Cembalo on mainio ensisoitin – ajatuksia kosketinsoitinpedagogiikasta

Päivi Vesalainen on luonut Pakilan musiikkiopistoon todellisen cembaloilmiön. Hän on huomannut, miten paljon musiikillisia valmiuksia monipuolinen kosketinsoitinopiskelu voi antaa pienille soittajille.

Olen koulutukseltani musiikkipedagogi, ja omia instrumenttejani ovat piano ja cembalo, joiden lisäksi soitan myös urkuja ja klavikordia. Olen opettanut pari vuosikymmentä Helsingin Konservatoriossa ja Pakilan musiikkiopistossa lapsia ja nuoria, mutta cembalo-oppilainani on myös aikuisia.

Ajatus cembalonsoiton varhaispedagogiikasta on ollut mielessäni jo pitkään. Olen jo vuosien ajan tarjonnut piano-oppilailleni mahdollisuutta soittaa barokkikappaleensa ja pienet Mozartin menuettinsa myös cembalolla, ja kokemukseni johtivat minut ihmettelemään sitä, miksi niin harva haluaa aloittaa kosketinsoitintaipaleensa cembalon ääressä. Soittimessa on kuitenkin lapsen pieneen käteen sopivat kapeat koskettimet ja kevyt kosketus.

Syy cembalon harvinaisuuteen aloitussoittimena on todennäköisesti niinkin yksinkertainen, että musiikkiopistoissa ei ole aktiivisesti tarjottu mahdollisuutta aloittaa cembalonsoittoa ennen pianonsoiton opiskelua. Tämä ajattelutapa sopii kieltämättä cembalotraditioon, eihän Keski-Euroopan korkeakouluissakaan saa edes pyrkiä cembalo-oppilaaksi ennen kuin on saavuttanut tietyn tason pianistina tai urkurina.

Cembalolle näkyvyyttä

Vaikka musiikkiopisto ei tällaista rajoitusta todellisuudessa aseta, kynnys suhteellisen tuntemattoman soittimen valintaan on korkea. Vanhemmat eivät yleensä oma-aloitteisesti valitse lapsellensa musiikkiopiston tarjonnasta itselleen kovin vierasta soitinta. Cembalo on suurikokoinen soitin, jota ei ole kovin helppo hankkia kotiin, joten pelkkä soittimeen tutustuminen Wikipedian avulla ei vähennä tuskaa.

En ole kuitenkaan osannut itse pitää näitä ongelmia ylitsepääsemättöminä, koska kyse on tiedon puutteesta, ja sen voi korjata tiedon jakamisella. Kerroin näistä ajatuksistani muutama vuosi sitten Pakilan musiikkiopiston rehtori Arja Ahlajoelle, joka itsekin on suuri barokkimusiikin ystävä, ja sain hänetkin innostumaan cembalonsoiton varhaiskasvatuksesta. Aloitimme soittimen mainostamisen opiston nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja ilmoitustauluilla. Mainoksissa kerroin, kuinka kotiharjoitteluun riittää sähköinen kosketinsoitin, omaa cembaloa ei tarvita.

Myös musiikkileikkikoulun opettajat innostuivat mainostamaan soitinta oppilailleen. Muskarien opettajat kohtaavat valtavan määrän lapsia lukuvuoden aikana, ja heillä on suuri vaikutus lasten musiikkiopintojen jatkumisessa. Pidän heidän panostaan cembalonsoiton lisääntymiseen musiikkiopistossamme hyvinkin tärkeänä. Lisäksi jatkoin soittimen esittelyä opiston soitinesittelypäivissä sekä säestin opiston huilisteja, viulisteja, nokkahuilisteja ja sellistejä cembalolla. Myös aikuiset cembalo-oppilaani esiintyivät useasti opiston matineoissa. Näin tietoisuus soittimen olemassaolosta kasvoi vuosi vuodelta suuremmaksi.

