Andrew Lawrence-King ja Kamarikuoro Utopia julkaisivat marraskuun lopulla CD:n, joka sisältää Piae Cantionesin sävelmiä. Niitä on aikojen sivu sovitettu ja äänitettykin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, mutta uskaltaisin väittää, että levylle on saatu uudenlainen näkökulma näihin suurelta osin tuttuihin melodioihin.

Kamarikuoro Utopia perustettiin vuonna 2001 eli jo 18 vuotta sitten. Kuorossa on noin 16 laulajaa ja jo alusta alkaen toimintaideana oli keskittyä erityisesti vanhaan musiikkiin; renessanssi ja barokki eivät useinkaan taivu kovin hyvin suurilta kuoroilta, koska tekstin jäntevä käsittely vaatii esittäjistöltä ketteryyttä. Jokainen konsertti on oma projektinsa uudella ohjelmistolla ja usein vierailevan johtajan kanssa. Vuosien saatossa onkin onnistuttu kahlaamaan valtava määrä teoksia ja tutustuttu moniin vanhan musiikin guruihin.

Andrew Lawrence-King on sekä musikologi että esiintyvä taitelija, joka tunnetaan erityisesti varhaisten harppujen virtuoottisena soittajana. Andrew on tehnyt vuosien saatossa paljon projekteja Suomessa, jossa hänet tunnetaan sangen hyvin. Kamarikuoro Utopian kanssa tiet kohtasivat jo vuonna 2005, kun pidimme ammattikorkeakoulu Metropolialla yhdessä pienen workshopin. Kysäisin Andrew’lta pois kävellessä kiinnostaisiko häntä tehdä joku isompikin hanke yhdessä ja koskapa vastaus oli myöntävä, esitimme jo parin kuukauden kuluttua Andrew’n ja mm. Minna Kankaan kanssa Monteverdin ”palmusunnuntain vesperin”. Yhteistyö oli heti alusta molemmin puolin erittäin antoisaa, ja olemme vuosien saatossa tehneet lukuisan määrän erilaisia konserttikokonaisuuksia yhdessä: esimerkiksi englantilaista renessanssimusiikkia, meksikolaista barokkia ja keskiaikaisen Kalevala-oopperan.

Andrew on musikologi ja hänellä on erittäin voimakkaita ajatuksia siitä, miten kukin ohjelmisto tulisi esittää. Hänen tärkein periaatteensa on se, ettei vanhaa musiikkia – eli lähestulkoon kaikkea musiikkia ennen romantiikkaa – saisi käsin huitoen johtaa orkesterin ja laulajiston edestä, vaan esittäjien tulisi löytää yhteinen pulssi, tactus, jonka perustalle tulkinta rakennetaan. Tactus säilyy aina muuttumattomana kappaleen läpi. Tämä saattaa kuulostaa kankealta, mutta kun työn ja vaivan jälkeen yhtye saa tactuksen sykkimään, se antaa mielenkiintoisen perustan ja rungon esitettävälle teokselle. Ja toden totta, käsien heiluttamista ei tarvita, vaan isokin kuoro pysyy kasassa ja kykenee ilmeikkäisiin tulkintoihin niin, että laulajat ottavat itse kukin osaltaan vastuuta kokonaisuudesta. Tämä onkin Andrew’n lähestymistapa vanhan musiikin esittämiseen: harjoituksissa tulkinnat käydään pikkutarkasti yhdessä läpi, mutta esittäessä jokainen joutuu omalta osaltaan heittäytymään ja vastaa siitä, että kappale toimii ja kulkee eteenpäin. Sangen innostava tapa harrastaa yhtyemusiikkia!

Andrew on vuosien saatossa heittänyt esiin useita konsertti-ideoita, joita on sitten ruvettu työstämään. Kun hän muutama vuosi sitten mainitsi olevansa kiinnostunut Piae Cantionesista, tartuin siihen melko nopeasti, koska Andrew’lla olisi todennäköisesti mielenkiintoinen näkökulma tähän tunnettuun kokoelmaan.

