Hildegard Bingeniläisen jalanjäljissä

Minulta on usein kysytty, mikä vanhassa musiikissa viehättää. Selityksiä olen pohtinut paljon itsekin, uskon että yksi syy voi löytyä viritysjärjestelmästä ja tämän kautta syntyvästä vahvasta resonanssista, joka aiheuttaa syvän kehollisen kokemuksen. Ehkä en ole valinnut sitä vaan se on valinnut minut.

Matkani vanhan musiikin pariin juontaa jo melko kaukaa, tapasivathan omat vanhempani toisensa barokkiyhtyeessä 1970-luvun lopulla. Soittaessani poikkihuilua kouluaikoina ja myöhemmin Jyväskylän konservatoriossa isäni Jukka Louhivuori opetti barokin tyylinmukaiset kadenssit. Liityin vanhan musiikin yhtyeeseen jo opiskellessani musiikkikasvatusta Jyväskylän yliopistossa. Renessanssimusiikki tuli tutuksi kuorojen ja lauluyhtyeiden kautta, Palestrina-tyylillä sävellettiin musiikin teorian opintojen yhteydessä. Kotiympäristön ja myös opiskeluajan luennoitsijoiden hyvä vanhan musiikin tuntemus sytyttikin kipinän joka ehkä sitten roihahti liekkiin vasta myöhemmin. Muistan edelleen elävästi Karjaan vanhan musiikin kurssin tunnelman ja kannustavan ilmapiirin, jolloin aloin uskoa siihen, että tästä voisi oikeasti tehdä itselleen ammatin. Koen edelleen syvää kiitollisuutta Veikko Kiiverille, Uli Kontu-Korhoselle, Sirkku-Liisa Niemelle, Antti Peltomaalle, perheelleni (Sini, Jukka, Olavi, Kalevi, Eeva, Hilkka) ja ystävilleni (Sona, Tania, Johanna, Liesbeth) jotka valoivat minuun uskoa ja vetivät oikeaan suuntaan!

Niin…miksi keskiajan musiikkia? Tämän laajan ja värikkään aikakauden musiikillisten perinteiden valtava rikkaus ja tyylien kirjo, toisaalta myös arvoituksellisuus saa aikaan toisaalta turhautumista siitä, voinko ylipäänsä esittää jotain kappaletta, josta en yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi, mutta toisaalta tämä tuo myös vapautta. Joistakin käsikirjoituksista on jäänyt jäljelle niin vähän, että muusikolle jäävä tulkinnan vastuu kasvaa todella suureksi. Tämä on minusta kiehtovaa ja koen, että saan todella toteuttaa toisaalta musiikkitieteellistä tutkimustyötä materiaalien parissa, toisaalta vahvaa käytännön muusikkoutta tulkintojen muodostamisessa.

Esimerkiksi neliönotaation laulaminen on monella tavalla vapauttavampaa kuin moderni notaatio. Parametrejä on vähemmän ja tällöin väistämättä omalle tulkinnalle jää enemmän tilaa. Toisaalta modernit notaatiot esimerkiksi Hildegard Bingeniläisen sävelmistä eivät millään tavoita sitä informatiivisuutta ja rikkautta joka hänen neumeistaan tai niistä transkriboiduissa neliönotaatioiden editioissa tulevat esiin. Oman maailmansa muodostaa sitten vielä ajanmukainen ääntämys.

