Mesenaatteja metsästämässä

Taide ja raha, kas siinäpä hankala yhdistelmä. Vanhan musiikin soittaminen kun on huonosti tehostukseen taipuvaa hidasta käsityötä, aikaa vaativaa mielen työtä. Ja jos orkesteri ei ole valtion tuen piirissä, vaatii toiminta ainaista luovuutta myös rahoituspuolella. Tämän syksyn HeBolainen keksintö oli joukkorahoituskampanja. Siis nettikampanja, jonka puitteissa yksityiset ihmiset antavat rahaa taidetoimijalle ja saavat kiitokseksi pientä, ainutlaatuista extraa – niin sanotun vastikkeen.

Suomalainen yleisö on tottunut siihen, että valtio maksaa, eikä kulttuurista tarvitse maksaa täyttä hintaa. Helsingin Barokkiorkesterin kohdallahan näin ei ole – kansainvälisesti merkittävää toimintaa ylläpidetään ja kehitetään konserttipalkkioiden, lipputulojen ja kohdeapurahojen varassa. Ilmeisesti tämä ymmärrettiin, sillä kampanja onnistui hyvin: oli ilahduttavaa huomata, että orkesterilla on paljon ystäviä, joista yli sata osallistui kampanjaan omilla rahoillaan keräten kokoon yli 4600:n euron potin.

Mutta aivan alussa oli vain idea joukkorahoituksesta. Se lähti liikeelle, kun HeBo pääsi mukaan Taiteen yhteisörahoitusohjelmaan. Siihen kuului mesenaatti.me -sivuston koulutus, jossa opeteltiin kädestä pitäen kampanjan suunnittelua ja toteutusta. Rahankeräyksen kohteeksi valikoitui Bachin kaksoiscembalokonserttojen levytys ja kiertue – selkeä rahoituskohde, josta ihmiset oli helppo saada innostumaan.

Nimikirjoituksin varustettu levy vai HeBo-sukkahousut? Siinäpä kysymys suunnitellessamme vastikkeita, joita jakaisimme rahoittajille kiitokseksi näiden panostuksesta. Yleisön asemaan asettuminen ja heidän tarpeidensa pohtiminen on tuttua jokaiselle musiikin tuottajalle. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että meitä mesenoivat musiikista innostuneet ihmiset, joille musiikki on tärkeintä. Niinpä vastikkeiksi valikoituivat levyt ja VIP-konserttiliput glögeineen ja ohjelmaesittelyineen. Lisäksi otimme mukaan edullisen kangaskassivastikkeen kannatuksen vuoksi mukana oleville tuttaville ja niille, joiden levyhyllyä HeBon äänitteet jo koristavat. Sitten vain kampanjoimaan!

Mitään ei kampanjassa todellakaan tapahdu, ellei itse ole aktiivinen. Jotta nollat eivät jää pyörimään tauluun, on ensimmäisten päivien elämöinti ensiarvoisen tärkeää. Tärkein työväline oli Facebook: tykkäysten määrä korreloi suoraan siihen, kuinka paljon vastikeita ostettiin. Aivan siihen postaustahtiin, jota meille koulutuksessa suositeltiin, emme kuitenkaan kyenneet. Orkesterilla oli muutakin tärkeää meneillään, kuten aina, ja FB-feedin tukkiminen pelkän mesenaatti-kampanjan mainoksilla yli kuukaudeksi tuntui hölmöltä. Niinpä toteutimme kampanjan klassisen tyylikkäällä otteella, ilmoitellen tasaisin väliajoin uusista saavutetuista etapeista ja esittelemällä vastikkeita seuraajillemme somessa. Itse pommitimme myös sukulais- ja tuttavapiiriämme erilaisin viestein ja koetimme rohkaista muusikoita jakamaan postauksia omilla Facebook-sivuillaan. Etukäteen oli vaikea arvioida edes sitä, saammeko liikkeelle ketään muuta kuin omat mummot ja kummit. Mutta halleluja: kampanjan päättyessä koossa oli kuin olikin minimitavoitteksemme asettamamme 4000€, ja ylikin.

Suuritöisin vaihe kampanjassa oli sen suunnittelu, sopivien vastikkeiden miettiminen ja sivun pystyttäminen. Eikä kampanja meidän osaltamme tietenkään päättynyt sen viimeiseen päivään – vielä on postitettava kaikki materiaaliset vastikkeet mesenaateillemme sekä järjestettävä immateriaalista sisältöä sitä ostaneille. Kaiken kaikkiaan kampanja kuitenkin ehdottomasti kannatti. Ehkä hiukan yllätyimmekin siitä, että saimme kuin saimmekin minimitavoitteen täyteen orkesterin ulkopuolisten rahoittajien voimin. Se oli hieno asia ja rohkaisee muitakin taidetoimijoita kokeilemaan yksityisrahoitusta. Ehkäpä sinunkin hyvän mielen joululahjasi löytyvät mesenaatti.me –sivustolta – monia kiinnostavia kampanjoita on meneillään tälläkin hetkellä!

Sanna Valkiala

Kirjoittaja on Helsingin Barokkiorkesterin tuottaja.