Nokkahuilun renessanssi

Nokkahuilu elää maineenpalautuksen aikaa! Nokkahuilisti Sini Vahervuo halusi Pienellä nokkahuilukirjallaan oikoa soittimeen liittyviä väärinkäsityksiä, antaa parhaat mahdolliset eväät nokkahuilun innostavaan käyttöön koulusoittimena sekä rohkaista aikuisharrastajia.

Aloitin nokkahuilunsoiton 6-vuotiaana Espoon Musiikkiopistossa Petra Aminoffin oppilaana. Soittimen ääni lumosi alusta alkaen, ja kuin huomaamatta soittoharrastuksesta tuli ammatti. Mukavampia nokkismuistoja lapsuudesta olivat Karjaan vanhan musiikin leirit (nyk. Hartolan) ja soolotehtävät Tapiolan kuorossa. Mieleeni painui myös opettajani kollegoidensa Pekka Silénin ja Janek Öllerin kanssa organisoima 40 alttonokkahuilunsoittajan kaanon syntetisaattorin kanssa. Olen usein haaveillut sen toteuttamisesta itse, ja tilaisuus tuli, kun Aira-Maria Lehtipuu pyysi minua järjestämään Tampereen Café Barockiin “nokkahuiluspektaakkelin” yhtyeeni Q Consortin ja tamperelaisten nokkahuilistien kanssa 19.3.2019 Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä.

Tamperelaisten kollegojeni Timo Saarisen ja Sari Ulvénin kanssa lavalle kokoamamme eri sukupolvien amatöörit ja ammattilaiset yhdessä musiikkiopistojen lapsioppilaiden kanssa tarjosivat yleisölle reilun tunnin renessanssista inspiroitunutta musiikkia. Illan vetonaulana toimi ammattilaisnokkahuilisteista koostuva yhtyeemme Q Consort, jolla on käytössään Adrian Brownin 13 renessanssinokkahuilun kokonaisuus. Suurin soittimistamme on kaksimetrinen kontrabassonokkahuilu. Mukana oli myös aikuisten nokkahuilistien yhtye Tibia inspirata omalla numerollaan. Nuoret harrastajat saivatkin konsertissa nähdä koko kehityskaaren pienestä soittajasta isoksi eli kuinka isoja nokkahuiluja voi soittaa kun kädet vain ensin kasvavat, ja miten nokkahuilunsoitto voi jatkua myös aikuisena harrastuksena tai ammattina.

Nokkahuilun superpäivä

Suunnittelin illan ohjelman renessanssi- ja nykymusiikkipainotteiseksi. Konsertin aloitti Sari Ulvénin johdolla pienten nokkahuilistien laulamana ja soittamana hurja renessanssi-virelai “Näin miten tanssii harmaa hukka” (J’ai vu le loup) Alina Järvelän folkhenkisenä-sovituksena, jossa nokkahuiluja säesti myös sähköbasso. Se sieppasi sopraanonokkahuilukuoron “haamuäänet” mukanaan – edellä mainittua kombinaatiota suosittelen lämpimästi koulujen musiikin tunnille. Q Consort soitti mm. Anthony Holbornen iki-ihania renessanssitansseja sekä maistiaisen upouudesta Gustav Nyströmin sarjasta, jota työstämme parhaillaan.

Massiivisin illan numeroista oli Clemens non Papan ns. ympyräkaanoniin (Sanctus) perustuva, hollantilaisen Kees Boeken 40 alttonokkahuilisteille säveltämä superkaanon A Little History of Mankind syntetisaattorin kanssa. Oli upea kokemus johtaa tämä hypnoottinen teos, joka alkaa vaatimattomasti viiden hengen kaanonista ja paisuu vähitellen valtavaksi massaksi.

