Toiminnanjohtajan katse: Helsingin Barokkiorkesterin huimat vuodet

Kerttu Piirto työskenteli Helsingin Barokkiorkesterin toiminnanjohtajana kahdeksan vuotta. Väistyvä toiminnanjohtaja muistelee aikaansa orkesterissa, jonka toiminta on kasvanut valtavin harppauksin. Mukaan on mahtunut taivaallisia konsertteja, kylmääviä hetkiä ja surrealistisia sattumuksia.

Hienoja muistoja: motivaation syttyminen ja tiimihenki

Ensimmäiset vuoteni Helsingin Barokkiorkesterin toiminnanjohtajana olivat työhön kasvamisen aikaa. Aloin vähitellen ymmärtää, mikä moninaisten pienten ja suurten asioiden sekamelska työkenttäni olikaan. Ajattelin, että en ollut suoriutunut kovinkaan kummoisesti. Sain kuitenkin juuri tuossa kriittisessä vaiheessa kiitosta ja kannustusta taiteelliselta johtajalta Aapo Häkkiseltä, hallitukselta ja muusikoilta. Siinä oli aitoa, lämmintä yhteishenkeä.

Ensimmäisen vuoden aikana olin tietysti myös valtavan vaikuttunut orkesterin taiteellisesta laadusta oltuani useasti yleisössä aistimassa orkesterin taivaallista soittoa ja kuulijoiden haltioitumista. Olin alkanut kunnolla ymmärtää, minkälaista vaikeutta julkisten tukien rahoitusvaje aiheutti toimintaan, jossa muuten oli valtavasti potentiaalia. Niinä aikoina henkisesti sitouduin työhön. Näin, että jonkun täytyy jäädä hiukan pidemmäksi aikaa, jotta ponnistelu rahoitustilanteen kohentamiseksi ei olisi poukkoilevaa ja katkonaista. Ja näin, että homma tarjoaa minulle itselleni ammatillisessa mielessä suuria kehittymisen mahdollisuuksia. Tuo motivaation syntyminen oli mieleenpainuva kokemus.

Hienoimpia muistojani on myös kesä 2013, kun järjestimme Janakkalaan festivaalia ensimmäisen kerran yhteistyössä Janakkalan kunnan ja seurakunnan kanssa. Festivaalin järjestäminen oli kaikille uutta ja ehkä juuri siksi erityisen ainutlaatuista – varsinkin, kun ensimmäinen kesä sitten onnistui mainiosti. Yhteistyössä paikallisten kanssa oli aitoa tiimihenkeä, ja orkesteri soi ihanasti kirkossa.

Janakkalaan liittyy myös sykähdyttävin yksittäinen konserttimuistoni: Bachin sonaatit ja partitat Réka Szilvayn ja Aapo Häkkisen konsertissa Pyhän Laurin kirkossa. Vuosien mittaan on toki ollut toinen toistaan hienompia isoja tapahtumia, kuten Joyce DiDonaton poikkitaiteellinen resitaali, Uudenvuoden juhlakonsertit sekä Kustaa Vaasa -ooppera – kaikki omalla tavallaan sykähdyttäviä ja ikimuistoisia. Mutta tuo Janakkalan konsertti nousee silti mieleen päällimmäisenä. Bachin sooloviulumusiikki palauttaa perusasioiden äärelle ja muistuttaa, miksi tämä kaikki säätäminen on välttämätöntä!

Huonoja muistoja: äärimmäisiä tilanteita ja kärkeviä kommentteja

Huonoimpia hetkiä ovat olleet kohtuuttomat venymiset työtaakoissa, joiden määrää ei ole osattu ennakoida – varsinkin jos venymiseen joutuu kollega, jonka työsopimuksesta on itse ollut vastuussa.