Piae Cantiones on jokseenkin enigmaattinen: suurin osa sen sävelmistä on yksiäänisiä ja niiden esittäminen saattaa kuulostaa yksiäänisesti ehkä hitusen vaisulta. Siksi ei ole yllättävää, että niitä esitetään useimmiten moniäänisiksi sovitettuina. Tunnetuimpia lienevät englantilaiset kuoro- ja urkusovitukset. Suomessa kuorot ovat esittäneet Klemetin romanttisia sovituksia sadan vuoden takaa. Sinänsä ne ovat toki hienoja, mutta varmasti melko kaukana autenttisesta. Voiko näitä moittia? Tuskin, sillä eipä sata vuotta sitten tainnut juuri olla ajatusta siitä, mitkä autenttiset esityskäytännöt ovat, ja Piae Cantionesin melodiat ovat paljaina todellakin kaivanneet lihaa luiden ympärille. Itselläni oli pitkään erikoinen tunne siitä, että Piae Cantionesin takana on jotain mikä ei ole vielä aivan täysin avautunut. Sävelmät ovat yksiäänisinä liian… kolkkoja ansaitakseen suosionsa. Mutta eipä painetuissa kirjoissa muuta ole – kuin se yksiääninen melodia.

Andrew on perehtynyt myös keskiajan esityskäytäntöihin ja tehnyt lukuisia ohjelmistoja, joissa on käytetty keskiaikaisia soittimia kuten esimerkiksi psalttaria, urkuja, organettoa, erilaisia harppuja, kampiliiraa, säkkipilliä ja lyömäsoittimia. En itse ole keskiajan esityskäytäntöjen asiantuntija, mutta vaikutelmani on se, että mitä kauemmas historiaan mennään, sitä vähemmän konkreettista tietoa esityskäytännöistä löytyy. Tämä on haaste, mutta myös mahdollisuus: esittäjän on pakko täyttää ”aukot” luovasti ja tehdä musiikkia annetuissa raameissa.

Ensimmäinen Piae Cantionesin painos on vuodelta 1582, ja voi helposti ajatella, että sävelmätkin olisivat kutakuinkin samalta ajalta. Näin ei kuitenkaan taida olla, vaan kokoelma koostuu ikään kuin arkeologisista kerroksista: vanhimmat melodiat lienevät keskiajalta, kun taas osa on ollut aivan viimeisimmän muodin mukaisia. Ideana projektissa oli esittää kukin sävelmä aikansa tyylillä.

Keskiaikaiset soittimet tuottavat useimmiten, säkkipillin tyyliin pitkiä ääniä, joiden päälle melodia soitetaan. Piae Cantionesin melodiatkin etsivät useimmiten yhteyttä moodinsa perussäveleen. Andrew’n ideana olikin soveltaa keski-Euroopassa harrastettua ”keskiaikaimprovisaatiota” Piae Cantionesin sävelmiin.

Piae Cantionesia aloimme harjoitella syksyllä 2016. Ensimmäinen tehtävä oli opetella improvisointia sääntöjen mukaan: kaikilla laulajilla on edessään ainoastaan alkuperäinen melodia, mutta vain muutama ”saa” laulaa melodiaa. Suurin osa improvisoi melodian päälle sääntöjen mukaan laulaen joko drooneja, eli samaa ääntä perussävelessä, oktaaveissa tai kvinteissä. Osa voi laulaa melodiaa kvintin päässä, ja osa vastamelodioita eli ikään kuin peilikuvaa. Vanhemmissa sävelmissä rajoitutaan oktaavi- ja kvinttiharmonioihin, mutta uudemmissa lisättiin myös terssiharmonioita.

Tulos on hyvin mielenkiintoinen sointimatto. Yhtäkkiä Piae Cantiones muuttuikin moniääniseksi. Kun yhtye oppi säännöt, oli helppo ottaa mikä tahansa uusi yksiääninen sävelmä ja laulaa se moniäänisesti. Onko tämä ”autenttista”? Tästä voi keskustella. Ehkäpä ei. Tai sitten tässä saatetaan olla oikeilla jäljillä. Oma kokemukseni on se, että Piae Cantiones -melodiat tuntuivat saapuvan ikään kuin kotiin. Niiden esittäminen moniäänisesti sääntöjen mukaan improvisoiden tuntui välittömästi erittäin luontevalta ja palaset sopivat paikoilleen. Moni yksiäänisesti valjulta kuulostava melodia alkaa sointimaton kanssa sädehtiä ja tuntuu heräävän henkiin.

