Ikuinen oppija kielen ja äänen äärillä

David Hackstonia ovat monet sattumat johdattaneet. Oman äänen tutkiminen vei hänet kontratenoriksi, ja intohimo kieliin on kuljettanut kääntäjänuralle. Molemmissa rooleissaan hän kokee olevansa välittäjä taiteilijan ja yleisön keskellä.

David Hackston saattaisi olla tällä hetkellä ihan jossain muussakin maassa kuin Suomessa, jollei sattuma olisi aikoinaan vienyt häntä Turkuun vaihto-oppilaaksi. Tai tällä hetkellä hänet löytää itse asiassa lähinnä Portugalista, mutta siitä lisää tuonnempana.

David oli lapsesta asti kiinnostunut kielistä ja hyödynsi kaiken kielitarjonnan, mitä yläkoulussa Bradford-on-Avonissa, Lounais-Englannin Wiltshiressa oli saatavilla.

”Kun 1988 yläasteella kerroin luokkatovereille, että lempiaineeni on ranska, he sanoivat vain, että ketä kiinnostaa muut kielet, kaikki kyllä puhuu englantia”, hän huokaa. ”Brexit selittyy osittain tällä mentaliteetilla, kun jo 11-vuotiaat ovat sitä mieltä, että vierasperäinen kulttuuri on turhaa ja jotenkin ala-arvoista.”

Innostus kieliin vei Lontooseen pohjoismaisten kielten opintoihin ja sitä kautta Turkuun, jossa opettajan mukaan ”kaikki puhuvat ruotsia”. Lähtiessään David ei osannut suomea lainkaan. Outo, kumma kieli vei mennessään, ja kun David opiskeluvaihdon jälkeen palasi Lontooseen, hän alkoi opiskella suomea yhä innokkaammin. Vuonna 2001 hän asettui Suomeen pysyvästi.

Välittäjän roolissa

Tällä hetkellä David Hackston tunnetaan ennen kaikkea laulajana, mutta samaan aikaan hän on myös ahkera kaunokirjallisuuden kääntäjä – merkittävimpinä töinään Pajtim Statovcin romaanien englanninnokset, jotka ovat nousseet kansainvälisiksi hiteiksi etenkin Pohjois-Amerikassa.

”En voisi kuvitella luopuvani kummastakaan urastani, tähän asti ne ovat kulkeneet mukavasti rinta rinnan”, David kertoo. ”Kersti Juvaa siteeratakseni, kääntäjänä voin ehkä antaa lukijoille enemmän kuin jos olisin keskinkertainen kirjailija. Joskus myös mietin, että olisipa kiva olla säveltäjä, mutta minusta on paljon enemmän hyötyä muiden sävellysten välittäjänä!”

Muusikkoudessa ja kääntämisessä onkin David Hackstonin mukaan paljon yhteistä: kummassakaan hän ei ole vastuussa varsinaisesta sisällöstä, vaan toteuttaa jonkun muun visiota – mutta samalla välittäjällä on suuri luova vapaus.

”Muusikkona käännän partituuria paremmin yleisön ymmärrettäväksi.”

Tämä puoli korostuu niissä musiikin aikakausissa, jotka ovat Davidille läheisimmät: vanha ja uusi musiikki. Kontratenorina hän on esimerkiksi Orpheus Muses’ -barokkioopperaseurueen perustajajäsen, nykymusiikkia hän laulaa esimerkiksi Helsingin kamarikuoron riveissä. Erityinen nykyoopperarooli oli myös viime keväänä Andy Warholia ruumiillistava pääosa Juhani Nuorvalan säveltämässä oopperassa Flash Flash. Sekä vanhassa että uudessa musiikissa tarvitaan hänen mukaansa uskallusta heittäytyä etsimään erilaisia äänenkäytön mahdollisuuksia.

Metropolian viimeinen barokkilaulaja

Musiikki kulki pitkään kieliopintojen alla. Davidin yläkoulussa oli vahvat teatteri- ja musiikkilinjat, ja hän soitti alttoviulua myös kouluaikojen jälkeen nuoriso-orkestereissa. Laulamiseen syntyi kosketus alun perin poikasopraanona koulukuorossa. Suomeen tullessaan David liittyi pian Ylioppilaskunnan soittajiin, jossa kehkeytyi tärkeitä muusikkoystävyyksiä.

