Monien meidän tuntema Leif Karlson kuoli Helsingissä 15. helmikuuta 2022. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Helsingissä 4. maaliskuuta 1946.

Leif oli ensimmäinen suomalainen ammattikoulutuksen hankkinut luutunsoittaja ja vanhan musiikin spesialisti. Hän oli myös yksi niistä harvoista muusikoista, jotka ovat pystyneet omaksumaan sekä länsimaisen että ei-länsimaisen musiikkikulttuurin.

Leifin lähisuvussa ei ollut ilmimusikaalisia esikuvia, joten Leifin innostus musiikkiin syttyi muuta kautta. Yksi innoittajista oli luokkatoveri Leif Packalén, jonka kanssa syntyi kitara- ja lauluduo. Julkisesti kaksi Leifiä esiintyi laulaen ja soittaen ainakin teinihipoissa, joita siihen aikaan kouluissa järjestettiin. Luokkatoverien joukossa oli toinenkin tärkeä vaikuttaja: pianoa soittava Rolf Löfman, josta tuli kirkkomuusikko. Noihin aikoihin Leif hankki ensimmäisillä kesätyörahoillaan Tandberg-magnetofonin, jolla hän nauhoitti radiosta kaikenlaista, etenkin klassista ja jazzia. Hän alkoi käydä myös jazzkonserteissa, joita 1960-luvulla järjestettiin paljon Kulttuuritalolla.

Opiskellessaan klassista kitaransoittoa Sibelius-Akatemiassa Leif huomasi, että hienoimmat sävellykset olivat peräisin vuosisatojen takaa ja ne oli alun perin sävelletty luutulle. Helsingin Kitaraseurassa hän tutustui myös Arto Juuselaan, joka oli ammatiltaan silmälääkäri, mutta samalla taitava kitaristi ja jo tuolloin innostunut vanhoista soittimista. Samoihin aikoihin perustettiin Sonores Antiqui -yhtye, jossa Juusela soitti luuttuja ja luutunsukuisia soittimia.

Leif tilasi ensimmäisen barokkiluuttunsa ruotsalaiselta rakentajalta Karl-Erik Gummesonilta. Hän kävi hakemassa sen yhdessä Anun kanssa kauniina kesäpäivänä aivan 1970-luvun alussa. Soitin osoittautui hyvin raskaaksi soitettavaksi eikä äänen volyymissakaan ollut kehumista, mutta tuon ajan mittapuulla se kuulosti hyvältä. ”Oikean” barokkiluutun Leif tilasi oikopäätä Sveitsissä asuvalta Jacob van de Geestiltä, joka oli siihen aikaan alan kuumin nimi. Luuttu valmistui noin vuonna 1973, jolloin Leif opiskeli Kölnissä ja mistä hän matkusti Veveyn kaupunkiin noutamaan soittimen. Tällä luutulla Leif soitti diplomitutkintonsa Kölnin musiikkikorkeakoulussa 10.3.1975.

Kun Leif opiskeli Michael Schäfferin kanssa Kölnissä, tutkivat he yhdessä alkuperäislähteitä ja selvittivät perusteellisesti luutun alkuperäisiä soittotekniikoita. Nämä tekniikat poikkesivat monilta oleellisilta piirteiltään 1900-luvun klassisen kitaran soittamisen tavoista, joilla luuttuakin oli siihen asti soitettu. Myös itse luuttujen rakenteesta he hankkivat arvokasta tietoa, minkä seurauksena luuttuja ei enää rakennettu kitaroiden tapaan. Nämä selvitykset ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, millaisia luutut nykyään ovat ja miten niitä soitetaan.

Opettajana Leif oli ovela: tunnista toiseen hän saattoi antaa hieman ristiriitaisia ohjeita soitettavan kappaleen yksityiskohtiin, mikä pakotti oppilaan ottamaan itse kantaa siihen, miten teos olisi hyvä soittaa. Tällainen opetustyyli opetti syvällisempään musiikkiteoksen ymmärtämiseen kuin opettajan pelkkä tunnollinen totteleminen.

Keskiaikaisesta musiikista Leif kiinnostui jo varhain. Helsingin Vanhan Musiikin Seuran kesäkursseilla Leif työskenteli aluksi yhdessä ruotsalaisen, keskiaikaiseen musiikkiin perehtyneen Per Åbergin kanssa. Hänen jälkeensä Leif ryhtyi ohjaamaan kurssilla keskiaikaisen musiikin ryhmää ja loi näin kesäkurssille pysyvän perinteen tämän harvinaisen musiikinlajin opetuksesta. 1990-luvulla Leif perusti yhdessä Janek Öllerin kanssa Oliphant-yhtyeen. Arabimusiikki oli myös lähellä Leifin sydäntä, ja hän luotsasi alusta lähtien Al-Teslim-yhtyettä.

Leif oli pitkään Helsingin Vanhan Musiikin Seuran kesäkurssin kantavia opettajavoimia ja keskeinen hahmo, joka tarjosi sekä osaamistaan, laajoja tietojaan että hauskoja juttujaan niin aamiaisella varhaisimpien joukossa kuin yhteisissä illanvietoissakin. Vuoden 2022 kesäkurssin konsertin keskiaikayhtyeen esitys oli omistettu Leifille, jolta niin monet meistä ovat saaneet käsityksen keskiaikaisen musiikin esittämisen saloista.

Armi Temmes, Anu Karlson ja Arto Wikla