Ehdota Vuoden vanhan musiikin teko 2020 -palkinnon saajaa!

Suomen vanhan musiikin liitto jakaa jälleen Vuoden vanhan musiikin teko -tunnustuspalkinnon, ja on aika valita ehdokkaat. Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, mutta vanhan musiikin toimintaa se ei kuitenkaan onnistunut kokonaan estämään. Kaikesta huolimatta erilaista alan toimintaa järjestettiin kaikkialla Suomessa, ja suomalaisia esiintyi jälleen runsaasti myös ulkomailla sekä ulkomaalaisia Suomessa. Lähes tyhjästä luotiin myös aktiivinen ja monipuolinen tallenteiden ja etäkonserttien kirjo.

Jäikö jokin esitys erityisesti mieleesi?
Onko jokin viime vuonna tuotettu äänite, tai kirjallinen julkaisu mielestäsi ylitse muiden?
Oletko ihaillut jonkun henkilön tai tahon toimintaa vanhan musiikin kentällä nimenomaan vuonna 2020?
Riemuitsetko uudesta/vanhasta konserttisarjasta?
Haluaisitko jonkin vanhan musiikin alan ilmiön saavan tunnustusta?
Muuta?

Anna oma ehdotuksesi Vuoden vanhan musiikin teko 2020 -tunnustuspalkinnon saajaksi viimeistään pe 26.2.2021 tällä lomakkeella. Terveiset ja perustelut mukaan! Ehdotukset lähtetetään nimettömästi.

Tänä vuonna palkinnon saajan valitsee vanhan musiikin liiton hallituksen tekemän esivalinnan tulosten perusteella Karri Miettinen (Paleface).

Palkinnon saaja julkistetaan kansainvälisenä vanhan musiikin päivänä su 21.3.2021.

Aiempina vuosina tunnustuspalkinnon ovat saaneet (ja valinnan tehneet):

2017 Orpheus’ Muses (Vuokko Hosia & Heidi Kajander)
2018 Fibo Collegium (Hannu Taanila)
2019 Kreeta-Maria Kentala (Laura Kolbe)