Cembalonrakennus vaatii jatkuvaa luovuutta

Prahaan asettunut soitinrakentaja Jukka Ollikka on herättänyt kansainvälistä huomiota cembaloillaan, ja kotimaassa hän on tullut tunnetuksi myös omniwerk-soittimen luojana yhdessä Jonte Knifin kanssa. Miten Jukka Ollikka päätyi rakentamaan kosketinsoittimia ja millaista on soitinrakentajan arki?

Olin jo lapsena innostunut cembalosta soittimena. Musiikkiopistossa ei kuitenkaan tuolloin ollut cembalonsoiton opetusta. 17-vuotiaana olin soittamassa Bachin kuudennen Brandenburgilaisen konserton gambastemmaa sellolla, ja silloin pääsin taas lähikontaktiin cembalon kanssa. Myöhemmin samana vuonna musiikkiopistoon hankittiinkin cembalo, jota aloin ainoana oppilaana opiskella. Tuli halu hankkia oma soitin, mutta taloudellisista syistä se oli käytännössä mahdotonta.

Teknisesti näppäränä nuorena miehenä päätin valmistaa soittimen erittäin primitiivisestä rakennussarjasta. Päädyinkin käyttämään tätä soitinta koko opiskeluajan harjoitussoittimena. Sittemmin sen osia päätyi kierrätykseen, esim. luistit ovat Kiotossa ja kokoäänikoskettimien luupäällysteet ovat Haagin kuninkaalliseen konservatorioon valmistamani soittimen puoliäänikoskettimien päällysteinä.

Aloitin cembalonsoiton opiskelun Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa vuonna 1996. Seuraavana vuonna rahat olivat jo vähissä, ja tarvitsin työpaikan. Otin yhteyttä cembalonrakentaja Titus Crijneniin, joka vastasi kyselyyni myöntävästi, ja aloin toimia pari kertaa viikossa hänen apulaisenaan ja oppipoikanaan. Muutamaa vuotta myöhemmin perustin Hollantiin oman verstaan.

Cembalonrakennus vaatii puusepäntaitoja ja ymmärrystä siitä, miten soitin akustisesti toimii. Materiaalien tuntemus on tärkeää: huonoista materiaaleista on turha yrittää tehdä hyvää soitinta. Jos ei ymmärrä, miten esimerkiksi puu käyttäytyy, hyvistäkin materiaaleista on toki mahdollista tehdä huonoja soittimia. Muunkinlaisia teknisiä taitoja tarvitaan, esimerkiksi nykyään monet mallinnukset tehdään tietokoneavusteisesti. Olen perustanut myös oman metallivalimon, jossa tehdään tarvitsemiani metalliosia. Cembaloita pystyy tietysti valmistamaan ihan perinteisillä käsityökaluilla, mutta itse käytän paljon moderneja puuntyöstökoneita ja muutakin viimeisintä teknologiaa. Monissa työvaiheissa perinteiset käsityökalut ovat kuitenkin lopputuloksen kannalta paras vaihtoehto. Soittotaito on myös erittäin tärkeässä roolissa.

Cembalon voi jakaa useampaan osaan: on rakennettava koskettimistot, luistit ja rekisterit, soittimen runko, kannet ja pohjat, ja kaikupohja omana kokonaisuutenaan. Lopussa nämä kaikki yhdistetään. Lisäksi soittimeen tulee myös esimerkiksi nuottiteline ja jalusta.

Tällä hetkellä olen juuri viimeistelemässä ensimmäistä rakentamaani Mietke-mallista saksalaista cembaloa. Samaan aikaan työn alla on kaksi ranskalaista kaksisormioista Blanchet-mallista soitinta.
Lisäksi suunnitteilla on erityinen kaksisormioinen cembalo, jossa on myös 16-jalkainen äänikerta. Yksityiskohdista en tässä vaiheessa valitettavasti voi paljastaa enempää, mutta salaperäisyyden verhoa raotetaan syksyllä 2017, jolloin soittimen pitäisi olla valmis.

Kaikki mallini perustuvat historiallisiin, olemassa oleviin soittimiin, vaikkakaan mallit eivät välttämättä ole aina ihan yksi yhteen. Joitain muutoksia joutuu tekemään esimerkiksi viretasojen takia, ja käytännön syistä soittimeen lisätään joskus muutama ääni. Kunnioitan erittäin paljon vanhoja mestareita ja heidän tietojaan ja taitojaan, monta sataa vuotta jatkunutta soitinrakennusperinnettä ei kannata ylenkatsoa. Vanhat mestarit ovat tienneet hyvin, mitä tekevät, mutta valitettavasti heiltä ei ole säilynyt yksityiskohtaista informaatiota näihin päiviin, koska cembalo poistui käytöstä Ranskan vallankumouksen aikoihin ja vasta 1900-luvun puolenvälin paikkeilla cembaloita alettiin rakentaa isommassa mittakaavassa uudestaan. Silloin monet rakentajat päättivät, että nyt tehdäänkin parempia soittimia kuin historialliset soittimet olivat, ja seuraukset ovat hieman surullisenkuuluisat.

Jukka Ollikka