Yleisö ja varsinkin soittajat kaipaavat lisää tällaisia eri sukupolvien ja toisaalta harrastajien ja ammattilaisten kohtaamisia. Tällaisilla tapahtumilla myös innostamme nuoria jatkamaan soittoharrastuksen parissa aikuisina. Aikuiset harrastajat jäävät toistaiseksi helposti yksin, sillä Suomeen ei vielä ole syntynyt samanlaista laajaa yhteisöllistä nokkahuiluharrastajien kulttuuria kuin esimerkiksi Saksaan tai Iso-Britanniaan. Kesäisin nokkahuilun soittoa voi harrastaa joillakin musiikkileireillä, kuten Hartolassa, jossa opetan ensi kesänä, ja uusimpana tulokkaana Kälviän barokkileirillä. Syksyllä puolestaan ohjaan ensi kertaa Helsingin aikuisopistolla kaksi aikuisten nokkahuilun alkeiskurssia. Kurssin oppimateriaalina käytän viime syksynä julkaistua kirjaani Pieni nokkahuilukirja – nokkisalkeet kaikenikäisille.

Pieni nokkahuilukirja – tämänpäivän nokkispedagogiikkaa

Nokkahuilun rinnalle koulusoittimena on 2000-luvulla noussut ukulele. Aviador Kustannus julkaisi 2017 Suuren ukulelekirjan, ja Pieni nokkahuilukirja – nokkisalkeet kaikenikäisille syntyi ikään kuin jatko-osana sille, kun kustantaja Vesa Tompuri kuuli ukuleletaiteilija Jarmo Julkusen konsertoivan kanssani yhdessä cembalistimieheni Matias Häkkisen kanssa. Vesa innostui soittotyylistämme sekä soitinten yhteissoinnista ja ehdotti kirjaideaa.

Kirjan tavoitteeksi nousi kertoa soittimesta positiivisessa ja totuudellisessa valossa. Nokkahuilun “maineenpalautus” kun ei onnistu koulutraumoja kertaamalla vaan opettamalla, kuinka niitä ei vastaisuudessa synny. Tähän kirja tarjoaakin mahdollisuuden opettamalla alusta asti miten soittimesta saa kauniin äänen, kertoen mielenkiintoisia tarinoita sen lähes tuhatvuotisesta historiasta ja lähestyen näitä taustoja musiikin kautta. Pääosin hauskoista kissoista koostuva kuvitus, josta vastasi Minna Mäkipää, miellyttää niin isojen kuin pienimpienkin soittajien silmää. Suunnittelin kirjan ohjelmiston niin, että se sopii myös erinomaisesti yhden tai useamman nokkahuilistin sekä ukulelensoittajien yhteissoittomateriaaliksi.

Nokkahuilu voi olla kaikenikäisille mitä mainioin harrastussoitin. Siitä saa helposti äänen, ja eteneminen on nopeaa perusasiat oivallettua. Ei ihmekään, että nokkahuilu on ollut suosittu harrastajien keskuudessa jo barokin aikaan. Oikean kokoinen nokkahuilu löytyy jokaiselle aikuiselle ja lapselle.

Vuosien varrella opettamieni aikuisten lähtökohdat soittoharrastukseen ovat olleet hyvin vaihtelevia. Tämän kokemuksen vuoksi ennen varsinaisia musiikkikappaleita kirjassa lähdetään liikkeelle musiikin hahmottamisesta sykkeen ja hengitysharjoitusten avulla. Varsinkin aikuisopiskelijat ovat kiitelleet selkeitä ohjeita. Kaikille ei sovi sama soittotekniikka, mutta jokaiselle on löydettävissä parhaiten sopiva soittotekniikka. Pitkälle edenneet muusikot käyttävät usein moniakin eri tekniikoita sekaisin ja tilanteen mukaan. Myös harrastajan olisi suotavaa käydä soittotunneilla tarkistamassa, että omalle keholle ergonominen soittoasento on löytynyt.

