvin, me ollaan aika temperamentikasta porukkaa.”

Vaikka aktiiviajat ovat takana, yhteen kokoonnuttaessa jatketaan siitä mihin ollaan jääty.

”Vähän niin kuin parhaiden ystävien kesken: ei haittaa vaikkei oltaisi nähty pitkään aikaan: aina on hauskaa kun ollaan taas yhdessä”, Annamari sanoo.

Auli Särkiö-Pitkänen

Kirjoittaja on Svamulin blogin päätoimittaja ja innokas vanhan musiikin amatööri.