Kamarikemiallinen reaktio – barokkiliideri sinfoniaorkestereiden edessä

Viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch on jo useiden vuosien ajan vieraillut suomalaisten sinfoniaorkestereiden edessä tarjoten näille sukelluksia barokkimusiikin esityskäytäntöihin. Kyse on liidaamisesta, jota Suomessa harrastavat jo monet orkesterit, etunenässä kamari- ja barokkiorkesterit. Liidaaja sekä johtaa orkesteria omalla soitollaan ja kehollaan että soittaa teoksen solistina. Liidatessaan barokkiohjelmistoa Kaakinen-Pilch on tuonut monille sinfoniaorkestereille arvokkaita kokemuksia vanhan musiikin tekemisestä käytännössä. Kyse on kuitenkin aina yhteistyöstä, eikä soivaa lopputulosta voi ennakoida.

”Kun minun sukupolveni opiskeli, vanha musiikki ei passioita, Bachin sarjoja ja ehkä Vivaldin Vuodenaikoja lukuunottamatta kuulunut sinfoniaorkestereiden ohjelmistoon, mutta nykyään jokaisen itseäänkunnioittavan sinfoniaorkesterin kaudella on ainakin yksi vanhan musiikin osaajan vierailu. Lisäksi periodityylisten soittimien käyttäminen aikakauden teoksissa alkaa olla jo lähes normi: vanhantyylisiä vaskia ja timpaneita sekä puisia huiluja käytetään jo monessa suomalaisessa sinfoniaorkesterissa, ja barokkijousiakin löytyy useammalta orkesterilta.

Minulla on itselläni vankka orkesterimuusikon koulutus ja kokemus. Tiedän, että orkesterin eteen astuu lähes joka viikko uusi henkilö luotsaamaan sitä johonkin uuteen satamaan. Onko todella tarkoitus, että jokainen luotsi ”oman” viikkonsa aikana jotenkin oleellisesti muuttaisi orkesterin soittoa? Mielestäni kyse on kamarimusiikillisesta tapahtumasta, jossa lopputulos on täysin ennalta arvaamattomissa. Se, mitä yhdessä löydämme, mitä luomme noiden muutamien päivien aikana on kemiallinen reaktio. Kuinka paljon minä voin tulokseen vaikuttaa on edelleen minulle tuntematon määre.

Mennessäni soittamaan uuden orkesterin kanssa pyrin luomaan viikon aikana jonkinlaisen uuden, yhteisen soivan tavoitteen, jonka sitten tuomme konsertissa kuuluville. Ensimmäinen harjoitus on antennien ojentelua ja suuntailua, tuntosarvien hierontaa, siitä se peli sitten toivottavasti lähtee vauhtiin, kun haistelut on puolin ja toisin ensin varoen suoriteltu.

Harjoitusperiodin lopputulos ei koskaan ole se minun näkemykseni, ei myöskään orkesterin oma, vaan jossain laajassa välimaastossa, ei-kenenkään alueella. Se on täysin uusi. Ja eikös näin ole kaiken yhteismusisoinnin laita? Ja eikö jokainen ns. vanhan musiikin yhtyekin lue nuottia omalla tavallaan? Näin myös sinfoniaorkesterien barokkikonsertit ovat omanlaisiaan. Joskus homma lähtee lentoon, joskus taas ei, joskus lennellään matalalla vaappuen, joskus tähtiin asti. Vaan aina siinä kihelmöi ja kuplii. Ja aina minä itse opin aivan valtavasti. Eikä tässä ole eroa meninpä ”johtamaan” sinfoniaorkesteria tai vanhaan musiikkiin erikoistunutta orkesteria. Murre on ehkä hieman eri.

Vanhempien aikojen musiikin tulee mielestäni kuulua sinfoniaorkestereiden ohjelmistoon aivan samasta syystä kuin muidenkin aikojen musiikin: jotta yleisö sitä kuulisi. Minusta on aivan sama, soitetaanko vanhempien aikojen musiikkia historiallisilla soittimilla ”asiantuntijoiden” toimesta, vai ”moderneilla” soittimilla sinfoniaorkestereissa. Kaikki kuitenkin pyrkivät mahdollisimman elävään musisointiin ja luomaan musiikkihetkestä elämyksen niin itselleen kuin kuulijoillekin.
Minä itse soitan vanhempaa musiikkia erittäin mielelläni suolikielillä ja historiallisella jousella, historiallisten kosketinsoitinten ja puhaltimiten kanssa, koska pidän niiden soinnista, koska se inspiroi minua. Mutta kivaa vanhan musiikin soitto on myös sinfoniaorkestereiden kanssa!”

Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch