...eli millaista on yrittää herättää henkiin yli 300 vuotta vanha teos mahdollisimman ”aidoin” esityskäytännöin? Tia Svanberg kirjoittaa helsinkiläisen oopperayhdistys Opera Tellus ry:n lähestymistavoista G. F. Händelin (1685–1759) La Resurrezione -oratorion esittämiseen.

HISTORIALLISEN TEOKSEN ESITTÄMINEN ”HISTORIALLISESTI”

Viime vuosikymmenten aikana eri puolilla maailmaa on sekä tutkittu että esitetty historiallisia musiikkiteoksia runsaasti. Usein tällaisia konsertti- tai näyttämöproduktioita on esitetty enemmän tai vähemmän nykypäivän esityskäytäntöjen mukaisesti. Yhtä usein näiden teosten tapahtumat on tarkoituksella siirretty uudenlaisiin maailmoihin, ja on haluttu nostaa esiin eri teemoja ja yhteyksiä nykypäivään. Yhä enenevässä määrin taiteellisia teoksia on kuitenkin myös haluttu esittää niiden sävellysajankohdan mukaisin esityskäytännöin. Muualla maailmassa näkee Suomen näyttämöitä useammin esityksiä, joissa on yritetty seurata historiallisia esityskäytäntöjä (HIP eli historically informed performance practices) mahdollisimman tarkoin. Suomesta löytyy runsaasti alan kokeneita ammattilaisia. Oman kokemukseni mukaan täällä esiintyjistä yleensä soittajat tuntevat parhaiten vanhan musiikin esityskäytännöt, kun taas laulajat harvemmin. Toki poikkeuksia löytyy runsaasti. 

Satoja vuosia sitten musiikin esittämisen ytimessä oli kuitenkin huomattavasti suurempi kokonaisuus, joka esiintyjien oli hallittava. Esimerkiksi barokin aikana oikeanlainen laulutekniikka ja ornamentaatio olivat vain yksi pieni osa laulajilta vaadittavasta osaamiskokonaisuudesta. Siihen kuuluivat erottamattomina osina myös retoriikka, eli vaikuttavan puheenpitämisen säännöt, gestiikka eli eleet (tärkeimpinä hallittavina asioina silmien ja käsien käyttö), tanssi- ja näyttelijäntaidot sekä tietysti kontrapunkti. Esiintyjien (laulajien ja soittajien yhdessä) tavoitteena oli onnistua tuomaan ja luomaan tarinan maailma katsojien ja kuulijoiden eteen mahdollisimman todenmukaisesti, ja sen avulla vaikuttamaan heidän tunteisiinsa.

Jos haluaa esittää barokin ajalta olevan teoksen mahdollisimman ”aidoin” esityskäytännöin, on mentävä syvälle kaikissa näissä osa-alueissa. Tämä vaatii sekä taiteellista osaamista että poikkitieteellistä tutkimusta, jossa on tunnettava myös uusimpia kansainvälisiä tutkimuslöydöksiä. Tätä produktiota varten on tutkittu luonnollisesti ensin itse teosta, eli G. F. Händelin vuonna 1708 Carlo Sigismondo Capecen librettoon säveltämää La Resurrezione -oratoriota. On tutkittu siitä jäljellä olevia nuottikäsikirjoituksia, teoksen rakennetta, esitysmerkintöjä ja niin edelleen. Lisäksi on tutkittu alkuperäisissä esityksissä mukana olleita laulajia ja heidän taustojaan, teoksen esityspaikan (katolisen paavin hallitseman 1700-luvun alun Rooman) laulu- ja musiikkikäytäntöjä (esimerkiksi kirkollisessa musiikissa sallittuja ja kiellettyjä ornamentteja). Lisäksi on tutkittu kastraattien äänenväriä, italialaisen gestiikan ja retoriikan tyylilajeja, käytäntöjä ja niin edelleen. Viimeaikaisissa, kansainvälisissä tutkimuksissa on tullut esiin muun muassa eri sukupuolten välisiä eroja esityskäytännöissä, kuten gestiikassa. Kaikkia näitä asioita olemme yrittäneet ottaa produktiossa huomioon. Hulluuttako? Kyllä, ehdottomasti! 

VALINNAT JA KOMPROMISSIT

Jos olisi lottovoitto ja rajattomat apuraharesurssit, niinpä…eli keep on dreaming!