Projektissa oli mukana myös Ricardo Padilla soittamassa lyömäsoittimia. Hän hallitsee tyylin kuin tyylin ja on suvereeni toki keskiaikaisenkin musiikin parissa. 

Ensimmäinen esitys ohjelmistosta oli Helsingin Saksalaisessa kirkossa joulun alla vuonna 2016. Juttelin Andrew’n kanssa joitain kuukausia konsertin jälkeen, olisiko hänellä kiinnostusta levyttää kokonaisuus. Hän oli heti innostunut asiasta. Mutta miten tehdä nykyaikana levy? Perinteiset CD:t eivät myy, ja levy-yhtiöt suhtautuvat varovaisesti levyjen tuottamiseen.

Päätimme hankkia äänittäjän ja tilan ja ruveta vain purkittamaan. Mats Lillhannus, joka on tehnyt projektissa käyttämämme Piae Cantionesin edition, lupautui äänittäjäksi, ja Riihimäen varuskuntakirkko saatiin äänityspaikaksi.

Pidimme toukokuussa 2017 ensimmäisen äänityssession ja melko pian alkoi tuntua siltä, että tämä oli todella hauska projekti tehdä. ”Sovitukset” kehittyivät ottojen myötä, kun laulajat ja soittajat keksivät uusia tapoja improvisoida ja kuvioida melodioita.

Toiseen elokuun sessioon saimme mukaan myös Värttinän Karoliina Kantelisen ja jouhikonsoittaja Ilkka Heinosen. He toivat hauskan kansanmusiikillisen lisän ”Omnis mundus” -raidan ensimmäiseen säkeistöön. Andrew puolestaan kehitti edellisenä yönä hotellissa kello-extravaganzan, jonka hän soitti seuraavan säkeistön päälle. Kaiken kaikkiaan uskomattoman luova ja innostava äänityssessio!

Kun raidat oli saatu editoiduksi, ruvettiin etsimään levy-yhtiötä. Andrew sai keväällä 2018 juteltua Jordi Savallin kanssa aiheesta ja kuultuaan, miltä raidat kuulostivat, Jordi lupasi, että Alia Vox, hänen oma levy-yhtiönsä, julkaisisi CD:n. Tämä oli toki parempi lopputulos kuin olisi osannut liikkeelle lähtiessä aavistaa. Jordi on ehkäpä vanhan musiikin suurin elossa oleva tähti ja hänen hyväksyntänsä voisi tuoda levylle miellyttävää lisänäkyvyyttä.

Jordi päättää itse kaikista levy-yhtiönsä asioista. Koskapa hän on kiireinen, ei ollut helppoa saada kaikkia yksityiskohtia sovituksi. Prosessi oli aavistuksen hidas, mutta viimein lokakuussa 2019 saimme valmiin CD:n kouraan. Tunne oli aika mahtava kaiken tehdyn työn jälkeen. Julkaisukonsertti pidettiin ensimmäisenä adventtina Saksalaisessa kirkossa.

Piae Cantionesin merkittävyydessä on jotain samaa kuin Kalevalalla kirjallisuuden puolella. Se on uskomattoman rikas aarreaitta sävelmiä Suomesta ajalta, jolta ei ole valtavasti jäljellä todistusaineistoa kulttuurielämän monimuotoisuudesta. Kokoelma kertoo omalta osaltaan siitä, että Suomi on jo keskiajalla ollut kulttuurisesti vahvassa yhteydessä Eurooppaan, ja Turussa on esitetty musiikkia, joka on ollut ajan hermolla.

Ehkei Piae Cantionesin melodioita esitetty juuri näin kuin olemme ne äänittäneet, mutta niiden tarkastelu keskiaikaisten soittimien säestyksellä moniäänisesti improvisoiden on uskoakseni mielenkiintoinen ja inspiroiva näkökulma. Ensi sijassa olemme suuresti nauttineet näiden upeiden sävelmien esittämisestä ja toivomme vilpittömästi, että satunnaiset kuulijatkin voisivat iloita tästä äänitteestä!

Mikael Maasalo
Taiteellinen johtaja, Kamarikuoro Utopia