Barokkia Korsossa

Ankkabarock-festivaali sai alkunsa, kun aloitin työni Korson kirkon kanttorina. Halusin, että kirkon oma hieno cembalo saisi arvoistansa käyttöä. Soittimen ovat suunnitelleet ja rakentaneet Jonte Knif ja Arno Pelto. Päätin järjestää konsertteja, joissa kuullaan tätä soitinta – idea jalostui niin, että yhdistin konsertit barokkifestivaaliksi.

Korson Ankkapuistossa järjestetty Ankkarock oli pitkään Korson vetonaula. Halusin keksiä barokkitapahtumalle nimen, joka jää helposti mieleen ja tuo mielikuvan matalan kynnyksen tapahtumasta. Ankkarock-nimeä oli helppo muokata lisäämällä kaksi kirjainta.

Matalan kynnyksen festari tarkoittaa ennen kaikkea rennon tunnelman luomista. Kuulija on konsertteihin tervetullut, vaikka ei olisi aikaisemmin kuunnellut barokkia lainkaan tai tietäisi, mihin on oikeastaan tulossa. Festareille on ilmainen sisäänpääsy. Korson seurakunta haluaa tarjota korkealaatuista musiikkia kaikille kiinnostuneille. Lisäksi yritän järjestää aina yhden konsertin, jossa rikotaan barokkimusiikin rajoja. Tänä vuonna kuullaan Bachia saksofoneilla soitettuna The Saxtronauts -yhtyeen konsertissa. Bach on teemana festivaalin muissakin tämän vuoden konserteissa.

Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Se sisälsi perinteistä barokkimusiikkia, isoa orkesterimusiikkia ja kokeilevaa improvisaatiota – mielestäni tämä monipuolinen sisältö oli hyvä. Silloin esiintyivät Ensemble Nylandia ja sopraano Tuuli Lindeberg, duo Eero Saunamäki ja Päivi Vesalainen sekä elektroniikkaa hyödyntävä yhtye Tölöläb Tuuli Lindebergin ja cembalisti Matias Häkkisen kanssa. Kaikki palaute oli positiivista ja festivaalille toivottiin jatkoa.

Olen koulutukseltani kirkkomuusikko ja periaatteessa kiinnostunut kaikenlaisista musiikkityyleistä. Barokki sopii erityisen hyvin Korson kirkon akustiikkaan ja soittimille. Barokkimusiikki on selkeää, vaihtelevaa, helposti seurattavaa ja täynnä erilaisia karaktäärejä. Siitä on helppo saada kiinni, vaikkei olisi kuunnellut paljon klassista musiikkia. Minua viehättävät erityisesti barokkisoittimet ja ei-tasavireiset viritysjärjestelmät. Olen tutustunut cembalon soittoon hiukan itsekin ja kunnioitan tuon instrumentin taitajia suuresti. Ankkabarockissa cembaloa on mahdollista päästä kuuntelemaan hyvin erilaisissa konserteissa.

Airi Saloniemi

ankkabarock.fi