Jos tämän produktion toteutumisen ehtoina olisivat olleet riittävän suuret apurahat ja sen myötä palkat/palkkiot, niin produktio olisi jäänyt lähtöviivalle. Tuotantomme on pitkän taiteellisen sekä tieteellisen tutkimuksen tulosta yhdistettynä ammattitaiteilijoiden intohimoon tehdä taidetta ja harjoittaa ammattiaan.

Produktion laulusolistit ovat olleet riittävän rohkeita heittäytyäkseen mukaan vieraille vesille ja opetellakseen lyhyessä ajassa barokin keskeiset gestiikan, retoriikan, kehon käytön, näyttelemisen, liikkumisen ja lauluornamentaation säännöt. He ovat kuunnelleet aiheesta Zoom-luentoja sekä opetelleet itse omissa harjoituksissaan sopivia äänen värittämisen tapoja, oikeanlaista barokkilaulutekniikkaa sekä tekstiin sopivien eleiden valintaa ja käyttöä. Soittajat ovat kokeneita vanhan musiikin osaajia, mutta tämä produktio on työllistänyt heitäkin runsaasti ”alkuperäisyyden” tavoittelussamme. Produktioon on myös saatu suureksi iloksemme mukaan kokenut barokkikoreografi-tanssija Maria Hostikka, joka on yhtä rohkeasti sitoutunut tekemään tanssikoreografiat barokkitanssijoille. Puvustajamme Pia Lasonen on ollut myös mukana etsimässä sopivia periodipukuja maalauksia ja tieteellisiä tutkimustuloksia apuna käyttäen. 

La Resurrezione -produktio on täynnä harkittuja, taiteellisia ja tieteellisiä valintoja, jotka ovat valitettavasti yleensä koskeneet resurssien puutteen takia eri asioista luopumista. Tanssijoiden käyttäminen on yksi päinvastaisista päätöksistämme. Oratorioesityksissä ei ollut barokin aikana ilmeisesti tanssijoita, mutta barokkioopperoissa tanssiminen kuului yleensä aina asiaan. Tanssijoiden käytöllä kompensoimme muun muassa sitä, että orkesterimme ei valitettavasti koostu kymmenistä soittajista, eikä meillä ole rakennettua näyttämökoroketta näyttämöverhoineen. Meillä ei ole ikävä kyllä myöskään naapurisalissa tätä esitystä varten rakennettua vesiputousta.

La Resurrezione -esityksessä yhdistämme kokeellisen näkökulman tieteelliseen ja taiteelliseen tietämiseen/osaamiseen. Nykytutkimuksessa käytetään tällaisista lähestymistavoista ja toteutuksista eri nimityksiä (interpretive archeology, embodied practice…). Lähestymistavalla työryhmämme on halunnut tuoda esiin vanhan musiikin merkityksen osana länsimaista klassista musiikkia ja nostaa esiin sen, miten paljon suomalaisilla taide- ja tiedekentillä on korkealaatuista osaamista. Millaisiin huippusuorituksiin ja suuriin produktioihin voisimmekaan kaikki tekijät yhdessä venyä Suomen vanhan musiikin kentällä!  

VOIKO NYKYPÄIVÄN IHMINEN YMMÄRTÄÄ TÄLLAISTA HISTORIALLISTA TEOSTA?

Ehdottomasti kyllä! Itse näkisin sen pikemminkin niin, että tällaista historiallisin esityskäytännöin toteutettua teosta nykypäivän katsojan/kuulijan on jopa helppo ymmärtää ja kokea. Barokin aikana esityskäytännöt olivat enemmän kokonaisvaltaisia sekä kehollisesti että äänellisesti, eli myös kieltä ymmärtämättömän oli mahdollista seurata tarinaa. Kun koko teos on viritetty samaan, alkuperäiseen esitystaajuuteensa, niin silloin ajattomat ja yleisinhimilliset tunteet ovat näyttämöllä helpommin esillä ymmärrettäviksi. La Resurrezione voi siis herätä henkiin nykypäivänänkin.

***
Tia Svanberg eli La Resurrezione -oratorioproduktion ohjaaja

Tia Svanberg on FM, musiikkipedagogi (AMK), oopperalaulaja sekä Helsingin yliopiston teatteritieteen (& musiikkitieteen) väitöskirjatutkija, joka tutkii 1700-luvun italialaisen ja englantilaisen oopperan esityskäytäntöjä