Arctic Viol Book – Säveltäjä rakastui gambaan

Periodisoittimien sointimaailma ja vanhan musiikin historiatietoisen esityskäytännön estetiikka tulivat minulle tutuiksi jo varhain. Lapsuudenkodissani unimusiikkina toimivat Nicolaus Harnoncourtin Teldek-levy-yhtiön ”Das Alte Werk” -labelille tekemät levytykset J.S. Bachin kirkkomusiikkiteoksista, ja isäni 70-luvun alussa itselleen rakentaman cembalon myötä pystyin sekä kuulemaan että kokeilemaan Suomessa tuolloin vielä harvinaista kosketinsoitinta jo lapsena. Omaksi soittimekseni valikoitui sello, jonka soiton aloitin 8-vuotiaana Savonlinnan musiikkiopistossa.

Myöhemmin perheeni muutettua takaisin etelään ja Helsingin Konservatorioon lukioikäisenä päästyäni tuolloinen opettajani Timo Juntura esitteli minulle barokkisellon, ja pääsin soittamaan niin soolo- kuin kamarimusiikkia alkuperäissoittimin. Minusta tuli vakio-osallistuja Helsingin vanhan musiikin seuran Karjaalla järjestämille vanhan musiikin kesäkursseille, ja suhteeni vanhaan musiikkiin ja vanhan musiikin liikkeeseen muotoutui luontevaksi. Teoreettiselta kannalta pääsin syventämään osaamistani Edinburghin yliopistossa vaihto-oppilasvuotenani 1993-94, jolloin opintokokonaisuus Performance practice of early music oli opintojeni keskeinen osa. Edinburghissa tutustuin myös gambaan soittimena (diskanttiin), jota päädyin soittamaan musiikin tiedekunnan gambaconsortiin.

Muutama vuosi myöhemmin sävellysopintojeni alkuaikoina Sibelius-Akatemiassa olin jatkuvasti tekemisissä barokkisoittimien kanssa säveltäen ja sovittaen kosolti musiikkia omalle yhtyeelleni Ensemble Ambrosiukselle ja sen yksittäisille muusikoille. Itseään taitavampien soittajien kanssa musisoiminen ja heille säveltäminen on aina opettavaa ja palkitsevaa, ja mahdollisuus muun muassa Ere LievosenJonte KnifinJani Sunnarborgin ja Jasu Moision tasoisten soittajien kanssa työskentelyyn johti tilastoliseen barokkisoitinpiikkiin varhaisten teosteni instrumentaatioissa. Kun säveltämisestä pikku hiljaa muotoutui itselleni ammattini, alkoivat työtilaukset kuitenkin suuntautua vanhan musiikin yhteisön ja soittimien ulkopuolelle.

Puoleen vuosikymmeneen en säveltänyt vanhan musiikin soittimille nuottiakaan. Paluu barokkisoittimien maailmaan tapahtui 2010, kun Sibelius-Akatemian aikainen barokkisellon opettajani Markku Luolajan-Mikkola tilasi minulta gambaduon Songs of innocence, lust and sorrow. Sen säveltämistä varten ostin itselleni bassogamban ja tartuin siten gambaan ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Innostuin ja hankin seuraavana vuonna diskantin, ja muutama vuosi myöhemmin vielä tenorin. Näistä diskantti on soolosoittimena muodostunut itselleni läheisimmäksi. Sen soittaminen on tarjonnut mahdollisuuden solistisen diskanttisoittimen haltuun ottoon, mikä vuosikymmenisen basso contunuo -jyystämisen jälkeen on ollut vapauttava kokemus. Consort-musiikissa parhaimpien säveltäjien, sellaisten kuin John Jenkins (suosikkisäveltäjäni) hauskimmat stemmat on toisaalta usein kirjoitettu tenorille. Niitä soittaessani olen alkanut ymmärtää J.S. Bachin mieltymystä soittaa orkesterissa alttoa, joka mahdollistaa ”harmonisten tapahtumien keskellä” olemisen. Tämä mielessä pitäen suren sitä kehitystä, mikä musiikin väliäänissä tapahtui matkalla Jenkinsistä tylsään, informaatioköyhään ja muodontamisen puolesta mekanistiseen ja monotoniseen klassismiin. Mielikuvituksellisten ja rönsyilevien itsenäisten upeiden linjojen korvautuminen säveltoistoilla ja sointusävelien sudokuntäyttelyllä on musiikinhistorian tragedia, josta ei mielestäni puhuta tarpeeksi.