15-vuotisjuhlavuoden 2012 talousnäkymien kirkastuminen budjettiexceliin oli myös ikävä hetki: kun ymmärsimme, että ohjelmistot oli suunniteltu reilusti yli taloudellisen kestokyvyn. Tuona vuonna tehtiin kymmenien tuhansien eurojen persnetto, mutta loppujen lopuksi sekin oli vain arvokas opetus, josta viisastuneena tappiot kurottiin umpeen seuraavien vuosien aikana.

Valtionosuusjärjestelmän uudistusprosessi vuosina 2016–2017 oli aivan oma lukunsa ja kiinnostava prosessi seurattavaksi. Luen siihen liittyneet, Sitran fasilitoimat taidekentän toimijoiden keskinäiset keskustelut sekä hienoihin että huonoihin muistoihin. Hienoihin siksi, että aiheesta syntyi hyvin kiinnostavaa, valistunutta ja monipuolista keskustelua. Huonoihin siksi, että toisinaan sai todella kylmää kyytiä, kun uskaltautui sanomaan jotakin. Se, joka ei keskity vain saavutettujen etujen puolustamiseen, saa herkästi pahiksen roolin. Välillä sai kuulla olevansa kovien arvojen ja taiteelle vieraan kilpailuhenkisyyden asialla puhuessaan julkilausuttujen laatukriteereiden puolesta. Tällainen argumentointi hämärtää sen tosiseikan, että tälläkin hetkellä kaikista julkisista tuista käydään kovaa kilpailua. Epäselvää vain on, minkälaisilla kriteereillä.

Uudistusprosessille nimitetty asiantuntijatyöryhmä teki kenttäkuulemisten ja pitkällisen valmistelun jälkeen suhteellisen hyvän esityksen, joka sisälsi aitoja (joskin suurimmaksi osaksi hyvin maltillisia) uudistusehdotuksia. Esittävien taiteiden osalta esitys jumittui kentän vastustukseen.

Mitä tulee julkiseen rahoitukseen, toimii edunvalvonta Suomessa toisille paremmin kuin toisille, mikä näkyykin selvästi siinä, minne suurimmat julkiset tuet ajautuvat. Mielenkiinnolla tulen seuraamaan, miten edunvalvonnan ja julkisen rahoituksen systeemit tulevaisuudessa kehittyvät.

Kun julkisten yleisavustusten (kunta ja valtio) osuus on suomalaisten orkesterien kokonaisrahoituksesta keskimäärin 73 %, on se HeBo:lla tällä hetkellä vain 15 %. Yksityiset säätiöt ovat mahdollistaneet toiminnan kasvamisen tässä mitassa.

Kerttu Piirto yhdessä Eero Holstilan, pitkäaikaisen hallituksen jäsenen kanssa Uudenvuoden juhlakonsertin väliajalla kalastelemassa kannatusjäseniä. Kuva: Maarit Kytöharju

Korkokengät pois ja juoksuksi

Yordan Kamdzhalovin puku. Se muisto ei ole hieno eikä huono mutta ehdottomasti unohtumaton.

Nuori kapellimestari Yordan Kamdzhalov tuli johtamaan HeBo:a keväällä 2012. Solistina oli mezzosopraano Vesselina Kasarova. Ohjelma oli harjoiteltu aikaisemmin kiertueelle. Suomeen Kamdzhalov lensi vasta keikkapäivänä, suoraan kenraaliharjoituksiin. Esiintymisasunsa hän oli pakannut ruumaan menevään matkalaukkuun, joka katosi matkalla. Kasarova pyöritteli silmiään: amatöörimoka. Esiintymisasun on aina oltava käsimatkatavaroissa!

Kenraaliharjoituksen aikana mietittiin, mitä tehdään. Mustia lainatakkeja saatiin harjoitustauolle kokeiluun jostakin, mutta ne eivät sopineet Kamdzhaloville. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähteä ostoksille kenraalin ja konsertin välissä. Aikaa shoppailuun ei jäänyt edes kokonaista tuntia. Soitin Stockmannille ja pyysin varaamaan valmiiksi Kamdzhalovin kokoisia hienoja pukuja yhteen paikkaan, jotta pääsisimme heti saavuttuamme sovittamaan kaikkea yhdellä osastolla. Ostettavana oli koko sotisopa: takki, paita, kravatti, housut, vyö, kengät, sukat, partavaahto, partaterät.