Kirja on tarkoitettu paitsi luokanopettajien ja oppilaiden materiaaliksi peruskouluun myös itseopiskeluun tai musiikkiopistoihin opettajan ohjauksessa käytettäväksi. Kirjan ohjelmistoksi valikoin erityisesti suomalaisia kansanlauluja ja vanhaa musiikkia. Musiikinopettaja ja vanhaan musiikkiin erikoistunut sopraano Titta Lampela auttoi saamaan kirjasta kätevän oppaan nimenomaan koulukäyttöön sopivaksi sekä kiireisen opettajan että pienen oppijan näkökulmasta. Musiikkiopistoissa opettaville kollegoilleni halusin tarjota joustavan metodin nokkahuiluoppilaan ensimmäisille vuosille hyvin sovitetulla ja laajalla ohjelmistolla nykymusiikkia unohtamatta.

Halusin oppimateriaaliksi valitsemieni sävellysten yhteydessä kertoa myös vanhan musiikin esityskäytännöistä sekä kappaleiden ja säveltäjien historiasta. Mukana on erilaisia tietopaketteja mm. barokkitanssisarjasta. Näin laajasti tyyliseikoista ja musiikin historiasta kertovaa, alkeista lähtevää teosta en ole ennen nähnyt millään kielellä. Suomeksi ei ylipäätään ole kirjoitettu vanhasta musiikista yleistajuisesti kovinkaan paljoa.

Nokkahuilun maineenpalautus

Vanhan musiikin esityskäytännöillä on läheinen yhteys kansanmusiikkiin, jota jo perinteisesti on hyödynnetty suomalaisessa koulujen musiikinopetuksessa. Vanhan musiikin ja kansanmusiikin yhdistäminen on myös Suomessa suuresti vaikuttaneen musiikkikasvatusideologia Orff-pedagogiikan taustaidea.

Nokkahuilun päätyminen Suomessa koulusoittimeksi sen sijaan on Orff-pedagogiikkaan liittyvä väärinkäsitys, jota nokkahuilistit 1950-luvulta asti ovat yrittäneet korjata: Carl Orff tarkoitti soittimen käytettäväksi koulujen musiikinopetuksessa vain pienryhmissä kuten historiallisestikin nokkahuiluja on käytetty, ei siis koko luokan soitettavaksi, eikä varsinkaan unisonossa. Nokkahuilun ei myöskään pitänyt korvata varsinaisia Orff-soittimia kuten laattasoittimia ja rytmisoittimia. Kokosimme Pieneen nokkahuilukirjaan Titan kanssa opettajan vinkkipankin, jossa kerromme parhaat niksit miellyttävään ryhmäopetustilanteeseen nokkahuilujen kanssa. Teimme myös luokkahuoneeseen sopivia sovituksia, joissa voi käyttää mukana esim. kannelta, sähköbassoa, laatta- ja lyömäsoittimia. Sormitusotteiden opettelu aloitetaan pentatonisesta sävelmaailmasta laajentaen diatoniseen (primo tonon kautta) ja lopulta kromaattiseen (musica fictan kautta).

Kymmenenvuotisjuhlavuottaan viettävän Suomen nokkahuiluseuran lokakuussa 2018 järjestämä vuosittainen Nokkahuilupäivä sai hyvää näkyvyyttä. Kirjanikin onnistui tulemaan painosta juuri tapahtuman alla, ja nokkahuilistit ja nokkahuiluharrastajat ottivat sen innoissaan vastaan. Kun Helsingin Sanomien Mari Koppinen vielä kirjoitti Pienen nokkahuilukirjan tiimoilta huikean suuren, nokkahuilupiirejä ilahduttaneen artikkelin, tuntuu siltä, että nokkahuilu elää todellakin uutta nousua!

Sini Vahervuo

Kirjoittaja on nokkahuilisti, joka vaikuttaa mm. Q Consortissa ja Ensemble Nylandiassa, Tampereen Musiikkiakatemiassa ja Käpylän musiikkiopistossa sekä Suomen nokkahuiluseurassa ja Café Barockissa.

www.sinivahervuo.com