Joka tapauksessa, gambansoitto muuttui itselleni nopeasti tärkeäksi musiikilliseksi henkirei’äksi, miltei murtomaahiihtoon vertautuvaksi rakkaaksi harrastukseksi. Aloin omaehtoisina pyrintöinä sävelleskellä itselleni erilaisia ei-akateemisia (sanan nykymusiikillisessa merkityksessä) gambakappaleita. Renessanssin diminuutiotekniikoita soveltava Ground upon open strings bassogamballe syntyi vuonna 2012 ja vuosien 2013-2015 välillä tein kolme kansanmusiikkivaikutteista soolosarjaa diskantille. Varsinaista ammatillisesti orientoitunutta säveltämistä gamballe sain toteuttaa mm. Cornucopian, Rso:n gambasektion ja Avanti!n gambaconsortille tekemieni sävellysten myötä. Gambatuotantoni kasvoi nopeasti yli tunnin laajuiseksi, jolloin päätin koota ne yhdeksi laajemmaksi kokoelmaksi. Annoin sille nimeksi historiallisenThe Manchester Viol Bookin innoittamana Arctic Viol Book. Tällä hetkellä jo yli sataminuuttinen ja -sivuinen kokoelma koostuu soolo- duo-, consort- ja broken consort -teoksista, jotka on sävelletty pääosin vuosien 2011 ja 2018 välisenä aikana. Kokoelma jatkaa edelleen paisumistaan, eikä sen printtiversion julkaisulle ole olemassa aikataulua – tai sen kummemmin erityistä tarvettakaan, koska valtaosa sen sisältämästä nuottimateriaalista on jo vapaasti kenen tahansa ladattavissa ja printattavissa nettisivuiltani.

Musica Novan Arctic Viol Book -konserttia varten valikoin kokonaisuudesta joukon soolo- ja duokappaleita, sekä sovitin alun perin diskantille säveltämäni Puumala-sarjan (2015) kahdelle bassogamballe ja uruille. Kosketinsoittajan konserttiin rekrytoiminen motivoi cembalolle säveltäni Fantasia ”Liberazionen” (2018) sisällyttämisen konserttiohjelmaan. Sen myötä Kampin kappelin konserttiin valikoitui Songs of innocence, lust and sorrow’n lisäksi toinen sellainen kappale, jonka säveltämisestä olen saanut rahallisen korvauksen. Sävellyspalkkion mukanaan tuoman vastuun myötä olen kohdentanut näihin kappaleisiin vallitsevan säveltäjäneetoksen mukaisen pyrkimyksen omaperäisten uusien ideoiden keksintään. Konsertin muu materiaali on omaksi ilokseni itselleni soitettavaksi säveltämääni käyttömusiikkia, johon ei ole liittynyt mitään musiikkia taidemuotona uudistamaan pyrkiviä lähtökohtia.

Olen aina ajatellut että tähän käyttömusiikin kategoriaan lukeutuvat edellä mainitut Ground upon open strings ja Puumala-sarja sekä diskantille säveltämäni Maatiaissarja (2014-2015) ovat musiikkia, joka tarjoaa mm. säveltäjäkollegoille, kansanmuusikoille ja vanhan musiikin ammattilaisille mahdollisuuden inhota ja halveksua niitä rikkaasta kirjosta vaihtoehtoisia näkökulmia, mutta ilmeisesti oma suhteeni säveltäjyyteen on konservatiivisempi kuin vallitseva laajempi käsitys, koska massiivisia vihareaktioita ei ole kantautunut tietooni. Ajatukseni säveltäjyyden ammatillisen eetoksen määrittelystä saattaa kaivata päivitystä, koska läjän ei-akateemisesti orientoitunutta musiikkia elämässäni säveltäneenä olen tehnyt sellaisen havainnon, että musiikin ilmaisuvoiman, säveltämiseen kuluvan ajan tai uusien ideoiden maailmaan syntymisen näkökulmasta omaehtoisilla käyttömusiikillisilla pyrinnöillä ja korkeimmalle akateemiselle kunnianhimolle alisteisen ammatinharjoittamisen musiikillisilla hedelmillä ei välttämättä ole laadullista eroa. Ne ovat kaikki osa samaa ihmiselämän ilmaisupyrintöjen toteumaa. Tätä tukee se, että monet suhteellisesti ottaen mielenkiintoisimmista teoksistani ovat kappaleita, joita säveltäessäni en ole tuntenut harteillani säveltäjyyden akateemista taakkaa ja vastuuta enkä ole ollut vähääkään kiinnostunut uusien tahi ainutlaatuisten ideoiden keksinnän aspekteista. Tämä epäilemättä kertoo jotain luovasta prosessista, mutta tähän ikään mennessä en ole vielä täysin kyennyt hahmottamaan mitä.

Olli Virtaperko

Kirjoittaja on säveltäjä, Suomen Säveltäjät ry:n varapuheenjohtaja ja gambansoiton harrastaja.

Olli Virtaperkon Musica nova -gambasävellyskonsertti ”Arctic Viol Book” Kampin kappelissa 5.2.2019 klo 17, vapaa pääsy.