Suhautimme Yordanin kanssa taksilla Stockmannille. Yordan oli lähes paniikissa, kuten minäkin, mutta tyylitajuaan ei kapellimestari kadottanut tässäkään tilanteessa. Puvut ja kengät olivat hyvin sopivia, mutta hän halusi kokeilla vielä uusia vaihtoehtoja: ”more shiny, please!”

Hintalappuja en ehtinyt tarkistelemaan ja vingutin HeBo:n kortilla kaiken, mitä kasaan saatiin. Hintaa kokonaisuudelle kertyi yli tuhat euroa. Paluumatkalla taksissa Sokoksen kohdalla Yordan äkkäsi: mustat sukat! Unohdimme ostaa ne! Yritin sanoa, että nyt varmaan annetaan olla, ei kukaan näe kapellimestarin sukkien väriä housujen alta muutenkaan. Mutta Yordan ei ollut vakuuttunut. En ollut vielä tarpeeksi kovanahkainen intendentti, jotta olisin pitänyt pintani tilanteessa – ja ajattelin myös, että tehdäänhän esityksestä sentään YLE:n nettivideotallenne.

Muistin, että juuri siinä Manskun kulmalla alakerrassa on Sokoksen sukkaosasto. Konsertin alkuun oli kymmenen minuuttia. Laskelmoin, että ehdin hakea sukat ja Yordan voi jatkaa Musiikkitalolle pukeutumaan. Juoksin ostamaan sukat ja jatkoin juosten koko matkan Sokokselta Musiikkitalolle mustat sukat kourassani, loppumatkan jopa ilman korkokenkiäni (ne hidastivat liikaa). Ojensin sukat Yordanille hänen pukuhuoneensa ovella minuuttia ennen konsertin alkua. ”Kerttu, you are wonderful, I will write about you in my memoirs!” Yordan sanoi. Ehdin vielä pujahtaa katsomoonkin ennen alkuaplodeja. Panin merkille, että sukista ei näkynyt housujen alta pienintäkään kaistaletta.

Pukuepisodi ei päättynyt tähän. Tapahtuman jälkeen lähdin anomaan lentöyhtiöltä korvauksia vaatteista ja kengistä, sillä Yordan ei halunnut lunastaa niitä itselleen edes minkäänlaisella osasummalla. Korvauksen anominen ei ollut ihan yksinkertaista. Ensin lentoyhtiö suostui korvaamaan vain puolet kuluista. Hankinnan kallis hinta ilmeisesti epäilytti. Löysin itseni väsäämästä korulauseisia perusteluita sille, miksi juuri tähän tapahtumaan ehdottomasti tarvittiin Bossia ja Tiger of Swedeniä kapellimestarin päälle. Vetosin videotallenteeseen, Musiikkitalon arvokkaaseen miljööseen ja kiiretilanteeseen. Korvaus saatiin lopulta kokonaan – ehtona se, että kaikki hankinnat lähetettiin postitse lentoyhtiölle. Koska tapaus oli tuotantotiimimme keskuudessa kehkeytynyt kaikessa huvittavuudessaan jo pieneksi jännitysnäytelmäksi, lähetin korvauspäätöksen eteenpäin Aapolle saatesanoilla ”Wuhuu! Jippii! Hallelujaa!” Harmi vain, että kyseinen meili menikin vahingossa vastauksena lentoyhtiöön. Arvokas päätös arvokkaan puvun tarinalle!