Erilainen sointi motivoi

Syksyllä 2018 hanke oli edennyt siihen pisteeseen, että opiston ensimmäinen cembalonsoiton valmennusryhmä aloitti, ja lisäksi yksi alaluokkalainen oppilas aloitti pääaineisena cembalistina. Olin innoissani.

Samaan aikaan sain opetusluokkaani yksisormioiset jalkiolliset urut (urkurakentamo Grönlund) ja päätin hyödyntää myös niitä opetuksessani. Pääsin aloittamaan varhaiskasvatuksen unelmatilanteessa, koska käytössäni oli siis laadukas cembalo, spinetti, urut ja flyygeli. Pääsin hyödyntämään kaikkea osaamistani jokaisella soittimella.

Lukuvuoden aikana valmennusryhmäläiset sekä jo pääaineekseen cembalon valinnut oppilas osoittautuivat äärimmäisen innokkaiksi ja motivoituneiksi. He keskittyivät soittamiseen uskomattoman hyvin ja edistyminen on ollut nopeaa. Flyygelin kansi pysyi koko vuoden kiinni viimeiseen soittotuntiin asti, kunnes he keksivät ilahduttaa minua soittamalla läksynsä yhdessä yhtä aikaa sekä cembalolla, uruilla että flyygelillä.

Luulen, että piano on soittimena niin tavanomainen, että se ei herättänyt lapsissa suurta kiinnostusta. Cembalon sointi koettiin jännittävänä ja erilaisena. Minun ei koko vuoden aikana tarvinnut suostutella ketään soittimen ääreen, vaan lapset kilpailivat soittovuoroista. Myös oppilaiden vanhemmat olivat innostuneita. Jo ensimmäisen soittotunnin jälkeen vanhemmat jäivät pitkäksi aikaa tutkimaan cembaloa ja kyselivät paljon sen historiasta ja äänen syntymekanismista. Tavaksi kehittyi, että jokaisen soittotunnin lopuksi pidimme vanhemmille pienen konsertin, jossa esitimme oppitunnilla opitut asiat.

Monipuolisuutta alkeisopetukseen

Myös pienet piano-oppilaani innostuivat eri kosketinsoittimista, ja pianokappaleitakin on usein soitettu myös uruilla ja cembalolla. Tämä on kehittänyt erityisesti lasten kykyä kuunnella omaa soittoaan, kun sama kappale kuulostaakin aivan erilaiselta eri soittimilla soitettuna. Lasten muusikkouden kehittymisen kannalta pienet soittajat ovat ilahduttavasti oppineet sanallistamaan sen mitä he soitossaan kuulevat.

Myös improvisointi lasten kanssa on lähtenyt lentoon, erityisesti urkujen äänikerrat ja jalkion käyttö ovat saaneet pikkuoppilaiden mielikuvituksen lentämään. Useasti olemmekin tehneet niin, että minä kerron luontoaiheista tarinaa omasta päästäni, ja lapset improvisoivat musiikin tarinaani —tai lapset ovat tuoneet omia piirustuksiaan tunnille ja keksivät musiikin niiden pohjalta.

Ohjelmistona pikkucembalisteille olen käyttänyt itse tekemiäni sovituksia barokin tansseista sekä tavallisia pianonsoiton alkeisopetuskirjoja ja etydejä. Myös cembalisti tarvitsee nopeita sormia, hyvää nuotinlukutaitoa, monipuolista soittotekniikkaa, kaikkea samaa mitä muutkin kosketinsoittajat. En ole kokenut aiheelliseksi pyrkiä soitattamaan heillä vain vanhaa musiikkia. Toki he tulevat altistumaan sille hyvinkin monipuolisesti.

Täytyy kuitenkin myöntää, että korviani hivelee, kun esimerkiksi John Bullin Gagliarda soitetaan rytmikkäästi cembalolla pianon sijaan. Autenttisuuteen pyrkivä soitto ja cembalon ääni ovat tehneet vaikutuksen myös yleisöön ja muihin opettajiin. On upeaa, että oppilaani ovat päässeet osallisiksi vanhan musiikin kulttuurin kehittymistä Suomessa!

