Sonus Borealis, Imatran ihme

Monipuolinen ja korkeatasoinen vanhan musiikin tekeminen ei välttämättä vaadi metropolikokoista väestöpohjaa. Tästä on osoituksena Imatralla lähes 20 vuotta toiminut Sonus Borealis -yhtye.

Yhtye sai alkunsa jouluna 1998, kun nuori kirkkomusiikin opiskelija Johannes Vesterinen kokosi muutamia laulajia ja soittajia esittämään Piae Cantiones -sävelmiä joulukirkkoon. Tämä sujui hyvin, toimintaa päätettiin jatkaa ja kehittää, ja ensimmäinen konsertti pidettiin keväällä 1999.

Minä tulin mukaan seuraavana jouluna, jolloin olin vielä musiikkitieteen ja sinkinsoiton aloittelija. Tuolloin valmisteltiin suuripuitteinen jouluohjelma, jossa Piae Cantiones -sävelmien lisäksi oli Michael Praetoriuksen, Johann Hermann Scheinin ja Giovanni Gabrielin monikuoroisia sävellyksiä.

Monikuoroinen musiikki on säilynyt Sonus Borealiksen ohjelmiston yhtenä tärkeänä elementtinä, joskin harvoin noin suurella kokoonpanolla. Yleensä yhtye tekee 2 ohjelmaa vuodessa kuoron kera, ja useita konsertteja vaihtelevilla 3–10 hengen laulu- ja soitinkokoonpanoilla. Pienkokoonpanon voimin on usein matkustettu Etelä-Karjalaa kauemmas, muun muassa perinteiselle kesäkiertueelle Hämeen upeisiin kirkkoihin. Suurimmillaan yhtye oli joulukuussa 2010, jolloin parikymmentä soittajaa ja toinen mokoma laulajia kokoontui Giovanni Gabrielin joulumusiikin pariin.

Sonus Borealiksen ohjelmisto on varhaisempaa kuin suomalaisilla vanhan musiikin yhtyeillä yleensä. Myöhäisbarokin sijaan pääpaino on 1500–1600-lukujen kirkkomusiikissa, joskin vuosien varrella on esitetty hyvin monenlaista musiikkia keskiaikaisesta Ludus Danielis -mysteerinäytelmästä Vivaldiin ja Händeliin asti. Silloin tällöin on myös piipahdettu nykymusiikin parissa ja esitetty mm. Johannes Vesterisen omia sävellyksiä.

Omille kulttuurisille juurilleen palaaminen on sekä hyödyllistä että hauskaa; näiden juurien merkityksen väheksyminen tai kieltäminen on vähintäänkin naiivia, pahimmillaan vaarallista. Valitettavasti suomalaiset itsekin usein sortuvat olettamaan, ettei täällä ollut merkittävää musiikkia ennen Sibeliusta. Musiikkia kuitenkin oli. Oli tietenkin kuulonvaraista kansanmusiikkia, ja kirkoissa soi gregoriaaninen laulu pitkälle luterilaisen puhdasoppisuuden ajalle asti. Näistä perinteistä syntyivät kansankieliset virret ja niiden kansantoisinnot, joista parhaimpien melodisuutta tai runollisuutta ei kenenkään tulisi väheksyä. Sonus Borealiksessa on useita kansanmusiikin osaajia, ja tämä osaaminen tulee käyttöön suomalaisia ohjelmakokonaisuuksia valmistellessa.

Suurimmissa kaupungeissa moniääninen, jopa monikuoroinen musiikki oli mahdollista yhdistämällä kirkko- ja koulumusiikin toimijat, kaupunginpuhaltajat ja sotilassoittajat. Puhdasoppisuuden ajalla 1600- ja 1700-luvuilla ohjelmisto oli hyvin pitkälle yhteistä muun luterilaisen Pohjois-Euroopan kanssa. Harvoin musiikkia sävellettiin täällä; pääsääntöisesti se tuotiin Itämerta, Pohjolan Mare Nostrumia pitkin Keski-Euroopasta.

Tämän tiedämme lähinnä säilyneistä asiakirjoista. Itse nuotteja on sotien, tulipalojen ja muiden tuhoavien voimien jäljiltä säilynyt vähän. Edustavin säilynyt moniäänisen musiikin kokoelma ovat Porin triviaalikoulujen nuottikirjat, joiden musiikki on ollut Sonus Borealiksen ohjelmistossa vuodesta 2005 lähtien. Yhtyeen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levy ilmestyi vuonna 2008, ja sisältää 19 sävellystä tästä kokoelmasta. Nuottikirjoihin sisältyy myös toistaiseksi levyttämätön Melchior Vulpiuksen Matteus-passio, jota esitettiin Suomessa liturgisena passiona yli sadan vuoden ajan sekä suomeksi että ruotsiksi käännettynä. Imatralla ja lähiseudulla tämä passio on kuultu konserttiesityksenä jo useana vuonna pääsiäisen alla.

Itse ajattelen, että vanha musiikki on onnistunut Imatralla oikeastaan pitkälti samoilla tavoin kuin puhdasoppisuuden ajan Suomessa – aineelliset puitteet ovat onneksi paremmat ja vakaammat! Sonus Borealikseen on koottu taitavia harrastajia ja erilaisia ammattilaisia; laulajisto on pitkälti imatralainen, mutta soittajisto kerääntyy laajemmaltakin alueelta, ja monet soittajista ovat multi-instrumentalisteja. Ilman sukupolvien pitkäjänteistä opetus- ja sivistystyötä ja harrastuneisuutta ei tarvittavaa osaamista ole, eikä osaaminen säily tai kehity. Tarvitaan myös kekseliäs, taitava ja ahkera johtaja, joka kokoaa nämä voimat kärsivällisesti yhteen vuodesta toiseen. Vielä tarvitaan hyvä ja lämmin yhteishenki ja yhteinen tavoite.

Imatralla vanhaa musiikkia ei ”tuoda maakuntiin” ylhäältä päin alentuen. Sonus Borealis lähti kasvamaan paikallisesta maaperästä, Imatran vahvasta kuoro- ja kirkkomusiikkiperinteestä, ja elää edelleen imatralaisten kiinnostuksen voimasta. Se alkoi kuitenkin nopeasti vetää puoleensa vanhan musiikin taitajia muualta Suomesta, ja he tuovat yhtyeeseen omat ideansa ja osaamisensa, jota ilman Sonus Borealis ei olisi sitä mitä olisi.

Vanha musiikki on luonteeltaan yhteisöllistä pikemmin kuin solistista tai kilpailevaa. Minulle Sonus Borealis tarjosi ensimmäisen mahdollisuuden tehdä vanhaa musiikkia pitkäjänteisesti yhdessä muiden innostuneiden kanssa, ja päästä jakamaan omia ja muiden tekemiä löytöjä. Yli 15 vuoden ajan olen saanut Imatralta myös uskoa siihen, että vanha musiikki koskettaa kaikkia, eikä sen tarvitse jäädä pienen vähemmistön harrastukseksi. Tätä kirjoittaessani se sai minut myös pohtimaan sitä, miten kulttuurin on elääkseen ja kukoistaakseen oltava sekä syvästi paikallista että ulkopuoliselle avointa.

Jaakko Saarinen