Leopold Koželuhin Kustaa Vaasa -ooppera oli HeBo:n historian suurin hanke: lavalla yli sata esiintyjää ja projektin suuruus 350 000 €. Videoteknisessa toteutuksessa käytettiin green screen -tekniikkaa. Kuva: Ruotsin Tsekkikeskus

Kahdeksan vuoden hurja kasvu

Hallinnollisesti toiminta on muuttunut vuodesta 2010 varsin paljon. Aloitin puolipäiväisenä tuottajana, orkesterin ainoana hallintotyöntekijänä (taiteellisen johtajan lisäksi). Orkesterin mapit ja laatikot muuttivat HOAS-kaksiooni. Kun rahoitustilanne hiukan koheni ja huomattiin, että tehtävää on paljon, muuttui pestini kokopäiväiseksi. Alkuvuosina apunani oli työharjoittelijoita, ja vuonna 2014 palkattiin tuottaja. Nyt toimiston normaalivahvuus on kaksi vakituista työntekijää: toiminnanjohtaja ja tuottaja. Kustaa Vaasa -oopperaa tekemässä oli näiden lisäksi projektikohtainen tuotantokoordinaattori ja tuotantoassistentti. Toimistotilojen kehitys on kulkenut HOAS-asunnosta Aapon kellarihuoneen ja tyhjäksi jääneen Marian sairaalan kautta nykyiseen vallilalaiseen toimistokollektiiviin.

Kun aloitin vuonna 2010, vuosibudjetti oli 250 000 €; nyt kahdeksan vuotta myöhemmin se on 800 000 €.

Vuonna 2010 oli jo olemassa Uudenvuoden juhlakonsertin perinne, joka oli kerännyt uskollista yleisöä sen verran, että sillä sai 750 henkeä vetävän Temppeliaukion kirkon täyteen. Tämä perinne siirtyi Musiikkitaloon ja on kerännyt uutta yleisöä sen verran, että se täyttää nykyisin 1700 hengen Konserttisalin.

Vuonna 2011 aloitetut Vanhan musiikin sarja Musiikkitalossa ja Rauman konserttisarja sekä kesällä 2013 aloitettu Janakkalan Barokki ovat antaneet kotimaan omille tuotannoille säännölliset puitteet.

Huippusolistit-konserttisarja sekä sen jatkeena aloitettu oopperasarja, jonka Kustaa Vaasa aloitti, olivat uusia laajennuksia.

Vuonna 2013 kehittelimme HeBo:lle oman kannatusjäsenmallin opiskelemalla ensin angloamerikkalaisten orkestereiden vastaavia malleja. Kannatusjäseniä alkoi liittyä mukaan lupaavalla vauhdilla – nyt heitä on jo yli 50 ja he tuovat toimintaan vuodessa mukavan summan.

Vuonna 2015 Eero Holstilan aloitteesta kehitettiin orkesterille laaja valtuuskunta, joka monipuolisella kokemuksellaan ja osaamisellaan tukee hallituksen ja toimiston työtä.

Paljon on siis tullut uusia elementtejä mukaan. Mutta aina on pysynyt periaate, että tehdään mahdollisimman joustavasti ja ketterästi kaikki, mitä tehdään. Turhat palaverit ja byrokraattiset kiemurat ovat olleet aina minimissään. Uskon ja toivon, että vastaava linja pysyy tulevaisuudessakin.

Mitä näistä vuosista sitten on jäänyt käteen? Opin kokonaisen ammatin, tai oikeastaan muutaman ammatin! HeBo:ssa sain tehdä tuotantoa, markkinointia, hallintojohtamista. Aloitin työn uunituoreena maisterina, ja työkokemusta oli silloin vain muutamista projekteista. HeBo oli siis todellinen ammattitaidon ja elämän korkeakoulu. Kiitän siitä kaikkia hebolaisia ja toivotan kaikkea parasta orkesterille tulevaisuuteen!

Kerttu Piirto

Kirjoittaja oli HeBo:n tuottaja ja toiminnanjohtaja vuosina 2010–2018.