”Siellä oli myös laulajia ja kuoronjohtajia, jolloin aloin miettiä että voisin taas vähän laulaa.”

Yhtäkkiä palo laulamiseen heräsi voimakkaana. David liittyi ensin tenoriksi kirkkokuoroon ja meni sitten laulutunneille.

”Mutta huomasin, että tenorina jotenkin feikkasin tekniikkaani. En ollut aikuisena ikinä tullut tutkineeksi miten ääneni toimii, joten aloitin nyt tutkimusmatkan omaan ääneen.”

David huomasi, että kun hän lauloi pää-äänellä, siis niin sanotusti ’tuetulla falsetilla’, kaikki tuntui helpommalta. Hän alkoi kokeilla kontratenorilaulua ja laulaa kuoroissa alttojen mukana. Myös vanha musiikki, jota kontratenorin repertuaari olisi, veti puoleensa. Vuonna 2011 hän hakeutui Metropolia-ammattikorkeakoulun vanhan musiikin opintoihin, ja viisi vuotta myöhemmin hän oli viimeinen Metropolian vanhan musiikin linjalta valmistunut laulaja, opettajinaan Tuuli Lindeberg ja Teppo Lampela. Koska Sibelius-Akatemian vanhan musiikin koulutusohjelmassa ei tarjota laulun maisteriopintoja, ei Suomessa itse asiassa saa tällä hetkellä mistään maisterikoulutusta nimenomaan vanhan musiikin laulussa.

”Metropoliassa oli todella elinvoimainen vanhan musiikin luokka; on hirveää että se on lakkautettu”, David suree. ”Kun ottaa huomioon, että vanhalle musiikille on Suomessa iso yleisö ja ihmiset arvostavat sitä, tuollaisesta koulusta voisi tulla uusia tekijöitä.”

Vanhamuusikko tarvitsee teoriaa

Koska oppimisen nälkä ei laantunut, David halusi opiskella kontratenorilaulua vielä lisää. Metropolia-aikoina hän oli ollut vaihdossa Portugalissa ESMAE-korkeakoulussa. Tällä hetkellä hän valmistelee maisterintutkintoaan Portossa – samalla kun laulaa Suomessakin ja kääntää kaunokirjallisuutta.

”Olen ikuinen opiskelija, ja koska koulu oli hyvä, miksi en lähtisi – kukapa ei haluaisi olla Portugalissa kaksi vuotta!”

David kehuu ESMAE:n inspiroivaa, ”salaseuramaista” vanhan musiikin osastoa, jossa soittajat ja laulajat ovat tiiviisti yhdessä ja puuhaavat ”kaikenlaisia kreisejä juttuja.”

”Tarjonta on laadukas ja vakava, ja etenkin teoriapuoli on mahtava. Siellä suhtaudutaan todella vakavasti siihen, että jos kerran opiskellaan vanhaa musiikkia, niin täytyy olla soittotaidon lisäksi myös tietynlainen teoreettinen pohja. Oletus on, että ensimmäisestä vuodesta alkaen osataan lukea sujuvasti kaikkia eri avaimia ja erilaisia notaatioita sekä transponoida. Siellä sukelletaan heti asian ytimeen, ja historiaa ja kontekstia käydään tarkasti läpi.”

David laulaa edelleen kuoroissa ja pitää sitä tärkeänä laulamiselleen, vastoin monien lauluopettajien näkemyksiä. Hän vaihtaa tekniikkaansa liukuvasti korkean tenorin ja ’puhdasoppisen’ kontratenorin välillä – kuten entisinä vuosisatoina jossain määrin todennäköisesti tehtiinkin.

”Kaikilla miehillä on lähtökohtaisesti sekä baritonaalinen ääni että pää-ääni, mutta toisille on helpompi tuottaa pää-ääntä kuin toisilla. Ääneni vei siihen suuntaan, mutta myös tietoisesti päätin, että haluan perehtyä tähän tarkemmin”, hän kertoo.

Auli Särkiö-Pitkänen