Vanhan musiikin piirissä esiintyy välillä hieman ryppyotsaisuutta esim. poikkitaiteellisten hankkeiden suhteen (ei kylläkään Suomessa, mutta vaikkapa Baselin puolella cross-overia ei oikein katsota hyvällä). Itse olen hakenut paikkaani historiallisten materiaalien parissa, ja tiukan historiallisen näkökulman sijaan (tai lisäksi) olen polkaissut käyntiin vanhaa musiikkia ja esim. nykytekniikkaa yhdistäviä hankkeita. Yksi näistä, Harmony of the Spheres – Sfäärien Harmonia perustuu Pythagoraan, Boethiuksen ja myöhemmän Keplerin ajatuksille siitä, että planeettojen kiertoradat aiheuttavat ääntä. Tässä konseptissa planeettojen liikkeistä aiheutuvaa ääntä ei ihmiskorva voi kuulla, se on ns. “korkeinta musiikkia”. Olemme projektissamme mallintaneet planeettojen kiertoratoja niin, että niiden äänet todella kuuluvat juuri niistä suunnista joissa ne sillä hetkellä ovat. Nämä elektroakustiset live-surroundäänimaisemat ovat Pythagoralaisen asteikon mukaisia. Konseptin keskiössä ovat Hildegard Bineniläisen sävelmät, jonka sävelmistön ja tekstien teemojen ympärille äänimaisemat on rakennettu. Huhtikuussa teemme mielenkiintoisen kolmen improvisaatiokonsertin sarjan Tampere Biennale -festivaalilla Jani Suomisen (DIMI-A -syntetisaattori), Markus Hohtin (sello & efektit) sekä Kari Ikosen (moog -syntetisaattori) kanssa.

Hildegard kirjoitti kirjeessään Elisabeth Schönaulle, että hänen äänensä on kuin trumpetti tai vaskitorvi, johon Jumalan henki puhaltaa. Tästä(kin) syystä triossamme on mukana moderni trumpetti ja modaalisen improvisaation guru, Jorma Kalevi Louhivuori, jonka kanssa myös improvisoimme. Kuten vanhan musiikin tekijät tietävät, kyky improvisoida on erittäin tärkeää, olennainen osa vanhan musiikin tekemistä. Haluan omalla tekemiselläni herättää Hildegardin sävelmät ja tekstit uudella tavalla eloon, myös improvisaation kautta. On kirjoitettu, että Hildegardin luostariyhteisön nunnat usein kerääntyivät kuuntelemaan Hildegardin laulua. Näistä meille on säilynyt n. 80 kappaletta, mutta eittämättä Hildegard improvisoi runsaasti, ja ylös kirjoitetut sävelmät ovat vain yksi siivu siitä, mitä hänen aikanaan saattoi kuulla.

Toinen cross-over projektini on Ensemble Gamut! , jossa Ilkka Heinosen, Marianna Henrikssonin, Juho Myllylän ja Solmund Nystabakin kanssa yhdistämme keskiajan sävelmiä, suomalaisia kansansävelmiä, improvisaatiota sekä elektroniikkaa. Meitä voi kuulla Rekolan kirkossa to 3.5. klo 19, Vantaa BRQ-festivaalilla sekä Sipoon kesäkonserttisarjassa.

Hildegard Bingeniläisen sävelmät eroavat selkeästi meille säilyneestä keskiajan gregoriaanisesta sävelmistöstä mm. laajan ambituksen, runsaan melismaattisuuden sekä erittäin värikkäiden tekstien suhteen. Vastaavanlaista tekstin käyttöä 1100-luvulta ei ole meidän päiviimme säilynyt. Tekstin tyyliä on kuvattu runouden ja proosan välissä liikkuvaksi “Kunstprosaksi” tai vapaamittaiseksi runoksi. Se on suorastaan palavan intohimoista, mystistä ja voimallista. Hildegard käyttää runsaasti luontoaiheisia kielikuvia, pyrörteitä, liekkejä, virtauksia, värejä, valonsäteitä, suudelmia. Hänen latinansa on välillä vaikeaselkoista (hän itsekin painotti vähäoppisuuttaan) ja sen viittauksien ymmärtämiseksi vahva teologinen tieto olisi myös suureksi hyödyksi.

Ote kokoelmasta “Symphonia armonie celestium revelationum” – Antifoni Neitsyelle:

O splendidissima gemma et serenum deus solis qui tibi infusus est…
Oi loistavin jalokivi ja pilvetön auringonvalon kirkkaus, joka loistaa sisälläsi…

