Moniäänistä

Vanhassa musiikissa suuri äänimassa ei koskaan ole ollut tavoite. Kun kokoonpanot ovat pieniä ja instrumentit herkkäsointisia, ei tarvita hierarkisia rakenteita, joita massiiviset musiikin muodot usein edellyttävät. Kapellimestarin tai solistin käsitettä ei vielä ole syntynyt romanttisessa ja nykyisessä mielessä. Barokin ja sitä edeltävän ajan kokoonpanot perustuvat demokraattiselle musisoinnille. Ehkä paras esimerkki siitä on kontrapunktinen moniäänisyys, polyfonia, joka on leimannut musiikkia aina keskiaikaisista moteteista Bachiin.

Polyfonisesti soittava tai laulava ryhmä on kuin tasa-arvoisen yhteisön kuva: ei ole melodialinjaa, jota muut palvelevat, vaan jokainen ääni on täysivaltainen. Se tuo tunteen, että voin vaikuttaa ja että valinnoillani on merkitystä. Voin tuntea, että stemmani on itselleni melodia. Ääneni on tärkeä, koska se koskettaa toisia ääni ja synnyttää jatkuvasti merkityksellisiä tilanteita.

Palestrinan laulamisen tai gambaconsortissa soittamisen jälkeen päällimmäiseksi jää kuitenkin yhteyden hurmio: oman stemmani kautta sulaudun kokonaisuuteen, joka on enemmän kuin osiensa summa eikä palaudu johtavaan melodiaan tai solistiin. Polyfonian demokratia sekä kannustaa minua yksilönä että vahvistaa tunnettani yhteisöstä. Koska olen itsenäinen, minun kannattaa vuorovaikuttaa; koska stemmani on tasavertainen, minun kannattaa kohdata toiset, imeä heiltä vaikutteita ja syöttää heille omaa energiaani. En säestä, en täydennä harmonioita, vaan luon uutta yhdessä. Sitä on yhteismusisointi.

Suomen vanhan musiikin liiton tarkoituksena on toimia yhteisenä alustana maamme vanhan musiikin kentälle. Svamulin verkkosivut ovat kohtaamispaikka, joka pyrkii lujittamaan yhteisöä, laajentamaan sitä sekä antamaan mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan. Jokainen on tärkeä; vanhan musiikin yhteisö on moniääninen ja polyfonisesti soiva kokonaisuus.

Auli Särkiö

Kirjoittaja on helsinkiläinen musiikkitoimittaja, harrastajagambisti ja -laulaja sekä Svamulin verkkosivujen sisältövastaava.