Keskiajan musiikissa instrumentalistikin laulaa

Cembalisti Anna-Maaria Oramo on clavisimbalumin hankittuaan perehtynyt intensiivisesti keskiajan ja renessanssin musiikkiin.

Kiinnostukseni ja rakkauteni keskiajan ja renessanssin musiikkiin on syntynyt jo aivan cembalistin taipaleeni alkuaikoina, kun imin itseeni vanhaa musiikkia ja kuuntelin kaiken mitä vain sain käsiini. Tuolloin, 1990-luvulla, sain kuulla lähinnä renessanssimusiikkia vokaaliensemblen esittämänä ja ajattelin vähän surullisena, että soittajana en pääse varsinaisesti tätä musiikkia ikinä tekemään. Minulle oli syntynyt sellainen käsitys, että renessanssimusiikki on enimmäkseen laulettua kirkkopolyfoniaa. Kuinka väärässä onneksi olinkaan! Sittemmin olen ymmärtänyt, kuinka paljon eri tyyppistä musiikkia on laidasta laitaan ennen 1600-luvun alkua ja kuinka ihanasti soittimet pääsevät tähän kaikkeen mukaan. Polyfoniassakin instrumenteilla voidaan korvata ja kaksintaa laulettuja stemmoja, ja varsinaista instrumenteille sävellettyä musiikkia löytyy jo niinkin varhain kun 1300-luvulta (Codex Robertsbridge).

Olen saanut koulutukseni vanhassa musiikissa cembalistina, oikeastaan täysin barokkia opiskellen ja esittäen (myös urkujensoiton ja laulun opintoja tosin löytyy). Muusikkouteni varsin mieluisia ydintehtäviä onkin continuosoitto barokkiensemblessä tai 1600–1700-luvun soolocembaloteosten esittäminen. Varsinainen sysäys suuntautua yhä enemmän keskiajan ja renessanssin musiikkiin lähti Sastamala Gregorianasta, jossa olen toiminut esiintyjänä, mestarikurssin korrepetiittorina ja opettajana vuodesta 2002 ja toimin yhä. Festivaalilla olen tänä aikana saanut todistaa todella korkeatasoisia esityksiä keskiaikaista ja renessanssimusiikkia, myös mukana musisoiden, ja rakkauteni on vain voimistunut. Halusin kiihkeästi päästä täysillä mukaan näihin bileisiin.

Niinpä, festivaalilla syntyneiden kontaktien ansiosta, tilasin Wihurin rahaston ja Huhtikuu-säätiön avustuksella itselleni keskiaikaisen cembalon, nk. clavisimbalumin, jonka on rakentanut berliiniläinen Andreas Hermert (2013). Mekaniikka perustuu Arnault de Zwollen kuvaukseen vuodelta 1400, mutta itse soittimen esikuvat ovat peräisin maalaustaiteesta, eli soittimen kehittämistä on ohjannut ikonografinen tutkimus. Lisäksi käytettävissäni ovat olleet mieheni Roman Chladan renessanssicembalo ja organetto, joiden kanssa olen pystynyt työskentelemään lähinnä Wienissä oleskellessamme. Hynttyyt yhteen laitettuamme perheessämme onkin tällä hetkellä meidän itsemme ja kahden tyttären lisäksi peräti seitsemän ihanaa (varhaisten esikuvien mukaan rakennettua) kosketinsoitinta: organetto (n. 1400), keskiaikainen cembalo (n. 1400), renessanssicembalo (n. 1520), italialaistyyppinen virginaali (n. 1600), sidottu klavikordi (n. 1500), italialaistyyppinen yksisormioinen  (1788) ja ranskalainen kaksisormioinen cembalo (1765).

Olen siis siirtynyt varhaisen musiikin kuuntelijasta sen esittäjäksi. Mielenkiintoinen ja haasteellinen tie, sillä esittämiskäytännöistä on huomattavasti vähemmän tietoa kuin barokin musiikissa. Toisaalta juuri se on tämän musiikin esittämisen suola, että puuttuu ikään kuin kirjallinen aikalaisauktoriteetti, joka jossain määrin määrittelee tyylikysymyksiä. On pakko mennä syvälle itse musiikkiin, sävellystekniikkaan, soittimeen ja tekstin merkityksiin, astua runoilijan ja säveltäjän saappaisiin, ottaa kantaa ja kuunnella intuitiotaan: peilata jatkuvasti käytettävissä olevaa niukkaa tietoa siihen, mikä tuntuu ja kuulostaa hyvältä, mikä puhuttelee itseä ja yleisöä, missä voi ottaa enemmän vapauksia ja missä ei.

Esimerkiksi silloin, kun saatavilla on pelkkä yksiääninen melodia tai sen pätkä ja 1000 vuotta vanha teksti, ollaan aivan paljaalla maalla. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin selvittää materiaalin syntyolosuhteita ja ehkä kurkistaa muuhun traditioon, mutta ennen kaikkea mennä syvemmälle itse tekstiin ja melodian jokaiseen käänteeseen. Minua kiehtookin suuresti se, että tässä musiikissa sävellyksen muodon, polyfonian ym. ohella esittäjän varsinainen, todellinen auktoriteetti on itse laulaminen ja ihmisääni. Kaikki renessanssin tai keskiaikaisessa musiikissa joko on laulettua, koristelee laulua tai jäljittelee laulua, ja tämä heijastuu väistämättä myös soittotapoihin. Olen jopa kirjoittanut aiheesta taiteellisen tohtorintutkintoni kirjallisen työn, tosin painopiste barokkimusiikkissa ( https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235097). Pidän myös siitä, että esittäminen ei ole sidottu tarkasti tiettyihin instrumentteihin – voidaan käyttää sitä, mikä kulloinkin on saatavilla. Toki parasta musisointi on silloin, kun käytettävissä on ajan mukaiset soittimet.

Sopraano Tuuli Lindebergin kanssa työstämme tällä hetkellä keskiaikaista ja varhaisrenessanssin musiikkia useammankin ohjelman saralla. Seuraavaksi vuorossa ovat Secretz regretz -konsertti Janakkalan barokissa ja Le jardin florissant BRQ Vantaa -festivaalilla. Ensimmäinen ohjelma käsittelee naisen suhdetta kohtaloon ja rakkauteen, jälkimmäinen muinaisranskalaisen Ruusuromaanin tarinaa.

Helsingin barokkiorkesterin festivaali Janakkalan barokki on lämminhenkisyydellään voittanut sydämeni, ja kauniiseen Pyhän Laurin kirkkoon on aina mukavaa tulla tekemään musiikkia. Varhainen musiikki ansaitsee arvoisensa esityspaikan, ja tämä kirkko on juuri sellainen. Olen esittänyt renessanssimusiikkia Janakkalan barokissa viimeksi kesällä 2016 johtaen Helsingin barokkiorkesterin yhtyeen Susanne un jour -konsertin. Yleisön runsaslukuisuus ja innostunut vastaanotto kosketti esiintyjää. Kesällä 2017 vietin kirkossa monia hienoja hetkiä, kun levytimme ja esitimme Helsingin barokkiorkesterin kanssa siellä J.S. Bachin cembalokonserttoja.

Anna-Maaria Oramo

Kirjoittaja on suomalainen cembalisti ja musiikin tohtori. Hän nauttii vuonna 2018–19 Valtion taiteilija-apurahaa, jonka puitteissa hän syventyy esittämään renessanssi- ja keskiaikaista musiikkia yksin ja erilaisten kokoonpanojen kanssa.

Janakkalan barokki 29.6.–1.7.2018
janakkalanbarokki.fi