Hildegardin sävelrunot ovat joka tapuksessa tyylillisesti täysin uniikki kokoelma. Se on myös varhaisin säilynyt yhtenäinen kokoelma säveltäjältä, jonka koko elämäkerta tunnetaan. Hildegardin hengellistä näytelmää “Ordo Virtutum” voi myös pitää keskiajan moraliteettinäytelmien esikuvana. Tänä talvena minulla on ollut ilo valmentaa naiskuoro Kaari-ensembleä Ordo Virtutumin parissa, ja esitämme teoksen toukokuussa Olaus Petrin kirkossa. Hildegardille musiikki oli korkeinta ylistystä, “Omnis celestis harmonia speculum divinitatis est, et homo speculum omnium miraculorum est Dei” (Causes and Cures, St Hildegard), “Kaikki taivaallinen harmonia kuvastaa jumaluutta, ja ihminen on jumalan ihmeiden peili”. Ihmisäänet voivat yhtyä taivaalliseen harmoniaan ja todentaa näin ylempää viisautta maan päällä. Tekeekö siis musiikki ihmisestä ihmisen? Piru, langennut enkeli ei kykene tuottamaan musiikkia, yhtymään taivaalliseen harmoniaan. Hildegardin näytelmässä pirun hahmo ei laula vaan puhuu ja huutaa. Hyvin todennäköisesti tätä roolia esitti Hildegardin uskottu ystävä, munkki Volmar. Äänen maagisen voiman myytti on kiehtova, siirsihän Orfeus kivet ja sudet äänensä voimalla, Väinämöinen lumoaa kansat laulullaan, ja Barbara Newman viittaa kirjassaan Hildegard of Bingen – Symphonia (1988) antiikin kirjoituksiin siitä, miten itse Kristukseen viitataan muusikkona, laulajana, “lord of the dance”.

Hildegard Bingeniläinen (1098–1179) oli harvinaislaatuisen vaikuttava ja merkityksellinen hahmo, abbedissa, mystikko, näkijä ja parantaja. Kuninkaat ja kardinaalit kysyivät häneltä neuvoa, ja vielä vanhalla iällään hän kiersi puhumassa julkisesti. Tämä oli keskiajalla naiselle ennenkuulumatonta! Hildegard näki lapsesta asti valvetilaisia näkyjä, jotka Paavi Eugenius III ilmoitti Pyhän hengen ilmentymiksi. Häneltä on säilynyt myös runsas tuotanto lääketieteen, kosmologian, teologian ja luonnonhistorian alalta. Hildegard sanoi saavansa kaiken tiedon suoraan korkeuksista, hän ei kokenut olevansa “säveltäjä”, vaan ainoastaan kirjoittavansa ylös sen tiedon minkä sai.

Voi olla, että Hildegardissa minua kiehtoo myös hänen monialaisuutensa. Itse olen opiskellut musiikin lisäksi myös psykologiaa ja hakenut pitkään paikkaani sen suhteen, miten yhdistää muusikkous ja psykologinen tieto. Ehkä Hildegardiin tutustuminen auttoi minua löytämään tien näiden tieteiden ja taiteiden välimaastossa, ja tällä hetkellä vedänkin mm. hiljaisen laulun iltoja ja retriittejä, joissa yhdistän meditaatiota, joogaa sekä yksinkertaisia gregoriaanisia sävelmiä. Seuraava päiväretriittimme on to 10.5. Rekolassa, Vantaalla. Kehon ja mielen yhteys ja musiikin parantavat elementit ovat lähellä sydäntäni ja ehkä tästäkin syystä olen kokenut Hildegardin niin läheiseksi kipuillessani omien kiinnostusten, elämäntehtävän ja uravalintojen viidakossa. Kun ensimmäistä kertaa opiskeluaikoinani löysin Hildegardin sävelmät, koin niiden olevan jotain niin suurta ja haastavaa, etten pystynyt vielä tarttumaan niihin. Vasta vuosia myöhemmin palasin sävelmien äärelle, ja mikä maailma sieltä aukesikaan! Nyt tuntuu siltä, että Hildegardin kautta itsekin löysin oman tieni, tai ainakin tieni polulle jota kulkea.

Aino Peltomaa

Kirjoittaja on laulaja, muusikko, musiikkikasvatuksen ja psykologian maisteri joka keikkailee, konseptoi, opettaa ja kouluttaa ja pyrkii työllään edistämään kaiken elollisen hyvinvointia.