Terve tekninen pohja

Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka helppoa pienelle cembalistinalulle on ollut löytää käden ja sormien hyvä soittoasento. Todennäköisesti juuri koskettimien pienempi koko ja kosketuksen keveys auttavat tässä. Erityisesti spinetin pienen pienet koskettimet olivat lasten mieleen. Omien oppilaitteni kohdalla asiaa auttoivat lastensa harrastukseen sitoutuneet vanhemmat, jotka harjoittelivat lasten kanssa kotona ohjeitteni mukaisesti. Harjoittelun avuksi kuvasin kännykälläni lasten soittoa ja lähetin videot vanhemmille tukemaan kotiharjoittelussa. Lapset suhtautuivat videointiin suorastaan innokkaasti.

Vuoden viimeisen konsertin jälkeen ymmärsin, miksi kaikki pikkucembalistit soittavat niin luontevasti ja kauniilla soinnilla. Koska he ovat aloittaneet soitonopiskelun cembalolla, heidän ei ole tarvinnut oppia pois vanhoista soittotekniikoista jotka olisivat syntyneet aiemmista pianon- tai urkujensoiton opinnoista. Siksi kaikki tekniikan opiskelu on ollut heille niin helppoa. Olin henkisesti valmistautunut suurempiin haasteisiin, mutta tällä kertaa niitä ei tullut lainkaan.

Voi tietysti olla niinkin, että harvinaisemman soittimen aloittavat lapset ovat itsekin keskivertoa motivoituneempia. Vanhemmatkin voivat olla itse asiasta innostuneita, tai sitten oppilaikseni oli hyvällä tuurilla sattunut musiikillisesti sekä motorisesti lahjakkaita lapsia. Kokemukseni viittaavat kuitenkin siihen, että cembalo sopii erittäin hyvin lapsen ensimmäiseksi instrumentiksi.

Kohti kokonaisvaltaista kosketinsoitinopiskelua

Vuoden cembalovalmennuksen jälkeen kaikki lapset valitsivat soittimekseen cembalon ja jatkavat sillä opintojaan ensi syksystä lähtien. Tavoitteenani on kuitenkin jatkaa heidän kanssaan myös urkujen soittoa, jotta lasten musiikilliset valmiudet olisivat mahdollisimman monipuoliset. Ehkä joku heistä aloittaa joskus sivuaineenaan myös pianonsoiton opiskelun, siihenkin cembalo ja urut antavat hyviä eväitä.

Pikkupianistini jatkavat pianonsoittoaan, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana he ovat oppineet kuuntelemaan sointia myös cembalosta ja uruista. He tietävät kuinka cembalosta saadaan kaunis sointi ja kuinka tarkasti uruilla täytyy kuunnella äänten lopetukset. He ovat saaneet myös oppia jalkionsoiton alkeita. Ehkä heistä tulee niitä tulevaisuuden pianisteja, jotka eivät arkaile, kun heitä pyydetään soittamaan urkuja sukujuhlissa tai muissa tapahtumissa.

Toivon, että tulevaisuudessa lasten ei tarvitsisi heti valita pianoa, cembaloa tai urkuja. Ensimmäisten vuosien aikana pääaine olisi kosketinsoitinten soitto, ja tarkempi valinta tulisi eteen vasta myöhempinä vuosina. Tällä voisi olla uskoakseni suuri vaikutus lasten musiikilliseen kehitykseen. Odotan aiheen kehittymistä musiikkiopistoissa mielenkiinnolla!

Päivi Vesalainen

Kirjoittaja on cembalisti-pianisti ja musiikkipedagogi, joka toimii lisäksi säestäjänä, freelance-muusikkona ja korrepetiittorina.