Passioputken päässä näkyy pääsiäisaamun valo – erään viulistin pääsiäiskertomus

Viikko sitten se alkoi, henkilökohtainen passioputkeni. Se tarkoittaa päivittäin tuntikausien pultissa istumista eri kirkoissa passioiden äärellä. Tänä viikonloppuna Ensemble Nylandia, äskettäin Svamulin tunnustuspalkinnon saanut Orpheus’ Muses sekä huikea solistikaarti tuovat harvoin esitetyn Alessandro Stradellan Johannes Kastaja -oratorion Helsingin Olaus Petrin kirkkoon ja Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon Matias Häkkisen johdolla. Kaikkien tuntema käsite ”Suomen Laulun Matteus-passio” kiirastorstaina jää minulta tänä vuonna väliin päällekkäisyyksien takia, mutta onneksi saan esittää tuon minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeän passion Fibon ja Cantores Minoresin kanssa tänä sesonkina jopa kaksi kertaa.

Tänä vuonna lievää varaslähtöä omiin pääsiäisperinteisiini ottivat Helsingin urkupäivien kantaattimessu viime lauantaina ja J.S.Bachin 333-vuotissyntymäpäiväjuhla keskiviikkona, jolloin barokkiorkesteri Storia ja Suomen Kanttorikuoro solisteineen esittivät Seppo Murron johdolla yhden maailman parhaimmista biiseistä, Bachin h-mollimessun, Helsingin tuomiokirkossa. Eilen iltana päästiin jo passion makuun, kun Suomalainen barokkiorkesteri, Tapiolan kamarikuoro ja solistit esittivät Bachin superhitin Johannes-passion Espoon tuomiokirkossa Hannu Norjasen johdolla. Tässä esityksessä kuulimme Suomessa harvinaiset viola d’amoretkin.

Vanha musiikki täytti kotini huoneet jo lapsuudessa perheemme musisoidessa yhdessä. Ylen ykköstä luukutettiin parhaimmillaan useammasta radiosta yhtäaikaa isän työhuoneen mattaisesta äänentoistosta keittiön aparaatin diskanttiseen raikuun. Opiskeluaikoina minulle muodostui tapa käydä kuuntelemmassa perinteinen pääsiäiskonsertti Turun tuomiokirkossa, ja melko usein ohjelmassa oli Bachin Matteus-passio. Teoksesta muotoutui jonkinlainen edelleen jatkuva henkilökohtainen matka teoksen tekstin, Bachin huikean draamantajun ja musiikkinsa ihmeellisen cinemaattisuuden kautta omaan kokemusmaailmaani. Eräänä kevättalvena läheiseni kuolema teki tuosta kuvitteellisesta tuskasta todellista.

Minkälaista vanhan musiikin freelancerin arki ihan oikeasti on?

Kun kuutisen vuotta sitten hakeuduin opiskelemaan barokkiviulunsoittoa kymmenen vuoden ”normaalin” orkesterimuusikkouden jälkeen en ajatellut juurikaan keikkamahdollisuuksia, vaan halusin oppia historiallisia esityskäytäntöjä ja yksinkertaisesti soittaa hyvää musiikkia. Matalassa vireessä, barokkijousella ja suolikielillä hyristellessä moni asia tuntui nopeasti mielekkäämmältä – jotenkin selittämättömällä tavalla oikeammalta. Luulen, että moni kollega pystyy jollain tavalla tähän ajatukseen samaistumaan.

Tuo tekstin alun keikkaluettelo on melko tavanomaista barokkiviulistin supersesonkina numero yksi, eli pääsiäisenä. Toinen vastaavanlainen meillä on jouluna. Kalenterin kirkkopyhiä tutkiessa voikin arvailla loput ruuhkapäivät. Mutta ns. normaalina arkena ei välttämättä ole sitten yhtään mitään töitä. Joskus voi mennä viikkoja ilman rahakeikkoja, ja välillä voi täytyy levittää sille näkkileivän reiättömälle puolelle.

Se on aivan totta, että freelancerin jokainen päivä on erilainen. Soitan barokkiviulun ohella edelleen ”modernia” viulua, ja onkin aivan valtavan hienoa kun on monia yhteistyökumppaneita ja orkestereja, joiden kanssa saan soittaa hyvin erityylistä musiikkia. Esimerkiksi kollaboraatio avant-rock -yhtye The Gentleman Losersin kanssa on ollut taiteellisesti mielenkiintoista, laajentanut musiikillisia käsityksiäni ja inspiroinut minua myös oman musiikin tekemiseen.

Yksi ero freelance-töitä tekevällä viulistilla ja barokkiviulistilla on siinä, että modernilla viulistilla on mahdollisuus saada pidempiä työsopimuksia ja kiinnityksiä kuukausipalkkaisista orkestereista. Suomessa yksikään barokkiorkesteri ei pysty maksamaan soittajilleen kuukausipalkkaa.

Friikku on aina töissä, täytyy olla kärppänä valmiina keikalle ja osata sumplia aikatauluja. Se vaatii tietynlaista ihmistyyppiä, ja toistaiseksi sellainen elämäntapa sopii minulle. Yhtäällä nautin valtavasti siitä, että elämässäni on vaihtelevuutta eikä kahlitsevia sidonnaisuuksia mutta toisaalla joskus harmittaa, ettei sen näkkärin päällä ole juustoa.

Tällä hetkellä yksi suurimmista työllistäjistäni on Suomalainen barokkiorkesteri, jonka jäsenyys tuo minulle kauaskatsoisempaa kalenterin täyttöä ja samalla erittäin kiinnostavia ohjelmistoja, jotka haastavat ammattitaitoani hienojen kollegojen kanssa.

Toinen tärkeä ammatillinen elementti on Ensemble Nylandia, jonka hallituksen puheenjohtajana aloitin kuukausi sitten. Tässä orkesterissa minulla on ollut suuri ilo saada kehittyä muusikkona erinomaisessa ohjauksessa hyvien ystävien ja kollegojen kanssa. Onkin mukavaa nyt nauttia myös tästä uudesta luottamustoimesta ja olla menossa mukana toimistonkin puolella.

Kuten tänäkin vuonna, suurin osa kollegoistani päättää passiokauden pitkänäperjantaina, ja perinteisesti sitä olemme myös yhdessä juhlistaneet. Ehkä passioputken päässä näkyykin valomerkki.

Kaisa Ruotsalainen

Kirjoittaja on barokkiviulisti.