Itä-Suomessa vaikuttava Katri Susitaival yhdistää vanhan musiikin projekteja musiikkiopistoarkeen ja kokee tärkeäksi kulttuurityön pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Olen kasvanut musiikkia harrastavassa perheessä, jossa kaikki soittivat jotain soitinta ja radio ylen ykköstä kuunneltiin se kaikki muu aika. Soitin lapsena selloa, mutta en ikinä innostunut siitä erityisen paljoa, ja harjoittelun puute johti tietenkin loputtomiin teknisiin haasteisiin.

Yläasteella innostuin sekä vanhasta musiikista että kansanmusiikista. Molemmat lajit olivat omia löytöjäni eikä kaveripiirissä ollut samanhenkisiä ihmisiä. Vanha musiikki ja gamba soittimena tulivat erityisesti tutuksi Kaikki elämän aamut -elokuvan ja siihen liittyvän soundtrackin myötä, jonka äitini meille hommasi.

Päästäkseni tekemään musiikkia monipuolisemmin, ja muutenkin uudistamaan elämääni, lähdin sitten Kuopion Musiikkilukioon ja samalla jatkoin sello-opintoja Kuopion konservatoriossa. Konservatorion seinällä oli lappu ”haluatko tutustua vanhan musiikin soittimeen?”, ja rustasin nimeni gamban kohdalle. Sain sen sivuaineeksi ja jotenkin ihmeellisesti ehdin sitäkin lukioaikana oppia kaiken muun soittamisen, laulamisen ja lukion lukuaineiden lomassa. Innostus oli kyllä jo alusta asti kova, olinhan kuunnellut Jordi Savallin soittoa intohimoisesti ja haaveillut pääseväni edes joskus kokeilemaan gambaa. Kuopion musiikkilukiossa oli siihen aikaan muutama muukin gambansoittaja, ja pääsin soittamaan jo vähän consort-musiikkiakin.

Lukion viimeisenä vuonna sain oman gamban, ja aloitettuani varhaisiän musiikkikasvatuksen opinnot seuraavana syksynä jätin sellon taakseni ja vaihdoin gamban pääinstrumentiksi. Opinnot jatkuivat Helsingin ammattikorkeakouluun (Stadia), jossa jatkoin gamban soittoa ja tein entistä enemmän vanhaa musiikkia muskariopintojen ohessa. Lopulta lähdin vielä Kölnin musiikkikorkeakouluun kahdeksi vuodeksi tekemään ylemmän korkeakoulututkinnon gambansoitosta. Sibelius-Akatemiaankin pyrin pari kertaa, mutta ovet eivät auenneet, osittain johtuen kovasta pääsykoejännityksestä.

Opintojen jälkeen olen työskennellyt Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa muskariopena ja tehnyt gambakeikkaa ja muita muusikon hommia siinä ohessa. Vanha kiinnostukseni kansanmusiikkiin on saanut Savonlinnassa tulta alleen löydettyäni paikkakunnalta soittokavereita sen alan ammattilaisten parista. Olen myös pikkuhiljaa luisunut opistomme kanteleensoiton opettajaksi, mikä on kyllä kivaa vastapainoa ryhmäopetukselle. Vanhan musiikin ja kansanmusiikin tekeminen vaihtelee kausittain, mutta tunnen gambansoiton olevan kuitenkin osaamiseni ydinaluetta, ja olen onnekseni päässyt joka vuosi soittamaan kivoja konsertteja eri kokoonpanojen kanssa. Tällä hetkellä tärkeimmät projektit ovat Helmi Consort, duo Ritva Hautsalon kanssa ja Savonlinnan jokakesäinen Café Barock.

Maakunnassa vaikuttaminen ja soittaminen on tuntunut luontevalta, tuntuu, että turhaan sitä olisi enää Helsingissä kilpailemassa keikoista. Toisaalta siellä asuu edelleen paljon soittokavereita, mutta heidän kanssaan olen esiintynyt enemmän Itä-Suomessa kuin Helsingissä. Maakuntarahastot ovat antaneet silloin tällöin rahoitusta, ja seurakuntien kanssa ollaan tehty myös yhteistyötä. Tunnen, että voin tuoda tälle seudulle jotain omalta osaltani täydentämään kulttuuritarjontaa. Olen myös oppinut pikkuhiljaa melko hyväksi tapahtumatuottajaksi, viimeisimpänä päähänpistona Savonlinnan kansanmusiikkipäivä -tapahtuma maaliskuun alussa.

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa olemme toteuttaneet lähes vuosittain barokkikonsertin, jossa olen ollut mukana tuomassa itselleni tuttua ohjelmistoa käyttöön, ohjaamassa kamarimusiikkia ja soittamassa continuoa oppilaiden esityskappaleisiin. Konsertit ovat olleet kivoja, mutta haasteena ovat olleet pienen opiston taitotaso, aikataulutus ja musiikkiopiston toimintakulttuuri, jossa jokainen opettaja tekee itsenäistä työtä oppilaiden kappaleiden parissa, ja ”sörkkiminen” pitää tehdä hienotunteisesti. Toivon kuitenkin, että barokkikonsertit jatkuvat ja pääsen jakamaan omaa innostustani barokkimusiikin saralla. Itseasiassa kun opetan mupe4 -kurssia eli yleistä musiikkitietoa, pääsen parhaiten esittelemään barokkimusiikin runsaudensarvea oppilaille.

Tänä keväänä sekä muskarit että soitto-oppilaiden opetus pidetään etäopetuksena, ja pikkuhiljaa keikkoja on peruuntunut keväältä ja kesältä. Yleensä niin kiireinen kesä näyttää kansanmusiikkifestivaalienkin (tähän mennessä ainakin Haapavesi folk) peruunnuttua hämmentävän tyhjältä. Mutta pikkuhiljaa päästään toivottavasti takaisin kulttuuritapahtumien pariin ja nauttimaan livemusiikista – se on se joka parhaiten sydämessä läikähtää kun pääsee hyvien muusikoiden ja ystävien kanssa soittamaan yhdessä.

Katri Susitaival